Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2020

Viestejä
552
Katsojia paikalla varmaan noin 150. Laskin jossain vaiheessa ja sain silloin tulokseksi
138. Senkin jälkeen porukkaa tuli kesken pelin ehkä lähtikin.

Olen hieman erimieltä tuosta Huuskon lukkaroinnista. Toki nollassa ei pysynyt tolppa lautasella siitä pitkä miinus. Ajoittain Huusko rytmitti Tahkon peliä mallikkaasti. Myöskin KT
heitteli koko ajan pikku vääriä. Oli siinä hermolla, koska Manse löi noihin vääriin. Huusko sai myös näillä syötöillään sekä rytmityksellä paljon Mansen lyöntejä laittomaksi ja sekoitti Mansen peliä ajoittain mallikkaasti. Nolla vaatii Huuskolta eniten töitä.

Malikine oli selkeästi heikko lenkki ulkona. Pallot sirvahteli käsistä aika useasti.
Tulee saamaan kauden mittaan kyllä paljon palloja jos ulkona pelaa.

Tahko kuitenkin voitti pelin ja ei oikein ollut sellaista tuntumaa, että Manse olisi missään vaiheessa hallinnut peliä. Rättö paikkasi Korea enemmän kuin hyvin.

Mansella Niemi näytti olevan hyvässä lyönnissä ja Torppa kulki pesänvälit loistavasti.
Lukkari Lassila taas oli Mansen heikoimpia lenkkejä. En nähnyt yhtään taktista väärää.
Missasin toki Tahkon ensimmäisen sisävuoron. Joku tolppa meni vääräksi ja sen jälkeinen perus syöttö lipsahti vääräksi, ilman että Tahko olisi kaveria oikeastaan painostanut.
Joku voi toki todeta, että KT antoi kaksi vapaataivalta pesien välille, mutta en oikeastaan ihmettele sillä määrällä vääriä mitä nakkeli. Sekä KT käytti taktista ja niitten jälkeen syötti varman perus syötön. Näkisin myös, että Huusko on nopeuttanut peliään aikaisemmasta, mikä on äärimmäisen hyvä asia.
Esimerkiksi ei enää jatkuvaa nyppimistä ajolähdössä.

Lassilan perus syöttö on helpohko ja lisäksi tuo arkuus pelissä (ja väärissä) tulee kostautumaan kesän mittaan. Tulee saamaan aivan erilaista painetta peleissä, missä pisteitä jaetaan sekä on hieman enemmän yleisöä kuin Pihkalassa n.150.
Kummallista oli myös miten Tahko otti niin paljon vaihtoja kakkosraja näpyillä. Tuntui, että ne olivat vähän liian halpoja. Eikö sitten Eirolan ja Lassilan yhteispeli oikein toiminut vielä?

Hienoa oli katsoa pesistä pitkästä aikaa livenä. Kiitos Tahko ja Mansepp
 
Viestejä
464

Kyllä Lassila tulee olemaan tänä kesänä superin heikoin lukkari. Perin kummallista että Manse lähtee noin kokemattomalla lukkarilla kauteen.
 
Viestejä
1,822

Huusko jäi Lassilan jalkoihin eilisen pelin perusteella mennen tullen. Tahkon pitäisi löytää jostakin lukkari. Kalle-Tapio antoi käsittämättömiä vapaataipaleita kahdella perättäisillä väärillä.
 
Viestejä
845

Itse en olisi noin skeptinen KT:ta kohtaan. On totta että hänellä on ajoittain ongelmia syöttämisen kanssa, varsinkin 0-tilanteessa, mutta siitä huolimatta hän rytmittää peliä ajoittain loistavasti. KT on kehityskelpoinen lukkari, vaikka ihan Superin kärkilukkarien tasolle.
 
Viestejä
1,450
Huusko jäi Lassilan jalkoihin eilisen pelin perusteella mennen tullen. Tahkon pitäisi löytää jostakin lukkari. Kalle-Tapio antoi käsittämättömiä vapaataipaleita kahdella perättäisillä väärillä.

Kyllä tässä olen Viuhkamiehen kannalla tässä asiassa. K-T oli kyllä lukkarina aika huono eilen. Käsittämätöntä räpellystä. Tosin näin vain ekan jakson. K-T:n otteista paistaa kumma kiire ja hätäily. Ei tunnu luottavan ollenkaan tekemiseensä. Paljon on parannettavaa ennen kuin kausi alkaa! Ei Lassilakaan häävi ollut. Syötti hirveän helppoa syöttöä. Mutta toimi rauhallisemmin kuin K-T.

Jonkin verran olen kyllä huolestunut Tahkon lukkaripelistä tällä hetkellä!
 
Viestejä
1,810

Jos KT:lla ei olisi näitä lukkaroinnin ailahtelevaisuus ongelmia, hän pelaisi Sotkamossa. Vaatii itseltään paljon. Harjoittelee ihan hulluna. Ehkä pitäisi olla armeliaampi itselleen ja löytää sitä kautta rentous ja tasaisuus.
 
Viestejä
739
Hieno toteutus kyllä Tahkolta striimauksessa (y)

Ei kyllä näytä tuo syöttötuomarin turva-alue tässä pelissä ainakaan toteutuvan. Pelinjohtajat ja pelaajat ovat melko lähellä. Toki kauempana kuin ennen 😂
Sama pitää todeta. Jos vertaa aiempiin staattisiin fanikameralähetyksiin, niin nyt oli menty aimo harppaus eteenpäin. Haastattelut, kuvaus, miksaus useammalla kameralla ja zoomaukset olivat hyvin toteutettu. Kun vielä lisäksi kentän tulostaulu oli upotettu ruudun vasempaan ylänurkkaan oli peliä helppo seurata.

Ja varsinkin toisella jaksolla alkoi peli näyttämään jo kohtuullisen hyvälle, kun onnistumisia alkoi tulla koko pelaajistolle. Jos B-ikäinen Rättö jatkaa samantasoisia otteita mailan varressa (lauantaina 1+6) niin Kore saa hänestä kelpo aisaparin tuleviin peleihin. Mennään nyt näin positiivisilla kommenteilla.
 
Viestejä
12
Pelissä oli mielestäni paljon hyvää pitkän tauon jälkeiseksi harjoitusotteluksi. Yli 20 vuotta Pihkalassa pelejä katsoneena viihdyttävintä pesäpallo on ollut aina silloin kun koko joukkueen voimin pelataan rohkeaa ja monipuolista sisäpeliä. Nykyjoukkueessa alkaa olla sellaista tulivoimaa, että kunnarikello saattaa kumahdella kerran jos toisenkin tänä kesänä. Etenkin Rätöstä saattaa kehittyä todella hyvä kotiuttaja. Vaivattoman näköinen, puhdas lyöntitekniikka ja kotiuttajajokeriksi myös todella nopea jaloistaan.

Muutenkin jos saa toivoa, niin mieluummin panostusta monipuoliseen, iloiseen lyöntipeliin, kuin tiukkaan ulkopeliin. Paljon mukavempi katsoa pelejä, joissa jaksot päättyvät monien vaiheiden jälkeen vaikka 11-11 ja 15-14 kuin varman päälle riskittömällä ja tarkalla pelillä 1-0 &1-0.
 
Viestejä
1,450
Täytyy kyllä nostaa hattua Rouhiaisen mailapelille. En nähnyt toista jaksoa itse, mutta Youtubesta näin, että teki kunnarin ja myös kotiutti Vierimaan. 1+1 ei ole huono kärkimiehelle! Nyt Rouharin vain saada lisää tehoa omaan kentällemenoon ja etenemiseen. Erityisesti toivoisi enemmän onnistuneita kentällemenoja ja huolellisuutta etenemiseen. Usein tuntuu, että etenee yhtään seuraamatta lyönnin kulkua eli ei lue peliä hyvin. Voisi vähän enemmän miettiä onko mitään mahkua ehtiä pesälle sen sijaan, että lähtee kuin sähköjänis etenemään.
 
Viimeksi muokattu:

Elk

Viestejä
884
Pelissä oli mielestäni paljon hyvää pitkän tauon jälkeiseksi harjoitusotteluksi. Yli 20 vuotta Pihkalassa pelejä katsoneena viihdyttävintä pesäpallo on ollut aina silloin kun koko joukkueen voimin pelataan rohkeaa ja monipuolista sisäpeliä. Nykyjoukkueessa alkaa olla sellaista tulivoimaa, että kunnarikello saattaa kumahdella kerran jos toisenkin tänä kesänä. Etenkin Rätöstä saattaa kehittyä todella hyvä kotiuttaja. Vaivattoman näköinen, puhdas lyöntitekniikka ja kotiuttajajokeriksi myös todella nopea jaloistaan.

Muutenkin jos saa toivoa, niin mieluummin panostusta monipuoliseen, iloiseen lyöntipeliin, kuin tiukkaan ulkopeliin. Paljon mukavempi katsoa pelejä, joissa jaksot päättyvät monien vaiheiden jälkeen vaikka 11-11 ja 15-14 kuin varman päälle riskittömällä ja tarkalla pelillä 1-0 &1-0.

Pesäpallo”filosofit” taitavat kyllä olla sitä mieltä, että menestys perustuu ulkopeliin, ja esim. Mikko Kuosmanen siihen panostamista Tahkollekin taisi suositella tienä kohti mitalipelejä Jymyn Podcast-ennakoinnissaan. Mutta olen kyllä sikäli samaa mieltä, että sisäpeliin panostamalla voi saada myös enemmän hyvää aikaan kuin on totuttu ajattelemaan. Tosin näen railakkuuden ja rohkeuden tällöin nimenomaan taktisen osaamisen kautta, en niinkään sellaisena, että vain lyödään kovaa ja yritetään väkisin paljon juoksuja.

Olen sanonut sen aiemminkin täällä, että Tahkolla alkaa olla aika hyvät eväät sisäpelin osalta muuhunkin kuin normaaliiin yhden tai kahden kärjen pelitaktiikkaan. Vähän samaan tapaan kuin hyvä lukkari rytmittää peliään tilanteiden mukaan, sitä voidaan tehdä myös sisäpelissä, jos pelaajamateriaali siihen antaa mahdollisuuden. Tahkolla tämä tarkoittaa esim. sitä, että nroilla 1 ja 2 ei ole sellaista pakkoa päästä väkisin kentälle kuin monella joukkueella on, ja myös Tahkolla aiemmin. Vaikka noilla numeroilla ei päästäisi kentälle, etenijäjojerilla (Vierimaa) ja nrolla 3 (Vikström tai Vartama) saadaan yhtä lailla vielä nopea kärki kentälle ja Nikkaselle se tilanne purettavaksi, jota monet pitävät hänelle ihanteellisena. Toinen esimerkki: lyöntijärjestyksen jäämistä numeroille 2 tai 3 ei tarvitse pelätä em. syystä, mutta ei myöskään siksi, että etenijäjokerista (Vierimaa), Hokkasesta ja Patovasta voidaan rakentaa tilannetta, jolloin sekä Korhonen ja Rättö pääsevät kotiuttamaan yhtä lailla kuin ykköskärjestä. Korostaisin ylipäänsä Hokkasen ja Patovan roolia, koska heille voi antaa oikeastaan minkä tahansa sisäpelitehtävän, mikä luo mahdollisuuksia peluuttamiseen lyöntijärjestyksessä ikään kuin molempiin suuntiin heistä.

Nuorelle sossuille sellainen kommentti, että pelaaajalle etenemistilanteet voivat näyttäytyä aika lailla eri tavoin kuin katsomoon.
 
Viestejä
880
Eka peli oli ekan pelin näköistä, näin tiivistetysti, kuten KT taisi haastattelussa sanoa. Toki on kiva katsojana ja kannattajana katsoa omien juoksujuhlia, mutta jos sinne taulukon kärkipäähän halutaan päästä, ei voida mennä sillä taktiikalla, että päästetään itse yhdeksän jaksoon ja lyödään sitten se kymmenen. Kyllä tällaisen pelin aika on ohi, ei tarvitse katsoa kuin viiden viime vuoden kärkikolmikon annettujen juoksujen määrää. Ulkopeli edellä on mentävä. Ja se vaan ei eilen ollut riittävän hyvää vielä, mutta siksihän näitä pelejä pelataan, että ne virheet jäisi sinne harkkoihin. Toki Manse myös löi hyvin, erityisesti Niemi - vähemmän yllättäen.

Mulla on kyllä vakaa luotto Miikaan siinä, että tauko pesiksestä on tehnyt hyvää, ja pelinjohtamiseen tullaan hyvällä fiiliksellä nauttimaan tekemisestä, mikä on Tahkon pelinjohdolta viime vuosina ollut puutteellista. Häntäpäästäkin peluutettiin, kuin 2007 konsanaan. Huomasittehan, että Tahko ei kertaakaan ottelun aikana jättänyt välistä useampaa kuin yhtä peelaajaa?

Rätön tekemistä katseli ilolla, kuten tietenkin tilastoistakin on nähtävissä. Hänestä voidaan kuulla vielä, ja paljon, mutta en kuitenkaan yhden pelin perusteella liikaa lähtisi kehumaan, ettei poika lähde leijumaan tai kerrytä keltaista nestettä pään sisään. Ei taida olla vielä yhtään sarjaottelua takana tällä tasolla, niin vaikea on mitään johtopäätöksiä tehdä.

Ensi viikonloppuna sitten vähän kovempi tason mittaus kyseessä. Onko jossain jo tiedotettu, näkeekö peliä netin kautta? Ennakkoliput sinne on tainneet jo mennä, vaikka taitaisi Kouvolaan harkkaan lähtö olla vähän jo ylilyönti fanituksen puoleltakin. Ja ai niin, se kuuluttaja. Perkele.
 
Viestejä
4,096

Ei ole vielä striimistä tietoa että toteutuuko, mutta liputkin kyllä vasta ensi viikolla tulossa myyntiin niin kyllähän sellaisen ehtii vielä ostaa :)
 
Viestejä
12
Pesäpallo”filosofit” taitavat kyllä olla sitä mieltä, että menestys perustuu ulkopeliin, ja esim. Mikko Kuosmanen siihen panostamista Tahkollekin taisi suositella tienä kohti mitalipelejä Jymyn Podcast-ennakoinnissaan. Mutta olen kyllä sikäli samaa mieltä, että sisäpeliin panostamalla voi saada myös enemmän hyvää aikaan kuin on totuttu ajattelemaan. Tosin näen railakkuuden ja rohkeuden tällöin nimenomaan taktisen osaamisen kautta, en niinkään sellaisena, että vain lyödään kovaa ja yritetään väkisin paljon juoksuja.

Olen sanonut sen aiemminkin täällä, että Tahkolla alkaa olla aika hyvät eväät sisäpelin osalta muuhunkin kuin normaaliiin yhden tai kahden kärjen pelitaktiikkaan. Vähän samaan tapaan kuin hyvä lukkari rytmittää peliään tilanteiden mukaan, sitä voidaan tehdä myös sisäpelissä, jos pelaajamateriaali siihen antaa mahdollisuuden. Tahkolla tämä tarkoittaa esim. sitä, että nroilla 1 ja 2 ei ole sellaista pakkoa päästä väkisin kentälle kuin monella joukkueella on, ja myös Tahkolla aiemmin. Vaikka noilla numeroilla ei päästäisi kentälle, etenijäjojerilla (Vierimaa) ja nrolla 3 (Vikström tai Vartama) saadaan yhtä lailla vielä nopea kärki kentälle ja Nikkaselle se tilanne purettavaksi, jota monet pitävät hänelle ihanteellisena. Toinen esimerkki: lyöntijärjestyksen jäämistä numeroille 2 tai 3 ei tarvitse pelätä em. syystä, mutta ei myöskään siksi, että etenijäjokerista (Vierimaa), Hokkasesta ja Patovasta voidaan rakentaa tilannetta, jolloin sekä Korhonen ja Rättö pääsevät kotiuttamaan yhtä lailla kuin ykköskärjestä. Korostaisin ylipäänsä Hokkasen ja Patovan roolia, koska heille voi antaa oikeastaan minkä tahansa sisäpelitehtävän, mikä luo mahdollisuuksia peluuttamiseen lyöntijärjestyksessä ikään kuin molempiin suuntiin heistä.

Nuorelle sossuille sellainen kommentti, että pelaaajalle etenemistilanteet voivat näyttäytyä aika lailla eri tavoin kuin katsomoon.

Varmasti näin. Tiukalla ulkopelillä on oltu taulukossa useimmiten aika korkealla. Menestyminen sarjassa on yksi tavoite, muttei suinkaan ainoa. Enemmän tuossa pohdinkin yleisön näkökulmasta pelin viihdearvoa. Yleisö ja etenkin uudet katsojat tekisi seuran tulevaisuudelle hyvää. Ja mielestäni se, millaista peliä pelataan, vaikuttaa tapahtuman kiinnostavuuteen merkittävästi. Usein jopa enemmän kuin pelin lopputulos tai kotijoukkueen sarjasijoitus.

Olen aika monta kertaa tuonut pesäpalloa vähemmän seuranneen katsojan Tahkon peliin. Parhaimmillaan pelissä on johto vaihtunut useamman kertaan ja isoltakin takamatkalta on kiritty voittoon. Huonoimmillaan peli on ollut varovaista prosenttipeliä, jossa palojen syntymistä on pelätty viimeiseen asti ja jalkapallonumeroihin päättyneen pelin kohokohta on ollut makkarakioskin antimet.

Ehkäpä kaikkea ei sittenkään tarvitse tehdä Sotkamon esimerkkiä seuraten. Lyötyjen juoksujen määrän maksimointi ei ole tässä se juttu mitä toivon, vaan rohkea, yllätyksellinen, koko joukkueella pelaaminen. Virheiden ja epäonnistumisten laskemisen sijaan keskityttäisiin onnistumisiin ja pelattaisiin intohimosta ja ilosta lajiin, joka parhaimmillaan tarjoaa mielenpainuvaa ja värikästä viihdettä ilta-auringon leppeässä lämmössä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
428
Huusko oli viime kesänä ja tullee olemaan tänä kesänä epävarma ja heikoin lenkki ilman muuta. Ei noilla väärämäärillä monessa seurassa peliaikaa tulisi😢 Nollatilanne taitaa olla lukkarille helpohko suoritus. Kyllä tolppia ja puolikorkeita pitää saada lautaselle huomattavasti paremmalla % nythän ei pysy oikein matalatkaan. Tahkolla on mahdollisuus hyvään kesään, mutta lukkarin vaativa tontti on liian vaatimattomasti pelaavalla Huuskolla. Ulkona muuten on hyvin pelaajia ja sisälläkin variaatioita on paljon, joten saattaa tulla hyväkin kesä😉 . Odotellaan vielä vähän👍
 
Boltsi is back! Kyllä Boltsia tarvitaan kuten muitakin kirjoittajia! Palsta pysyy mielenkiintoisena sitä kautta. Huuskon huonosta vireestä olen Boltsin kanssa valitettavasti aika pitkälle samaa mieltä. Mutta K-T voi parantaa! Ei se mahdotonta ole. Onhan tässä kolme viikkoa aikaa! Ei maalata pirua seinälle vielä!
 
Viestejä
428
Back in busines, niin viisaammat sanoo😏 Sarjahan vasta alkaa, joten ei vielä isompia johtopäätöksiä. Mutta pelataampa odotusmahdollisuuksia vain Huuskon kohdalla tällä kertaa. Hän on kova harjoittelija, harjoitteli huippulukkari Rantasen johdolla yhden talven ja yhden kesän ja tulos oli se, mikä viime kesänä nähtiin, eli ei liene kyse ainakaan huonosta valmennuksesta? Nyt ei ainakaan saman tasoista lukkarivalmennusta ollut ja taso edelleen melko kehno. Nuori sossu luo posia peliin, mikä on ihan hyvä, mutta uskooko kukaan, että nyt kolmessa viikossa Huuskosta tulisi edes kohtuullinen lukkari? En minä ainakaan näe mitään syytä, miksi tulisi😢 Täytyy pelata niillä, ketä kentälle saadaan, vahinko vain, että pelipaikka on Huuskolle liian vaativa ulkona, sisällä paikka löytyy onnistumisten myötä.
 
Viestejä
1,450
Itse uskon kyllä, että Huusko saa pelinsä kasaan ennen kuin tosipelit alkaa. Viime kauden eka puolisko oli Huuskolta ihan kohtuullista suorittamista. Samaan pitäisi yltää tälläkin kaudella ja mieluummin koko kauden verran. Tällä hetkellä Huuskon suurimmat vahvuudet ovat kyllä sisäpelissä. Viime kauden 3+27 ei ole huonosti ja voi hyvin yltää samaan vaikka kausi (runkosarja) on kuusi ottelua lyhyempi. Hyvä mailassa tämä meidän K-T! Jos kaikki menee pieleen niin onhan siellä Patovakin jolta käsittääkseni lukkarointi onnistuu. Mutta ei mennä vielä niin pitkälle! Huusko tulee kyllä yllättämään monet positiivisesti kun kausi alkaa!
 
Yhdellekään lukkarille en toivoisi lautaskammoa, mutta K-T H:lla on selvät oireet. Kannattaisi olla yhteydessä Topi Kososeen, ja pyytää neuvoja. Topi on ainoa tiedossani oleva lukkari, joka on onnistunut selättämään lautaskammon.
 
Viestejä
428
Viuhkamies, sanoit juuri sen, mitä en itse uskaltanut sanoa, koska joku joskus imaisi nauriita nenään, kun sanoin siiitä😉 Ja Huuskolla se on sen verran jo edennyt, siksi en jaksa uskoa ihmeisiin. Toivotaan kuitenkin parasta👍👍
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös