Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2020

Viestejä
3,498
Manse pelasi tänään luokattomasti, Iivarinen ei onnistunut eli outoa peluutusta ja Niemi surkea, vaikka Ruudun selostajat hehkuttivat hänen lyöneen lämmittelyssä hirmuisia pommeja.
 
Viestejä
1,450
Ei mikään suuri ottelu tänään. Pelattiin vain jonkin verran paremmin tänään ja sillä saatiin pisteet. Arvostelemani Kalle-Tapio Huusko pelasi kohtuullisesti tänään syöttäen puolikorkeaa syöttöä. Tolppa kyllä puuttuu, mutta ainakaan tänään sillä ei ollut merkitystä. Harjuvaara pelasi hyvän pelin ja mielestäni myös Nikkanen sisällä. Kapteeni/el capitano iski juoksuja kun niitä tarvittiin. Ei huono! Mutta Tampere oli vaisu ja kumman neuvoton. Rouhari meni kyllä hukkaan kakkoskärjessä ainakin tässä ottelussa. Vierimaa suoritti kohtuullisesti kakkosena. Mielestäni ei huonosti siihen nähden kuinka vähän hänellä on kokemusta kakkosena pelaamisesta. Mutta Manse oli kyllä hämmästyttävän aseeton tänään.
 
Viestejä
880
Tiukkaan väännettiin. Mansen peluutus jo harjoituksissa keväällä pohjasi tuohon nrot 1-2 ja Niemi. Jos hyvä päivä sattuu, niin Carlsonin voi laskea siihen mukaan. Tänään ei heiltä onnistunut kukaan, ja se näkyy tuloksessa. Siihen nähden olisi pitänyt saada omaakin sisäpeliä auki enemmän, mutta valitettavasti ristejä oli taas lähes aina taululla, kun Vikströmiin päästiin. Kopinnostopaloja ja vaihdon yrityksiä lähimmän miehen hanskaan. Siinä on jotain, mitä huippujoukkueet, joista seuraava kohdataan huomenna, eivät lainkaan tee.

Ulko meni melko hyvin, mutta oli siinäkin se Vierimaan ja Kauppisen yhteentörmäys, kun ei viitsitty huutaa kenen pallo.

Yhtä kaikki, tämähän on jo voittoputki! Pelejä tulee nyt tiuhaan, joten näiden pohjalta itseluottamusta vaan lisää.

PS. Tuntui jotenkin ivalliselta antaa ykköspalkinto Myllyniemelle. Ensin viimeinen Tahkon juoksu hänen räpyläsirvahduksena, 4A lyöntivuorolla ratkaisevat palot.
 
Elk

Viestejä
884
Tahkolla kävi tavallaan tuuri, kun Myllyniemelle osui tänään huono päivä mailassa (ja muutenkin). Olen katsellut mielenkiinnosta Mansen pelejä enemmänkin, ja yleensä Myllyniemi on ollut miltei konemaisen hyvä nro kakkosena. Olinkin ajatellut kirjoittaa ennen peliä tänne, että tänään saadaan oppitunti Hyvinkäällä, miten tuolla numerolla parhaimillaan pelataan. Onneksi en ehtinyt. Mutta hyvä hän on silti.

Muutenkin Manse oli kyllä ”mansentavan” huono tänään, mikä tarkoittaa sitä, että jotain selvästi parempaa joukkuetta vastaan ei Tahko tänään juuri tilanteita ja juoksuja olisi saanut. Mutta ei tällä kommentilla mitään pois varsinkaan nuorisokaartin suorituksista. Ja huomennahan tuo nähdään, mikä on tämän kokoonpanon tasoero Koplaan nähden. Normikokoonpanon ero on ollut lohduttoman suuri.

Jatkossa kannattaa Harjuvaara pitää kokoonpanossa sittenkin, kun Korhonen ja Hokkanen kuntoutuvat pelikuntoon. Ei kenenkään yhden pelaajan tilalle, vaan kierrättämällä eri pelaajille huilivuoroja hurjassa pelitahdissa.

Mielenkiintoista on ollut nyt kahdessa pelissä huomata, kuinka Vartamalle sopii nro ykkönen aika hyvin hihaan. Tekemisessä on siinä numerolla tarvittavaa röyhkeyttä eikä kopeistakaan ole vaaraa, kun ne ei koidu kenenkään kohtaloksi. Nro kakkosen pulmaa tämä ei tietenkään ratkaise. Tavallaan Vartama saa nyt myös nauttia omaa lääkettään, kun joutuu kokemaan sen turhautumisen, mikä oman hyvän kentällemenon jälkeen seuraa palona kakkosella. (Vierimaa on toki selvinnyt kohtuullisen hyvin kakkosena, ja kokeilemisen arvoinen juttu hänen peluutuksensa siinä on ollut - itsekin sitä ehdotin täällä ennen Kitee-peliä - mutta ei hän tietenkään mikään pysyvä eikä edes välttämättä nyt nähtyä pitempiaikaisempi ratkaisu tähän Tahkon suurimpaan pulmaan ole.)
 
Luulen, ettei Latelle oikein maistu tuo ulkopeli entiseen malliin, ja tavallaan on ollutkin jokeripaitaa kiittäminen siitä, että keskiosumia tullut alkukaudesta hyvin, kun ei ole tarvinnut miettiä sitä omaa hanskaa lainkaan.

Myllyniemestä vielä, sen verran kovaa tekstiä pisti hän Tampereella pelissä Tahkon kannattajien suuntaan, että me intouduttiin hänen kanssaan juttelemaan. Liekö vaikuttanut korvien väliin tänään, kun on tiennyt, että juttukavereita olutkatsomosta riittäisi? Siihen nähden yllättävän vähällä huutelulla selvisi, enkä ainakaan itse kuullut hänen sanovan tänään mitään takaisin. Hyvähän se on, että peli on keskiössä, eikä paskanjauhanta.

Mutta jos sillä olikin vaikutusta tänään, niin siksi se yleisö on se ylimääräinen pelaaja.
 
Viestejä
526
Muutama hajahuomio eilisestä Tahko-Manse PP ottelusta.

- Jere Harjuvaara löi kolme juoksua ja ratkaisi mielestäni ottelun Tahkolle. Jeren hermo piti hienosti tilanteissa joissa oli pakko onnistua

- Kaapo Kalmari teki superpesisdebyyttinsä ja onnistui hänkin mainiosti. Mansen ulkokenttä ei oikein tuntunut tietävän mitä odottaa tuntemattomalta Kalmarilta.

- Tahkon ulkopeli selvisi melko hyvin mutta ei puhtain paperein Mansen kärki Tuohisaari eteni pariin kertaan röyhkeästi tahkolaisten tötöillessä. Yksi vaaran paikka oli ensimmäisellä jaksolla kun Nisu Niemen vaihtolyönti oli mennä lävitse kakkospuolelta. Rouhiainen onnistui kuitenkin pysäytysyrityksessään viime hetkellä.

- Vastustaja Manse PP palaa sisäpeliä erittäin kapealla materiaalilla (numerot 1-3, Hotakainen, Niemi). Jos näillä kavereilla ei natsaa täydellisesti on Manse vaikeuksissa.

-Ennen kauden alkua Tahkoa povattiin "suurten" haastajaksi ja jopa välieräjoukkueeksi. Nykyinen "kokoon karsittu" joukkue vertaantuu kuitenkin paremmin vaikkapa IPV:hen. Pudotuspelipaikka on riittävän kova haaste.

-Yleisöä oli reilut 900. Päivän sateet saattoivat karkoittaa jokusen katsojan vaikka illaksi tulikin ihan hyvä ilma.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
449
Kuten tuossa aiemmin jo kesken eilisen pelin kirjoitin, niin minun mielestäni eri alkukauden peleihin oli eilen valtava. Nimenomaan sisäpelissä.
Tämä uusi lyöntijärjestys toimii hyvin. Aidosti kahden kärjen pelaaminen on raikasta katsottavaa etenkin, kun kaikki Jokerit voidaan käyttää monenlaisessa tilanteessa. Kahdella palollakin voidaan edelleen jatkaa kärjestä. Siinä voi toki menettää jonkun pisteen, mutta onhan tuota nyt ihan eri tavalla ilo seurata, kuin tuota "kärki esiin, ajo päälle ja lyöjäjokeri kokeilemaan läpäriä"-pesistä.

Joo, virheitä peliin edelleen sisältyi eikä tuolla pelillä välttämättä tälla kaudella taistella tietenkään mitaleista, mutta ei Tahko tule ihan heittopussijoukkuekaan olemaan. Peli-ilon löytyessä tuosta joukkueesta löytyy haastaja mille tahansa vastukselle. Ja tuollaisella peluutuksella monen nuoren pelaajan kehitys on nopeaa. Liikaa Koren lyöntivoimaan tukeutuva peluutus jäykistää koko joukkueen ja peli junnaa paikallaan.

Nyt vaan rohkeasti eteenpäin ja kun Hokki ja Kore tervehtyvät, on ihan erilainen tilanne kuin alkukaudesta.

Illan peliin tsemppiä!
 
Viestejä
3,478
Etelän lomalla, Riihimäellä, ja poikettiinpa eilen Pihkalaan!

Hyvin oli Tahko kyl hoitanu koronaohjeistukset ja järjestelyt! 10- ku ei koskaan täysiä saa muka antaa... :)

Hyvä kuuluttajakin versus siihen kuka oli kun viimeks olin Pihkalas. 👍

Kahvi hyvää, aurinkokin paistoi. Tahkoo kannatettiin, eli lopputuloskin hyvä! Myös PiVe-lapul... ;)

Katsomosta kyl vois lähtee kotijengille enempi ääntä ja kannustusta? Nythän kakkospuolel olleet 3 manselaista huusi Keisareille kovempaa... 🤔

Kokemuksena kuitenkin kiva! 👍
Tänään oli tarkotus kööraa viel Kouvostoliittoon, Suomen parasta kuuluttajaa moikkaan, mut hieman aikataulu + mahd tikettiongelmii...

En tiä antoks tää ketjulle mitää, mut niinku FB kysy "mitä mietit?", ni tota mietin... 😃

Hyvää kesän jatkoo!! 👊
 
Hyvä tunnelmakuvaus! Näitäkin tarvitaan!
 
Viestejä
234
Eilen ainakin käveli ihan normaalin oloisesti rappusia kentältä kuuluttamon suuntaan parikin kertaa. Ei mitään virallista tietoa ole näkynyt.
Tämän päivän Aamupostissa oli, että Hokkasella ja Korhosella reisivamma. Hokkasta seurataan peli kerrallaan ja Korhosen tilannetta katsotaan sunnuntaina. Eilen tosiaan näytti kävelevän ihan normaalin näköisesti katsomossa.
 
Viestejä
72

Taisi Teemu Nikkanen myös toisella jaksolla loukkaantua,
 
Viestejä
1,822
PS. Tuntui jotenkin ivalliselta antaa ykköspalkinto Myllyniemelle. Ensin viimeinen Tahkon juoksu hänen räpyläsirvahduksena, 4A lyöntivuorolla ratkaisevat palot.
Olet @Janski täysin oikeassa, Myllyniemen valinta ykköspalkituksi oli suoranaista vit..ilua, vaikka hän kohtuullisen hyvin pelasikin. Mansen selkeästi paras pelaaja oli nro 1, Tuomas Tuohisaari.
 
Viestejä
1,450
Näkikö kukaan Kopla-peliä? Mikä hyvää, mikä huonoa? Miten KT pärjäsi? Entä Late kakkosena? Näyttikö Nikkanen hauistaan pelaajana ja kapteenina? Mielestäni Metu on kyllä kasvattanut lisää rintakarvoja kapteenina eli on onnistunut siinä roolissa.
 
Viestejä
526
Uki Rantatorikka pelaa numerolottoa isoilla panoksilla: Vierimaa numerolla 1, Vikström 2, Vartamalle numero kolme hihaan, Harjuvaara viitonen ja Kalmari 7. Kore Korhonen palaa takaisin sorvin ääreen ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä Raesmaa L debytoi Tahkon paidassa.
Pian nähdään miten homma toimii. Yittänyttä ei joka tapauksessa laiteta!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös