Supervuoro Verkkolehti »

Imatran Pallo-Veikot 2020

Viestejä
1,385
Olennaista on myös, että kannattajat pysyvät joukkueen tukena myös vaikeina aikoina. Jos me ollaan pettyneitä tänään pelin tulokseen ja joihinkin suorituksiin, niin uskon että pelaajilla pettymyös on kahta suurempi. Nyt pienen tauon aikana vain paikkoja kuntoon ja hyvällä itseluottamuksella loppupeleihin.

Edelleen uskon, että kun Lattu, Hyötyläinen ja Vilander saataisiin kaikki mukaan viimeisiin peleihin, niin sekä sisä- että ulkopeli paranisi sen ratkaisevan pykälän.
Joo, mut ei näitä pettymylsen purkauksia pidä liian vakavasti ottaa, eiköhän nää kaikki oo taas ensi kaudella kannustamassa niin kuin ennenkin.

Mä en oikein usko enää jatkopaikkaan. Loppuohjelma on vaikea, eikä loukkaantumisrintamakaan taida enää oleellusesti kaventua. Samaa mieltä, että kyllä nuokin ovat massiivisesti vaikuttaneet,mutta aika loppuu nyt kesken.
 
Viestejä
837
Joo-o, semmosta. Eka jakso oli oikeen hyvin hallussa. Kaks paloa alla ja ykköstilanne. Ja sitten kävi mitä kävi, siinäkin oli välissä paikka mistä kolmas palo piti tehdä mutta ei sitten. Eikä valitettavasti eka kerta tällä kaudella kun on jakso menetetty näin. Kun tätä ei voinut sanoa mitenkään Tahkon hyvyydeksi, Tahko oli ekalla jaksolla todella surkea. Mistä päästäänkin peluutukseen: kärki rullas tilannetta jotakuinkin sadan prosentin varmuudella. Tahkon ulkokenttä oli surkea, perussuoritukset ei onnistunu, heitot ihan mihin sattuu jne. Joten lyötiin merkkiä päälle ja haettiin välilyöntejä ja kopeilla tilanteet kuivuikin kasaan. Jossain vaiheessa ymmärrettiin että kun vaan laittaa ulkokentän suorittamaan niin ne ei saa paloja tehtyä. Mutta sitä piti tehdä enemmän. Ja sillä saat aina sen vaihdon jos ei juoksua suoraan anneta ja haeta takapaloa. Sillä sapluunalla peli olisi hoidettu. Ensimmäinen jakso oli ihan isät vastaan pojat Imatran ollessa sisällä. Mutta sitten tyhmät ratkaisut ja yksi läpäri ja homma oli siinä.

Tokalla jaksolla Tahko paransi ja Imatra, no niin... Jussilalle sattui ulkona pari peräkkäistä mokaa ja miehestä näki kuinka menetti pelihuumorinsa. Ja se oli lopun alkua. Tästä hetki eteenpäin ja sama tarttui Surakkaan, kävi jo mielessä että saattaa Joona kohta vaihtaa valkoisen paidan ylle. Ja näiden tapahtumien jälkeen ei taisteltu enää mistään.

Tuomarit veti todella oksettavasti kotiinpäin mutta se ei nyt vaikuttanut tulokseen. Tai toki Tahkon ensimmäinen sisävuoro ekalla jaksolla olisi päättynyt ennen kuin juoksun löivät mutta siitä ei nyt asiat olleet kiinni.

Jussila kärkkärit 12/14 ja nousi ko. tilaston kärkeen. Viimeisellä vuorolla kamala kahden palon lyöntivuoro, sitä ennen 100% mies.

Hanhisalo ja V-M Kosonen merkattuja miehiä ja syystä, tarvittaisiin nyt saikulta jengiä takaisin. Onneksi nyt pieni pelitauko, saattoi vain tulla jo liian myöhään.
 
Viestejä
1,250
No en muistaakseni ollut Tuuvalle potkuja vaatimassa, mutta voihan viestihistoriaa kaivamalla jotain löytyä. Nykytilassa tosiaan kuka tahansa kai vaihtaisi Vallen Tuuvaan tai Puliin.




Antti Eteläpää! Se nyt vaan kertakaikkiaan käy.

Siis järkeen. IPV tarvitsee positiivista hengennostattajaa ja jämäkkyyttä yhdessä paketissa ja ne löytyy evp Eteläpäästä, Imatran lähes omasta pojasta (miehestä).
 
Viestejä
446
En myöskään näe Tuuvaa tai Pulliaista ratkaisuna, Eteläpää näistä vaihtoehdoista se paras, mutta lähtisikö uppoavaan laivaan, jaksan hiukan epäillä. Lähtisin pelinjohtajaa hakemaan ehkä muualta, jolloin se voisi vetää mukanaan myös pelaajia. IPV:n tulevaisuus näyttää senkin vuoksi heikolta, ettei seuralla ole kasvamassa nuorissa niitä kovimpia pelaajia, vaan enemmänkin keskitason suorittajia.

Pitäisi siis käytännössä hankkia koko tulosta tekevä ryhmä ulkopuolelta ja se tarkoittanee ensi kaudelle ja myös seuraaville vähintään 3-4 1. luokan pelaajan hankintaa. En jaksa uskoa, että seura saa tähän hankittua sponsoreita ja ilman rahaa heitä ei Imatralle saada, koska nämä pelaajat haluavat pelata mitaleista.

Mikäli itse olisin vastuussa seuran toiminnasta, niin Partanen pitäisi saada jatkamaan ja muuttamaan Imatralle, jolloin hänelle suunniteltaisiin pelinjohtajan rooli tulevaisuuteen. Jussila pitäisi pystyä sitomaan joukkueeseen ja hänelle lupaus riittävistä vahvistuksista. Nurmiolle ja Latulle pitkät sopimukset, samoin Toivolalle ja nuoret nyt jatkanevat muutenkin tai heidän tilalleen on helppoa löytää samantasoisia pelaajia.

Tämän jälkeen ne 3-4 "isoa" pelaajaa jostain lähtien toisesta kotiuttajajokerista. Kouvolassa ja Joensuussa näitä pelaajia on runsaasti ja sieltä voisi irrotakin joku rahalla suurempaan rooliin. Suuri ongelma onkin se talous, jostain pitäisi kaivaa nykyisen budjetin päälle merkittävä lisä ja alueen kohtuullisesti vieläkin tuntien tehtävä ei ole helppo.
 
Viestejä
1,019
Imatran on tunnetusti ollut hyvä pesäpallopaikkakunta. Sen soisi jarkuvan vastedeskin. Mutta noilla Lukkarin edellytyksillä/pohdinnoilla näyttää syntyvän liian monta ”muttaa”. Se on sääli paikkakunnalle.
 
Viestejä
734
Viimeinen vihellys kun kuuluu, niin uskon Jussilan autosta näkyvän takavalot samantien. Varmasti ollut henkisesti raskas kesä sen jälkeen millä fiiliksellä saanut pelata JoMan huumassa.

Lattu sanoi vuosi sitten haastattelussa, että vuoden jatko ja sitten lähtee eteenpäin. Nyt houkutti jäämään hyvin toiminut yhteispeli kärjen kanssa. Toki jos pidemmät vieraspelimatkat jää säännönmukaisesti pois, niin eipä moni joukkue sellaisesta maksa.

Nurmion ja Hyötyläisen soisi jäävän, mutta tämän kesän vähäisen vastuun jälkeen uskon jälkimmäisen jatkavan eteenpäin.

Vilander ilmeisesti lähtemässä kotiin takaisin, joten Nurmiota tarvittaisiin ehdottomasti koppariksi. Niin hyvä kentällemenijä ja etenijä myös, joten jos mies vaan haluaisi jäädä, niin pitää olla valmis laittamaan rahaa kiinni häneen.

Jotenkin Partasen olemuksesta näkyy, että se oli tässä tai siirto Kiteelle. En usko, että kolmatta kautta jää enää hakkaamaan päätä seinään.

Toivolalla jatkuu sopimus vielä ensi kaudelle.

Kososet, Sikiö, Surakka, Pesonen varmasti jatkavat.

Hämäläisen jatkosta en osaa sanoa mitään, olikohan sopimustakaan jatkosta.

Vaikealtahan tämä näyttää tämän kesän rämpimisen jälkeen. Nyt pitäisi yhden "ison kalan" sijasta keskittyä useampaan vahvistukseen, jos runko hajoaa.
 
Viestejä
449
1. Nurmio
2. Lattu/Uusi "ison rahan mies"
3. Hyötyläinen
4. Rahunen
5. Toivola
6. M. Kosonen
7. Pesonen
8. Surakka/Sikiö
9. "Koppari"

10. "Kimmo Lukkari"
11. Lattu/Uusi ison rahan mies
12. Sikiö/Surakka/Raami/V.Lankinen/Muuruvirta

+1pj ja 2pj

Jotakuinkin tuolta voi ensi kauden joukkue näyttää. Siitä jos säästölinjalle lähdetään niin ysinä häärää V-M Kosonen.
 
Viestejä
440
1. Nurmio
2. Lattu/Uusi "ison rahan mies"
3. Hyötyläinen
4. Rahunen
5. Toivola
6. M. Kosonen
7. Pesonen
8. Surakka/Sikiö
9. "Koppari"

10. "Kimmo Lukkari"
11. Lattu/Uusi ison rahan mies
12. Sikiö/Surakka/Raami/V.Lankinen/Muuruvirta

+1pj ja 2pj

Jotakuinkin tuolta voi ensi kauden joukkue näyttää. Siitä jos säästölinjalle lähdetään niin ysinä häärää V-M Kosonen.

Elkää nyt Rahusta numerolle 4 laittako jos tulee! enemmin esim näin->
1 Nurmio
2 Hyötyläinen
3 Rahunen
4 Kosonen
5 Toivola
6 M.Kosonen
7 Pesonen
8 Surakka
9 Hämäläinen
10 Lyöjäjokeri tähän ne rahat mitä on kiinni!
11 Lattu
12 Sikiö
13 reserviä pari pelaajaa(junnuja)

1 PJ Eteläpää 2Pj Antti Väistö.

Siinä ois potenttiaalinen rosteri ja hyvä pelinjohto. Todennäköisesti myös halvempi vaihtoehto.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,385
En mä ymmärrä,miten Partasen olemuksesta näkyy mikään siirtokuvio tai tympääntyminen. Jätkähän pelaa kuin unelma, toki joukkueen vaikeudet syö tuotakin miestä.

Sydän on Kiteellä varmaan kuitenkin, ja perhe on sinne asettumassa pysyvästi, joten tuskin klaania IPV:n riveissä jatkossa nähdään ainakaan porukkana. Ensi kauden kuvioissa Partanen voi hyvinkin olla vielä mukana.
 
Viestejä
72
Elkää nyt Rahusta numerolle 4 laittako jos tulee! enemmin esim näin->
1 Nurmio
2 Hyötyläinen
3 Rahunen
4 Kosonen
5 Toivola
6 M.Kosonen
7 Pesonen
8 Surakka
9 Hämäläinen
10 Lyöjäjokeri tähän ne rahat mitä on kiinni!
11 Lattu
12 Sikiö
13 reserviä pari pelaajaa(junnuja)

1 PJ Eteläpää 2Pj Antti Väistö.

Siinä ois potenttiaalinen rosteri ja hyvä pelinjohto. Todennäköisesti myös halvempi vaihtoehto.
 
Viestejä
1,150
Eikö se ensi kauden lyöjäjokeri voisi olla oma kasvatti Toni Laakso? Tonolla on ollut omat haasteensa, mutta voisi olla kova tekijä kotikaupungissaan. Kaikkien sattumusten jälkeen on vaikea uskoa, että jatkaisi ensi kaudella Koplassa.
 
Viestejä
449
Toni ei vaan taida olla oikein tervetullut takaisin tehtyään aikoinaan temput IPV:lle.

Tono olisi ihan varmasti tervetullut takaisin Imatralle. Kyllähän IPV ja Tono kävivät keskusteluja ennen kuin teki jatkon Koplaan. Suurin kysymys tässä(kin) on raha. Tono oli tietääkseni valmis tulemaan takaisin "kotiin" jo pari vuotta sitten, mutta sai Kouvolaan paremman pahvin. Nyt tietysti pelaajalla ei enää ole samanlaisia neuvotteluvaltteja kuin silloin, loukkaantumiset + kaikki siviilipuolen ongelmat siihen päälle. Laakso olis pätevä kaveri IPV:lle, jos hinta ei oo päätä huimaava. Laakson viime vuosien esitysten perusteella kamalasti ei kannata maksaa, vaikka parhaimmillaan onkin tosi hyvä pelaaja.
 
Viestejä
1,360
Sen verran hyvin muistan molempien herrojen pelinjohtamisen, että en vaihtaisi. Samaa tuskaa on nähty jo useita vuosia ko. herrojenkin aikaan. Tällä hetkellä en arvosta yhtään imatralaista pelinjohtajaa. Tuuva on pärjännyt hienosti nyt Kiteellä, mutta täällä oli puolen kauden tuskat. Ettekö muista?

Sanontahan kuuluu, että aika kultaa muistot... Tuuva oli ok, mutta peluutus välillä käsittämätöntä hänelläkin Imatralla. Lisäksi ne jatkuvat kuiskuttelut porukassa kesken lyöntivuoron lyöjälle ja sitten lyöjälle tuli kiire lyödä, sai ihmettelemään, että miksi? Mikä hyöty?

Mä en oikein usko enää jatkopaikkaan. Loppuohjelma on vaikea, eikä loukkaantumisrintamakaan taida enää oleellusesti kaventua.

No ei se nyt lopulta niin paha ole. 6 peliä jäljellä ja noista toki on otettava 3 pistettä sekä Pattulta että Kempeleeltä. Kiteetä vastaan vähintään 2. Jos nuo ei toteudu niin se on jo siinä sitten.

Sitten on pelit Sotkamoa vastaan ja viimoset 2 peliä Jomaa vastaan. Noissa kaikissa on mahdollisuus saada pisteitä, jopa voittaa. Varsinkin Jomaa vastaan, sillä Joma lienee varmistanut runkosarjan ykkössijan jo tuohon mennessä, niin tuskin ihan 100 % latinkilla painavat "merkityksettömät" pelit. Toki jos Imatra kampeaa itsensä pudotuspeleihin, niin se on sikäli "huvittavaa", että sielläkin on sitten lähes varmasti vastassa heti samainen Joma.
 
Viestejä
1,385
Sanontahan kuuluu, että aika kultaa muistot... Tuuva oli ok, mutta peluutus välillä käsittämätöntä hänelläkin Imatralla. Lisäksi ne jatkuvat kuiskuttelut porukassa kesken lyöntivuoron lyöjälle ja sitten lyöjälle tuli kiire lyödä, sai ihmettelemään, että miksi? Mikä hyöty?



No ei se nyt lopulta niin paha ole. 6 peliä jäljellä ja noista toki on otettava 3 pistettä sekä Pattulta että Kempeleeltä. Kiteetä vastaan vähintään 2. Jos nuo ei toteudu niin se on jo siinä sitten.

Sitten on pelit Sotkamoa vastaan ja viimoset 2 peliä Jomaa vastaan. Noissa kaikissa on mahdollisuus saada pisteitä, jopa voittaa. Varsinkin Jomaa vastaan, sillä Joma lienee varmistanut runkosarjan ykkössijan jo tuohon mennessä, niin tuskin ihan 100 % latinkilla painavat "merkityksettömät" pelit. Toki jos Imatra kampeaa itsensä pudotuspeleihin, niin se on sikäli "huvittavaa", että sielläkin on sitten lähes varmasti vastassa heti samainen Joma.
Joo, mut monesti unohtuu, että Tuuva operoi joukkueella, jossa kärkenä pelasi Ville Lantiainen, Miikka Matikka oli "tähti" ja loput tätä nykyistä keskiryhmää vastaavia. Lyöjäjokerit oli tosin kovia, Rönkkö ja Dalla sen jälkeen.

Ja kuulostaahan tuo pisteiden keruu lausuttuna ihan mahdolliselta, mutta miten tuo ryhmä nyt ykskaks alkaakin napsia 2-3 pistettä keskiryhmän joukkueilta ja irtopinnoja kärkiryhmiltä, kun koko kauden kuva ollut, ettei jänne kestä koko peliä ja tiukat jaksot kääntyy useammin tappioksi kuin voitoiksi. Niitä kolmen pinnan pelejä taitaa olla 3, ja nyt pitäs ottaa 2-3 täyspottia kuudesta. Toivon kipinän antaa, että päävastustajat kohdataan kotona, ja kärkiryhmistäkin JoMa kerran. Lisäksi JoMalla on ollut tapana vähän töpeksiä päätöskierroksilla, kun tähtäin jo pudotuspeleissä. Toivottavasti nytkin. Tällä erää tarvitsevat ainakin vielä pisteitä runkosarjan voittoon myös, jos se heitä kovasti kiinnostaa. Kylhän tässä toivotaan ja mukana ollaan loppuun asti, mutta vaikealta näyttää.
 
Viestejä
11,744
Oli jo soppari IPV:N kanssa mutta lähtikin yhtäkkiä muille maille vierahille.

Hirveän tutunoloinen tarina, pitääpä tuumia :rolleyes::unsure:

Kyllähän tarinan mukaan joku hirmu jokerilyöjäkin pelasi Tahkon superijoukkueessa HP:n toimistolta saaduista piikkareissa.

Noita on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Saadaanpahan palstoille ruodittavaa. Mutta maailman tappiin asti ei ainakaan seuran kannata olla asiaa märehtiä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös