Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2020

Viestejä
449
Loukkaantumiset lienee tässä ottelutahdissa joka joukkueen riesa jossain vaiheessa.

Raesmaassa saadaan kyllä heittovoimaa koppariosastolle, jos jatkossa kopparia tarvitaan. Ehkä kovin heittokäsi, minkä olen koskaan nähnyt

Mielenkiintoinen peli tulossa. Tsemppiä!
 
Viestejä
464
Tahkon 18-vuotias Luka Raesmaa täräytti komean kunnarin Koplaa vastaan. Mahtaako joku osata kertoa, onko Helsingissä syntynyt Luka sukua 1960-luvun huippukakkosvahdille Reino Raesmaalle, joka pelasi enimmäkseen Haminan paidassa, mutta myös KPL:ssä ja PuMussa. Syntymävuosi 1936. Sukunimi on sen verran harvinainen, että mahdollinen sukulaisuus alkoi askarruttaa,
 
Viestejä
527
Pojat vastaan Papat ottelu eli Tahko vastaan Kopla matsi päättyi jälkimmäisten voittoon kotiutuslyöntikilpailun jälkeen. Näin Tahko poistui ottelusta yksi piste taskussa ja Kopla otti kaksi pistettä laariinsa. Muutamia huomioita:

Tahkon nuorisokaartista Luka Raesmaa teki superdebyyttinsä ja nuori kaveri pamautti heti ensimmäisessä lyöntivuorossaan lävitse ja kiersi kunnarin! Tämä ei jäänyt tähän, vaan Raesmaa löi ottelussa toisenkin kerran lävitse, tuloksena "vain" kakkostilanne.

Kore Korhonen teki paluun kokoonpanoon ja teki ensimmäisen jakson Tahkolle ratkaisseen 5-4 voittojuoksun. Muuten Kore ei ollut oikein parhaimmillaan.

Kotituslyöntikisassa Tahkon lyöjien ruuti oli märkää, Vain Kristian Malikine onnistui lyömään juoksun. Malikine on onnistunut mailassa kun on saanut vastuuta, ja mielestäni myös hänen ulkopelinsä on kehittynyt kauden aikana.

En täysin ymmärtänyt Ukin peluutusta supervuoron aikana. Puolenkymmentä pelaajaa kävi nostamassa koppia, yrittämättäkään täyttää pesiä. Miksi?

Vastustajan paidassa Jere Dahlström on yhä ylittämättömän varma yhden tai kahden juoksun lyöjä. Tänään Jere löi kaikkiaan 6 juoksua. Dalla saattaa 39-vuotiaana voittaa viidennen lyöjäkuninkuutensa. Dahlströmin jalka ei kulje yhtään mihinkään, mutta eteneminen ei kuulukaan hänen tehtäviinsä.

Katsojia oli vain 760. Vähäinen määrä johtui ehkä sadesäästä, joka vallitsi vielä ottelun alussa. Sääli, sillä varsinkin ensimmäinen jakso oli viihdyttävintä pesäpalloa tänä kesänä Hyvinkäällä!
 
Viestejä
845
Muuten Kore ei ollut oikein parhaimmillaan.
Veikkaan että Korea säästeltiin vielä tuon jalan takia, moneen kotiutustilanteeseen tuli vasta kolmantena lyömään.

Mutta kyllä täytyy 1 pisteeseen olla tyytyväinen. Kuitenkin Hokkanen, Patova, ja Nikkanen pois kokoonpanosta. Toivottavasti Patova oli vaan lepovuorossa tänään, ettei sielläkin olisi jotain vaivaa.
 
Viestejä
464
Raesmaassa saadaan kyllä heittovoimaa koppariosastolle, jos jatkossa kopparia tarvitaan. Ehkä kovin heittokäsi, minkä olen koskaan nähnyt

Et nähnyt Tenavapallo Luka Raesmaan isoisän (sukulaisuussuhde selvisi yhdellä puhelinsoitolla) Reino Raesmaan heittokättä. Väitän että oli vielä kovempi.
 
Viestejä
449
On kyllä erikoinen tilanne Tahkolla. Loukkaantumisia tulee, tilalle nousee enemmän tai vähemmän tuntemattomia jannuja ja joka pelin jälkeen sitä vain miettii, että on ikävää pudottaa kundien tervehtyessä näitä junnuja pois kokoonpanosta. Vuorollaan Kalmari, Raesmaa ja Harjuvaara ovat esittäneet sellaisia suorituksia, joilla on ratkottu ihan oikeasti pisteitä. Kun pelitahti on tällainen kun on, voi aivan huoletta lepuutella koppareita jokereina ja laittaa Harjuvaara taakse, Vierimaa voi paikata linjassa tai etukentällä.

Sarjataulukko näyttää huonolta, mutta en pidä tilannetta isossa kuvassa niin huonona. Kriisin partaalla olleen joukkueen kelkka kääntyi Kitee-pelissä ja sen jälkeen siipirikko joukkue voitti tiiviillä ulkopelillä Mansen, Kouvolassa pinna oli jo ensimmäiseltä jaksolta otettavissa ja nytkin oli tarjolla kaksi, joskin vaikeiden vaiheiden jälkeen tuli edes yksi.

Edelleen lyöntijärjestys kyllä mietityttää. Tänään peluutettiin vanhan liiton meiningillä, jossa oli ysi piilokärkenä. Vierimaalle ykköstilanteen purkaminen ei ole ominta alaa edelleenkään, mutta tuo kunnari oli malliesimerkki siitä mahdollisuudesta, minkä tämä tarjoaa. Late lyö suht napakasti vaakamailalla ja nyt ykkösvahti joutui väistämään palloa joka lirui tenniskentälle asti.

Vartama on edelleen ongelma, kun se vaihtopeli ei kulje, se ei kulje. Tänään oli sitten kahden palon vuoroa ja muuta sekoilua. Kyllä, potentiaali on tiedossa ja sen kundi saa varmasti ulosmitattua ennemmin tai myöhemmin. Nyt pelataan kuitenkin vain ja ainoastaan pisteistä ja en pidä joukkueen edun mukaisena Vartaman peluuttamista ykköskärjessä, ikävä kyllä. Ykköstilanteen purku on onnistunut 50% tehoilla ja kakkostilanteen purku 57%. Esimerkiksi Hokin onnistumisprosentti kakkosvaihdossa viime kaudella ja tämän kauden vähäisillä yrityksillä on ollut 66,7% ja Nikkasen kakkostilanteen purkaminen on toiminut yli 70% varmuudella.

Ymmärrän, että Nikkaselle halutaan kotiutustilanteita, mutta siinäpä on pieni paradoksi. Nykyisellä tilanteen rakentelulla ei riitä tilanteita sekä Nikkaselle, Korhoselle, Huuskolle että Rätölle. Väistämättä tulee mieleen, että nyt mennään vähän asioiden edelle. Laitetaan ukkoja siihen järjestykseen, että ideaalitilanteessa kaikki parhaat pääsee tykittämään peräkkäin. Ainoa vain, että tilanteiden rakentelu ei toimi ja kukaan ei saa pidettyä riittävää tuntumaa.

Ajatellaan vaikkapa mestaruuskautta. Kore oli jo siihen aikaan ehdottoman hyvä kotiuttaja, mutta pelasi numerolla kolme. Ketonen-Röppänen-Korhonen rakenteli tilanteita, joista sitten Simo kävi tulikuumalla mailallaan paukuttelemassa juoksuja, numerolla neljä oli Rantanen ja sitten jokereina oli monipuoliset Matikka ja Haimi. Eivät ehkä parhaimmillaan kotiutustilanteissa, mutta pystyivät lyömään silloin tällöin juoksuja niistä tilanteista, mitä Ristolta ja Simolta jäi. Nykyjoukkueessa Nikkanen olisi Korhonen, Korhonen olisi Eerikäinen ja Rättö menee Matikasta.

Toinen, edelliseen liittyvä, ongelma on tilanteiden pelaaminen. Sen kerran kun Tahko saa kärjestä rakennettua palottomat ajot, haetaan ensimmäisellä tai toisella haamulyöntejä ilman että takaetenijälle on merkkiä. Tänään kävi taas tilanne, mikä on käynyt niin usein Tahkolle tällä kaudella: palottomat ajot, Huusko ensimmäisenä purkamaan (ennen Rättöä ja Korea), lyönti tappimiehelle rukkaseen ja seuraavalla lyönnillä palo kolmospesälle. Eli palottomat ajot vaihtuivat kahden palon kakkostilanteeseen (vai tyhjennettiinkö kenttä vielä siinä vaiheessa?), kun lyöjäjokerit oli käyttämättä ja edellisissä peleissä väläytellyt Harjuvaara oli seuraavana numerolla.

Sitten kotiutuskisassa, missä ei tarvitse enää miettiä tilanteen jatkumista, lyötiin vapaita hitaalla mailamiehellä ja kolmannella merkistä pussari. No, ennalta-arvattavaksi Tahkon pelaamista ei voi haukkua ainakaan!

Joukkueessa on paljon hyvääkin, mutta kuten totesin, välillä tuntuu unohtuvan tietyt perusasiat. Nyt Tahko lepää aika paljon läpilyöntien varassa ja on ehdottoman hienoa, että niitä on rohkaistu myös lyömään, siitä isot kehut Ukille. Jos juoksusaldoa halutaan vakiinnuttaa suuremmaksi, katseet pitäisi kiinnittää kolmostilanteiden rakentamiseen, ei siihen kuka sen kolmostilanteen purkaa.

Kaikesta huolimatta mulla on tällä hetkellä suht luottavainen olo. Jo se, että jengi nousi siitä KossU-pelien syväkyykystä, jotka olisivat voineet musertaa joukkueen, kertoo kaiken oleellisen. Tuo on joukkue, joka ansaitsee kaiken mahdollisen tuen!
 
Viestejä
1,465
Hyvää analyysiä edellä. Rättö ei ihan ole ollut parhaimmillaan viime aikoina. Laten 16 kunnaria superpesiksessä on vaikuttava asia. Raesmaan kunnari oli hieno tapa aloittaa Superpesisura. Malekine alkaa olla todellinen muuri etukentällä. Vikström suorittaa hyvin ottelusta toiseen. Lahjakas pelaaja, joka on pelannut eräässä Suomen parhaassa joukkueessa viime vuodet. Tausta näkyy suoritusvarmuutena. Eka jakso oli viihdyttävää ja hyvää pesistä. Siinä omat mietteeni.
 
Viestejä
479
En täysin ymmärtänyt Ukin peluutusta supervuoron aikana. Puolenkymmentä pelaajaa kävi nostamassa koppia, yrittämättäkään täyttää pesiä. Miksi?

Niin siinähän saatiin se 3-tilanne aikaan mutta kahdella palolla. Eli pesien täyttämisellä olisi ollut vaarana kolmas palo. Käytännössähän tuo tyrehtyi siihen että kukaan ei päässyt ekalla lyönnillä ykköselle jolloin tokalla nostettiin jo koppia. Ykkös-kakkosvaihto olisi varmasti onnistunutkin jos joku sinne kentälle olisi takana päässyt.
Kuten täällä on aiemminkin todettu niin Vartaman vaihtotilannepelaaminen on iso ongelma. Melkein löisin hänet nyt kakkoskärkeen ja Rouhi-Vierimaa-Vikström nyt siksi aikaa kun Hokki palaa ja sitten hänet kolmoseksi ja Jere 2 ja Late takaisin jokeripaitaan. Pisteitä pitää tällä viikolla saada. Vimpelistä nyt tuskin tulee mutta kotipeleistä pitäisi kyllä voitot ottaa, ja mielellään kolmen pisteen.
 
Viestejä
845
Niin siinähän saatiin se 3-tilanne aikaan mutta kahdella palolla. Eli pesien täyttämisellä olisi ollut vaarana kolmas palo. Käytännössähän tuo tyrehtyi siihen että kukaan ei päässyt ekalla lyönnillä ykköselle jolloin tokalla nostettiin jo koppia. Ykkös-kakkosvaihto olisi varmasti onnistunutkin jos joku sinne kentälle olisi takana päässyt.
Kuten täällä on aiemminkin todettu niin Vartaman vaihtotilannepelaaminen on iso ongelma. Melkein löisin hänet nyt kakkoskärkeen ja Rouhi-Vierimaa-Vikström nyt siksi aikaa kun Hokki palaa ja sitten hänet kolmoseksi ja Jere 2 ja Late takaisin jokeripaitaan. Pisteitä pitää tällä viikolla saada. Vimpelistä nyt tuskin tulee mutta kotipeleistä pitäisi kyllä voitot ottaa, ja mielellään kolmen pisteen.
Tosiaan vaihtoehtoja numerolle 3 olisi paljon. Esim. Nikkanen, Hokkanen, Huusko. Siksi onkin aika ihmeellistä että Pädi on saanut pysyä koko alkukauden ykköskeulassa, vaikka otteet ei paljoa ole vakuuttunut.
 
Viestejä
1,465
Kuka tietää loukkaantuneista eli Hokkasesta, Nikkasesta ja Patovasta? Onko vaivojen syy vakava ja sairasloma pitkä?
 
Viestejä
741
Rantatorikka kertoi KPL-pelin lehdistötilaisuudessa, että joku sivussa olleista voisi olla mukana tiistaina, mutta tarkensi että ei niistä jalkavaivoista koskaan tiedä. Mitään riskiä ei toki oteta.
 
Viestejä
891
Yksi näkökulma, olkoon kuinka kyyninen vaan, on se, ettei näiden Raesmaan ja Kalmarin lyöntejä ole tältä kaudelta riittävästi jos ollenkaan, siinä ohjelmassa, joka jokaisen lyönnin analysoi. Ulkokenttä ei yksinkertaisesti osaa sijoittua, jos ei tätä dataa ole, kun ei tiedetä mikä se paras lyönti on. Voi olla, etteivät tehot pysy ihan samoina, kun kausi etenee. Faktaa on sekin, ettei Tahko voi pidemmän päälle taistella jatkopaikasta, ellei joku tule loukista pikkuhiljaa takaisinkin päin.
 
Viestejä
891
Superissa se meni tosiaan yhden juoksun hakemiseksi ja jälkikäteen ajateltuna se oli ainoa oikea ratkaisu miehen ollessa kolmosella, sehän olisi voittanut ottelun, vaikka aloittava vuoro olikin meillä eikä sitä silloin tiedetty. Mutta se määrä taka- ja kopinnostopaloja joista on tullut kolmas palo, on tällä kaudella aika jäätävä, vaikkei mulla nyt ole numeroita tarjota. Jos se koppi nousisi varmasti, niin lähtökohdat tuloksekkaampaan peliin olisi olemassa. Jos vähänkään on epävarmaa ja parempi lukkari (Kivipelto ehkä paras) vastassa, niin toisella ylös vaan.
 

Elk

Viestejä
886
Yksi näkökulma, olkoon kuinka kyyninen vaan, on se, ettei näiden Raesmaan ja Kalmarin lyöntejä ole tältä kaudelta riittävästi jos ollenkaan, siinä ohjelmassa, joka jokaisen lyönnin analysoi. Ulkokenttä ei yksinkertaisesti osaa sijoittua, jos ei tätä dataa ole, kun ei tiedetä mikä se paras lyönti on. Voi olla, etteivät tehot pysy ihan samoina, kun kausi etenee. Faktaa on sekin, ettei Tahko voi pidemmän päälle taistella jatkopaikasta, ellei joku tule loukista pikkuhiljaa takaisinkin päin.

Juu, yhtään vähättelemättä Harjuvaaran ja Raesmaan onnistumisia, niin kyllähän tällaisia ”puskasta tulleiden” junnujen tai alemmista sarjoista nostettujen pelaajien tuhkimotarinoita on ollut ennenkin. Yleensä niissä ekassa pelissä tapahtuu jokin ”ihmesuoritus” ja toisessakin vielä mennään jälkilöylyissä mutta siihen se usein jää. Sitten alkaa pitkä arki, josta jotkut selviävät kunnialla kunnon pelimiehiksi, osa jää tähdenlennoiksi ja unohduksiin. Mutta hyvä, että joukkueilla on heittää peliin väliaikaisesti uusiakin pelaajia, mutta kuten Janskikin antaa ymmärtää, vakiokokoonpanoon on kuitenkin Tahkon voitava turvautua, jos tästä kesästä aiotaan saada mukaan jotain muuta kuin (karvasta) kokemusta. Hokkasta erityisesti odottelen itse takaisin, ja numerolle kaksi ja Vartama kakkoskärkeen (tai nroksi yksi, jossa hän toimi ihan hyvin), kuten moni muukin on täällä ehdotellut.

Rätölle muuten taisi käydä juuri niin, että hän pääsi paiskomaan palloa ”puskan takaa” talven ja oliko vielä keväänkin harjoituspeleissä, ja siitä suoraan hänelle alettiin sovitella suurtakin tulevan sankarin viittaa lehtijutuissa ja muualla. Mutta nuo muutamat harjoituspelit riittivät vastustajille, jotta he saivat riittävästi informaatiota kaverin lyönneistä, ja nyt kesällä Rätöllä onkin ollut nimenomaan kotiutuksissa aika vaikeaa. Mutta jos ja kun hänenkin on tämä kova koulu käytävä, jossa tähtiin ei nousta ilmaiseksi, niin ehkä se on hyvä, että se tapahtuu juuri tänä vuonna, varsinkin jos hänestä aiotaan saada Tahkoon se ykköskotiuttajajokeri Korhosen jälkeen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös