Supervuoro Verkkolehti »

Imatran Pallo-Veikot 2022

Viestejä
1,385
Eihän kokoonpanossa ole pakko olla kahtatoista pelaajaa, samalla voisi senkin muuttaa. Jos katsoo pitkällä tähtäimellä, pesäpallon ongelma on itsensä toteuttava ennustaminen. "Nämä pelaajat on pakko hypätä yli, koska he eivät voi onnistua sisäpelisuorituksissa." Näinhän siinä käy. Jos ei ikinä saa yrittää, ei voi onnistua. Ja kun riittävän paljon jätetään välistä, ei siitä enää sisäpelaajaa tulekaan. Ensi vuonna peli olisi tällä sääntömuutoksella ehkä huonompaa, mutta miten viiden vuoden päästä? Tai kahdenkymmenen vuoden päästä?
Kai tuo 12 aika minimi jo loukkaantumistenkin varalle. Ymmärrän pointtisi, mutta olen silti eri mieltä.
 
Viestejä
11,744
Mun lempiaihe. Joukkueella voisi edelleen olla kotiuttaja-, vaihtaja- ja etenijäjokerit tai siis kolme jokeria mutta kaikkia kolmea ei voisi käyttää samassa vuorossa. Yksi taktinen elementti lisää mitä kannattaa tehdä ja toisaalta ottelut lyhenisivät. Ei niistä nykyisistä jokereista ole räpylään yleensä kuin max 2.
 
Viestejä
1,360
Siis ymmärsinkö oikein, että joidenkin mielestä Imatra ei Hacklinilla tekisi mitään, kun se ei osaa lyödä kuin pomppua? Että ennemmin kotiuttajamörssäri pitäisi saada?

Pesäpallo on siitä jännä peli, että jokainen fani haluaisi Roope tai Juha Korhosen tai Juha Niemen rosteriinsa ja kuvittelee sen tuovan menestystä itsestään. Ei tuo. Yksikään lyöjämörssäri ei yksinään tuo menestystä. Roopekaan ei ole ihan itse tehnyt 500 juoksua pudotuspeleissä vaan joukkue on sen mahdollistanut. Jos Roope olisi pelannut 20 vuotta Imatralla, Haminassa tai Seinäjoella, lyötyjä olisi helvetisti vähemmän, vaikka hän olisi itse edelleen ihan yhtä hyvä lyöjä kuin nytkin. Lyöjämörssäri ei lyö ketään kotiin, jos etenijä ei pääse kentälle ja vaihtajat ei saa miestä kolmoselle.

Imatra tarvitsee paljon enemmän Hacklinia jokerinuttuun kuin lyöjämörssäriä. Kun etenijä pääsee kentälle, Hacklin saa hänet kolmella yrityksellä varmaan 95 % todennäköisyydellä kakkoselle ja ekan pompun onnistuessa varmaan 75 % todennäköisyydellä tarvittaessa kolmosellekin. Ja kun yksi mies saadaan kolmosella, takaeteneminen hänen jälkeensä on helpompaa.
 
Viestejä
446
Olen tuosta Hacklinista samaa mieltä eli tuollaista kovaa pompun lyöjää jokainen joukkue haluaisi. Tietysti syksy joskus on haastavaa aikaa heille. IPV:stä vanhemmat muistavat Rulin, joka mätti pomppua myös hyvillä prosenteilla kenttään ja kaikki olivat hyvin tyytyväisiä.

Sitten tarvitaan myös se kotiuttajajokeri ja siihen lisäksi Kososen ja Laakson tasoiset lyöjät, niin näillä pitäisi jo menestyä viime kauden tapaan. Ketä sitten saadaankaan, niin se on jo ihan toinen asia.

Tuo pelaajien lukumäärä, niin 13 plus junnut on mielestäni minimi, koska loukkeja on ja syntyy kauden aikana. Pienemmällä en lähtisi, mikäli halutaan puhua tavoitteellisesta pelaamisesta.
 
Viestejä
296
Elmon tietoa ei tosin ole vahvistettu sen enempää Mailan, Pallo-Veikkojen kuin Toivolankaan taholta.
 
Viestejä
734
Olihan tämä odotettavissa, mutta voi surkeus. Mistä paikkaajat Toivolalle ja Piiraiselle?

Toivola on kahden vuoden aikana nostanut profiiliaan niin paljon, että tämä oli edessä, mutta Piiraisen siirto oli yllätys.

Odotetaan vielä varmistusta ennenkuin kiitetään Toivolaa. :cry:
 
Viestejä
230

Kyllä minä ainakin mielelläni annan mahdollisuuden kaksikolle Laakso - Toikka, pelaako molemmat yhdeksikössä vai tuleeko toisesta lyöjäjokeri on sitten Mehun päätettävissä.
 
Viestejä
156

Uskonpa että Piiraisen ja Toivolan olisi halunnut useampikin joukkue. Pelasivat molemmat sen verran hyvän kauden ja ovat vielä nuoria varsinkin Piirainen
 
Viestejä
1,810
Uskonpa että Piiraisen ja Toivolan olisi halunnut useampikin joukkue. Pelasivat molemmat sen verran hyvän kauden ja ovat vielä nuoria varsinkin Piirainen
Puheiden mukaan Piiraisen piti valinta tehdä Jymyn ja Mansen väliltä. Sitten Manse löi pöytään sellaisen pinon euroja ja muita etuja, että Sotkamossa naurettiin partaan ja päätettiin, että käydään pari vuotta Tampereella. Hullu ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. 😀
 
Viestejä
802
Kyllä minä ainakin mielelläni annan mahdollisuuden kaksikolle Laakso - Toikka, pelaako molemmat yhdeksikössä vai tuleeko toisesta lyöjäjokeri on sitten Mehun päätettävissä.

Näissä hankinnoissa on potentiaalia, mutta myös aikamoinen riski. Laaksolla ollut loukkaantumisia/ongelmia joka vuosi ja mihin kuntoon Toikan jalka tulee ensi kesäksi?
 
Viestejä
230
Onkos Toikka siis jo varma tulija?
No mistä näitä varmaksi tietää kunnes jotakin julkaistaan, mutta eiköhän ne tulijat tosiaan nuo kaksi ole. Lyöntivoimaa olisi ihan ok (Laakso, Toikka, Kosonen ja Iivarinen), mutta jalkoja ja etenkin kärkimiestä tuo huutaa edelleen.
 
Viestejä
1,360
Puheiden mukaan Piiraisen piti valinta tehdä Jymyn ja Mansen väliltä. Sitten Manse löi pöytään sellaisen pinon euroja ja muita etuja, että Sotkamossa naurettiin partaan ja päätettiin, että käydään pari vuotta Tampereella. Hullu ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. 😀

Paitsi että se meni kyllä niin, että Jymy olisi maksanut reilusti enemmän, mutta ei riittänyt. Koska Piiraisella on siviilityö ja asunto Tampereella, niin Manse on koko ajan ollut vaihtoehto 1. Jymy yritti setelitukulla väliin, mutta Piiraista ei kiinnostanut jatkuva ravaaminen Sotkamossa Tampereelta käsin.
 
Viestejä
1,385
No mistä näitä varmaksi tietää kunnes jotakin julkaistaan, mutta eiköhän ne tulijat tosiaan nuo kaksi ole. Lyöntivoimaa olisi ihan ok (Laakso, Toikka, Kosonen ja Iivarinen), mutta jalkoja ja etenkin kärkimiestä tuo huutaa edelleen.
Joo, kyllähän kärkimies olisi ns. pakollinen hankinta myös.

Ja kyllä tuo koko jokerikaksikon menetys kirpaisee. Olivat aika isossa vastuussa kotiutusten osalta ja kantoivat sen hyvin. Kyllähän ne pelit pitkälti hävittiin, kun kummallakaan ei kulkenut. Toki tämä oli seurausta myös ihan taktiikasta, kun menivät aina peräkanaa mailanvarteen kriittisellä hetkellä. Eipä siinä sitten ollut paljoa tehtävissä, jos tulosta ei tullut, kun se usein tarkoittaa paloja ja koppeja.
 
Viestejä
580
Paitsi että se meni kyllä niin, että Jymy olisi maksanut reilusti enemmän, mutta ei riittänyt. Koska Piiraisella on siviilityö ja asunto Tampereella, niin Manse on koko ajan ollut vaihtoehto 1. Jymy yritti setelitukulla väliin, mutta Piiraista ei kiinnostanut jatkuva ravaaminen Sotkamossa Tampereelta käsin.
Tässä taas nähdään miten paljon siviiliasiat ja työt vaikuttavat. Tämä vaikeuttaa pieniempien paikkakuntien pelaajien saamista rosteriin jos rahakaan ei enää kelpaa. Menestys toki tuo ihmisiä joukkoeeseen, mutta onko Sotkamollakin matka tähän jos menestys alkaa tökkimään? Imatralla tämä vaikeus jo on.
 
Kyllähän Imatrakin saa kovia pelureita yhdeksi kaudeksi rahalla (Jussila), mutta pidemmät sopimukset vaatii jotain muuta.
 
Viestejä
339
Joo, kyllähän kärkimies olisi ns. pakollinen hankinta myös.

Ja kyllä tuo koko jokerikaksikon menetys kirpaisee. Olivat aika isossa vastuussa kotiutusten osalta ja kantoivat sen hyvin. Kyllähän ne pelit pitkälti hävittiin, kun kummallakaan ei kulkenut. Toki tämä oli seurausta myös ihan taktiikasta, kun menivät aina peräkanaa mailanvarteen kriittisellä hetkellä. Eipä siinä sitten ollut paljoa tehtävissä, jos tulosta ei tullut, kun se usein tarkoittaa paloja ja koppeja.
Kyllä Toivolan olisi ehdottomasti toivonut jatkavan, mutta tuskin Kosonen kovin paljon olisi jäänyt Piiraisen tehoista, jos olisi vastaavan tilannemäärän saanut eteensä. Ensi kaudella haaste tullee siitä, että parhaat kotiuttajat lienevät myös sellaisia, joita tarvitaan räpylässäkin. Mielenkiintoista nähdä, että pelataanko sitten kahdella kärjellä vai yhdellä pidemmällä kärjellä. Oman mausteensa tuo, että kotiuttajatkin pystyvät kohtalaisen hyvin etenemään. Tai ainakin aiempaa paremmin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös