Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2020

Viestejä
3,478
Kokkosen ja Tuikan vaikuttimia rivistä lipeämiseen en tiedä, mutta epäilen vahvasti rahan olevan mukana kuvioissa.
Uskon myös, että Tahko ei ole yksin tämän ongelman kanssa.

Ennen kauden alkua/kauden aikana kuullaan vielä muistakin joukkueista yllättäviä poisjääntejä, jolloin etenkin joku joukkueen ikääntyvistä palkkasotureista jättää porukan.

Jep, Kamassa ainakin kuuleman mukkaan muutamat miettii pois jäämistä...
Syitä ei ole eritelty, varmaan nää mitä muuallakin mainittu?
Ja niinku sanoit, varmana samaa mietitään muuaallakin.
 
Viestejä
1,450
Kokkosen ja Tuikan vaikuttimia rivistä lipeämiseen en tiedä, mutta epäilen vahvasti rahan olevan mukana kuvioissa.
Uskon myös, että Tahko ei ole yksin tämän ongelman kanssa.

Ennen kauden alkua/kauden aikana kuullaan vielä muistakin joukkueista yllättäviä poisjääntejä, jolloin etenkin joku joukkueen ikääntyvistä palkkasotureista jättää porukan.

Mikä on tämän kommentin pointti? Ei rahan ansaitseminen mikään synti ole! Ja Tahkon tiedotteessa Kokkonen selkeästi kertoi syyn lähtöönsä eli oman yrityksen hoitaminen. Ja jos Tuikan lähtöön on sama syy niin mielestäni ihan oikein sekin. Ei kukaan tappiokseen työtä tee.
 
Viestejä
449
Raha vaikuttaa tottakai. Monella meni keväällä alta myös siviilityöt ja laskut pitää maksaa. Ei silloin "halu pelata" ole ainoa elämän realiteetti. Jos pesiksestä ei saa tuloja, ne pitää hankkia muualta ja pelit jää väliin.
 
Viestejä
485
Mikä on tämän kommentin pointti? Ei rahan ansaitseminen mikään synti ole! Ja Tahkon tiedotteessa Kokkonen selkeästi kertoi syyn lähtöönsä eli oman yrityksen hoitaminen. Ja jos Tuikan lähtöön on sama syy niin mielestäni ihan oikein sekin. Ei kukaan tappiokseen työtä tee.

Ei oo rahan ansaitseminen synti, ei. Olen itsekin tehnyt sitä aika lailla.
Ehkä yksi pointti on se, että pesis on nykyisin muutakin kuin iloista harrastelijapuuhastelua. Monelle se on myös jonkinasteinen leipäpuu. Eikä siinä mitään pahaa ole, mutta tällöin rahahanojen ehtyessä tulee väistämättä poisjääntejä ja ne koskevat muitakin seuroja kuin Tahkoa.
 
Viestejä
880
Tähän voi oikeastaan sanoa vaan, että sopimukset on aina kahdenvälisiä. Ei niistä ole tarpeen muiden tietää yhtään enempää, kuin osapuolet itse päättävät julkistaa. Toiset ovat asioiden suhteen avoimempia kuin toiset, niin muussakin elämässä. Jos kyse olikin rahasta, eikö siinä ole riski, että saa faneilta hirveästi kuraa niskaan, kun ei suostunutkaan pelaamaan? Puhumattakaan, jos oli jotain henkilökohtaisempaa. Vaikka olenkin yleisesti mahdollisimman avoimen tiedotuslinjan kannalla, tiedän, että sellaisesta saattaa seurata osapuolille häiriköintiä nykyään. Purron kohdalla tarve tietää oli tietysti yksittäistä pelaajaa kovempi. Hän oli joukkueen kasvot ja vastuunkantaja, joten piti tietää, onko joukkueessa repiviä sisäisiä riitoja.

Emmehän me koskaan saa tietää syitä myöskään siihen, miksi Joni Rytkönen lähti Sotkamoon. Ja ihan hyvä niin. Kaikenlaisia kaupunkitarinoita riittää, niitä minäkin olen kuullut kuiskattavan. Lopputuloksen kannalta syyt ovat kuitenkin merkityksettömiä. Nyt katsotaan eteen, ei taakse.
 
Jep, ei se raha välttämättä ole nyt ainoa syy? UPV:n kohdalla puhui mm. Erno Kulmala vaakakupissa painaneen huolen terveysriskistä myös.
Sama mainittu myös Karhujen mietties naisten puolella.

Oon huomannu, että asian tiimoilta on alkanu vallitsemaan myös semmonen "kova jätkä-menttaliteetti". Jos mainitset huolesi terveysriskin suhteen, käytät normia enempi käsiresiä ja olet hieman varovaisempi kuin aiemmin, saat osakseks ilkeilevää naurua, tyyliin "vittu mikä nyhverö"... 🙄

Ei pitäs mennä näinkään. Moni varmasti on epävarma tuon viruksen suhteen, muttei viitsi sitä nyt vaan sanoa ääneen...

Sen verran viel että ohan joskus kyl hyvä vähän katsoa taaksekin? Oppia virheistä ja/tai poistaa epäkohdat, ettei sama toistu taas? :)
 
Viestejä
272
Oon huomannu, että asian tiimoilta on alkanu vallitsemaan myös semmonen "kova jätkä-menttaliteetti". Jos mainitset huolesi terveysriskin suhteen, käytät normia enempi käsiresiä ja olet hieman varovaisempi kuin aiemmin, saat osakseks ilkeilevää naurua, tyyliin "vittu mikä nyhverö"... 🙄
Ei pitäs mennä näinkään. Moni varmasti on epävarma tuon viruksen suhteen, muttei viitsi sitä nyt vaan sanoa ääneen...

Tuo kova jätkä mentaliteetti ei oikein toimi näkymättömiä viruksia vastaan. Jos tuollaista henkeä alkaa esiintymään, on kyse sen luokan junttityhmyydestä, (ei maaseudun yksinoikeus) ettei uskoisi enää ainakaan nuoremmissa ikäluokissa esiintyvän. Omassa ikäluokassa ei mikään harvinaisuus ja hävettää kyseisten uhoajien puolesta.
 
No naulan kantaan! Sammaa mieltä, vaan ihan olen itsekin saanu osakseni ivallista kommenttia, kun kyselly käsiresiä tai muuta ohjeistusta... 😐

Ps. Löydät sitä hälläväliä-mäenpelkää-uhoa ihan täältäkin keskustelusäikeistä, aina sillon tällön... :)
 
Viestejä
1,822
Kokkosen ja Tuikan vaikuttimia rivistä lipeämiseen en tiedä, mutta epäilen vahvasti rahan olevan mukana kuvioissa.
Uskon myös, että Tahko ei ole yksin tämän ongelman kanssa.

Ennen kauden alkua/kauden aikana kuullaan vielä muistakin joukkueista yllättäviä poisjääntejä, jolloin etenkin joku joukkueen ikääntyvistä palkkasotureista jättää porukan.
Hah hah 😂 😂 ... en tiedä, mutta vahvasti epäilen...:ROFLMAO:😂:ROFLMAO:😂
 
Viestejä
1,450
Kenen Tahkon pelaajan, tai keiden, uskotte ottavan askeleita eteenpäin pelaamisessaan? Parantaako KT omaa lukkari ja ulkopeliään? Ulkopelissä näytti mallikkaita otteita viime kaudella rajatulla vastuulla. Pelaako Rouhari nyt ehjän kauden sekä sisäpelissä, että ulkopelissä? Viime kausi oli repaleinen. Saako Matias Kauppinen lisää mahdollisuuksia sisäpelissä (omaa hyvän kääntölyönnin kakkosrajaan)? Miten Patrik Vartaman sisäpeli? Lihasvoimaa kotiuttamiseen puuttui ainakin viime kaudella. Sama Santtu Patovan kohdalla vielä korostetummin. Sisäpelissä erittäin anonyymi. Ei toisinaan edes huomaa, että on käynyt lyömässä. Palaako Metu toissavuotiseen loistoonsa jolloin kantoi koko joukkuetta vankoilla hartioillaan sekä sisä- että ulkopelissä? Paljon kysymyksiä! Sana on vapaa! Keneltä pelaajalta tai pelaajilta odotatte tasonnostoa?
 
Viestejä
2,625
Ei oo rahan ansaitseminen synti, ei. Olen itsekin tehnyt sitä aika lailla.
Ehkä yksi pointti on se, että pesis on nykyisin muutakin kuin iloista harrastelijapuuhastelua. Monelle se on myös jonkinasteinen leipäpuu. Eikä siinä mitään pahaa ole, mutta tällöin rahahanojen ehtyessä tulee väistämättä poisjääntejä ja ne koskevat muitakin seuroja kuin Tahkoa.

Ehkä monelle yllätykseksi itse pääkondottieeri, kansalainen Jussila, on ainakin toistaiseksi mukana. Monessa suhteessahan tätä tapausta voidaan verrata Tuikkaan, josta tosin on kohkattu palstalla huomattavasti vähemmän. Siitä nyt tuskin on epäilystäkään, etteikö Tuikan tasoinen pelaaja olisi Tahkoa vahvistanut.
 
Hauska termi tuo pääkondottieeri, kansalainen Jussila. Toivon hänen ilman muuta pysyvän Imatralla, niin viihdyttävä pelaaja tämä kondottieeri on.

Samoin toivon menestystä pääkaupunkiseudun pesiksen lippulaivalle Hyvinkäälle. Hyvinkää on oikeastaan ainoa miesten pesisjengi, jonka runkosarjaotteluista HS vaivautuu raportoimaan.
 
Elk

Viestejä
884
Samoin toivon menestystä pääkaupunkiseudun pesiksen lippulaivalle Hyvinkäälle. Hyvinkää on oikeastaan ainoa miesten pesisjengi, jonka runkosarjaotteluista HS vaivautuu raportoimaan.

No ei ole enää kyllä ainakaan pariin vuoteen raportoinut otteluista enää mitään. Viime kauden ainoa juttu taisi olla kauden alkaessa Haimin kellosta.
 
Viestejä
1,450
No ei ole enää kyllä ainakaan pariin vuoteen raportoinut otteluista enää mitään. Viime kauden ainoa juttu taisi olla kauden alkaessa Haimin kellosta.

Pesis ei ole mikään suuri juttu isoissa kaupungeissa joka selittää HS:n valinnan ja monen muun median valinnan. Mansen nousu voi tuoda lisää halua uutisoida pesäpalloa, mutta se edellyttää todennäköisesti Mansen kohtalaisen hyvää menestystä. Joka voi olla mahdollista!
 
Viestejä
526
Eilen Sotkamon Jymyn tuottamassa Pesis Talk Shows oli Hyvinkään Tahkon vuoro. Tahkoa ruotivat pesisfilosofi Mikko Kuosmanen, pesisanalyytikko Olli Koski ja ex-pelaaja Jimi Heikkinen. Talk Show oli nauhoitettu ennen Pasi Kokkosen ja Markus Tuikan poisjääntiä, mikä tietysti hieman leikkaa analyysien pohjaa. Jimi Heikkinen tosin osoitti ennustajan lahjansa todetessaan, että Miika Rantatorikka saattaa löytää itsensä laikan varresta loppukaudella. Niinhän siinä todella kävi vieläpä ennen kuin yhtäkään peliä oli pelattu!

Miltä ohjelman asiantuntijoiden mielestä Tahkon vuoden 2020 joukkue vaikuttaa? Jimi Heikkinen kettuili insertissään Tahkolla olevan "hukatun potentiaalin maailmanennätys", mutta myönsi joukkueen olevan nyt oikealla tiellä. Samaa sanoivat myös Kuosmanen ja Koski. Asiantuntijat arvostivat Tahkon superin kuudenneksi parhaaksi joukkueeksi selvästi ennen seitsemänneksi rankattua JymyJusseja. Joukkue on kokonaisuudessaan tasaisen laadukas. Hyviä pelaajia on pelipaikoille runsaasti, mikä saattaa aiheuttaa sisäpelissä myös ongelmia. Isoa roolia ei ole kaikille tarjolla. Tuleeko turhautumia, kiukuttelua?

Ulkopelin osalta keskustelijat ottivat vähemmän yllättävästi valokeilaan lukkari Kalle-Tapio Huuskon. Heidän mukaansa kyseessä on nuori ja kunnianhimoisesti harjoitteleva lukkari, jonka peruspelaaminen on hyvässä kunnossa. Epäilyksiä esitettiin kuitenkin siitä, onko Huusko vielä voittavan joukkueen lukkari. Jimi Heikkisen mukaan Tahkolla on saumaa mitaleille kun Huusko on Top-3 lukkari. Muilta osin ulkopelin katsottiin olevan ehjää. Kopparipari Nikkanen-Rouhiainen on hyvä. Linjassa on liikkuvuutta ja laatua. Etukentälle on (oli) tarjolla Tuikka ja mahdollisesti Vartama.

Sisäpelin osalta keskustelijat näkivät Tahkolla olevan kolme mahdollista kärkietenijää: Jere Vikström, Teemu Rouhiainen ja Lauri Vierimaa. Vikströmiä on alustavasti soviteltu numerolle kolme, mutta keskustelijat arvioivat hänen lopulta pelaavan ykköskärkenä. Tämä tarkoittaisi Teemu Nikkaisen siirtoa numerolle kolme. Keskustelijat painottivat, että Tahko tarvitsee Juha Korhoselle palottomia kotiutustilanteita, mikä puoltaa em. peluutusta. Mikko Kuosmanen nosti esiin Kalle-Tapio Huuskon kyvyt mailan varressa. Hänen mukaansa Huusko on erittäin taitava mailamies, joka pystyy salaamaan lyöntinsä suunnan viimeiseen saakka. Hänelle toivottiin rutosti kotiutusvastuuta.

Mielenkiintoista oli edelleen, että Mikko Kuosmasen tietojen mukaan Tahkon varainhankinta ja tukijoiden haaliminen on edennyt mukavasti. Kuosmanen nosti esiin puutteena, että Tahkolla ei ole lähiseudulla varsinaista farmijoukkuetta. Tahkon pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä lähialueensa seurojen kanssa ja taata junioreille parempi pelaajapolku. Tahkolla on potentiaalia nousta Etelä-Suomessa todelliseksi Herraksi ja Hildalgoksi.

Tämä kaikki on kirjoitettu yhdellä katsomalla ja muistinvaraisesti. Laadukas ohjelma kannattaa itse kunkin katsoa itse.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
880
Jimi tosiaan tekee kovaa tuloa takaisin. Kesällä Ykköspesiksessä ja jos motivaatiota riittää, niin Superissa varmaan taas 2021. Jos nyt ruvetaan hiuksia halkomaan.

Katsoin minäkin tuon jutun, vaikka ei olisi tarvinnut, nyt niin tarkkaan @Nuori sossu sen meille litteroi.

Vähemmän yllättäen, keskittyivät jätkät Huuskoon ja Vikströmiin, näistä kun parhaiten tietävät. Nämä kaikki analyysit saisi tehdä kyllä koronan valossa uudestaan, sen verran voimasuhteissa on odotettavissa muutoksia. Taas tänään kuului Kiteeltä pari poisjääntiä.

Mielenkiintoinen ja osin varmasti paikkansa pitävä pohdinta oli sisäpelin peluutus. Tahkolla on paperilla katsottuna tasaisen vahva sisäpeliarsenaali (vielä kovempi jos Tuikka olisi mukana kuten ohjelmassa oletettiin). Miikalla on kyllä työtä rakentaa sellainen peluutus, jossa kaikkien potentiaali nousee esiin ja kaikki pysyvät vastuisiin tyytyväisinä. Sotkamon miehet puhuivat, että Vikström nousee kauden mittaan kärjeksi ja Metu kolmoseksi. Kumpi silloin väistyy, Pädi vai mielestäni parhaan kautensa pelannut Hokki, kärkinumeroilta? Siitä ei mainittu mitään.

Tietysti Ukilla on meriittejä peluuttaa isolla vastuulla myös kakkoskärjestä silloin mestaruus vuonna 2007, osittain senkin takia joukkuetta oli niin viihdyttävää seurata. Mutta onko aito kahden kärjen peli miesten Superissa oikeasti validi taktiikka enää kolmetoista vuotta myöhemmin, vai liittyykö siihen liian suuri turhien palojen riski?
 
Viestejä
97
Voisikohan lyöntijärjestys olla jotain tälläistä?
1.Vikström
2.Vartama
3.Nikkanen
4.Huusko
5.Patova
6.Rouhiainen
7.Hokkanen
8.Kauppinen
9.Malikine
10.Kore
11.Late
12.Rättö

Kahden kärjen peluutusta voisi miettiä siten, että jos Rouhi tuosta pääsisi niin sitten voisi Hokille antaa mahdollisuuden viedä. Tässä skenaariossa Latea en uhraisi Hokin eteen. Voi toki olla että nyt kun Tuikka lähti niin Late heitetään vielä pelaamaan etukentällekkin. Pädin pitäisin kakkosena koska on nopeampi etenijä kuin Hokki ja muutenkin potentiaalia on muutenkin valtavasti. Niin kuin Kuosmanen ja kumppanit totesivat niin rakenne mahdollistaa myös kierrätyksen joka tulee varmasti tarpeeseen.
 
Elk

Viestejä
884
Jimi tosiaan tekee kovaa tuloa takaisin. Kesällä Ykköspesiksessä ja jos motivaatiota riittää, niin Superissa varmaan taas 2021. Jos nyt ruvetaan hiuksia halkomaan.

Katsoin minäkin tuon jutun, vaikka ei olisi tarvinnut, nyt niin tarkkaan @Nuori sossu sen meille litteroi.

Vähemmän yllättäen, keskittyivät jätkät Huuskoon ja Vikströmiin, näistä kun parhaiten tietävät. Nämä kaikki analyysit saisi tehdä kyllä koronan valossa uudestaan, sen verran voimasuhteissa on odotettavissa muutoksia. Taas tänään kuului Kiteeltä pari poisjääntiä.

Mielenkiintoinen ja osin varmasti paikkansa pitävä pohdinta oli sisäpelin peluutus. Tahkolla on paperilla katsottuna tasaisen vahva sisäpeliarsenaali (vielä kovempi jos Tuikka olisi mukana kuten ohjelmassa oletettiin). Miikalla on kyllä työtä rakentaa sellainen peluutus, jossa kaikkien potentiaali nousee esiin ja kaikki pysyvät vastuisiin tyytyväisinä. Sotkamon miehet puhuivat, että Vikström nousee kauden mittaan kärjeksi ja Metu kolmoseksi. Kumpi silloin väistyy, Pädi vai mielestäni parhaan kautensa pelannut Hokki, kärkinumeroilta? Siitä ei mainittu mitään.

Tietysti Ukilla on meriittejä peluuttaa isolla vastuulla myös kakkoskärjestä silloin mestaruus vuonna 2007, osittain senkin takia joukkuetta oli niin viihdyttävää seurata. Mutta onko aito kahden kärjen peli miesten Superissa oikeasti validi taktiikka enää kolmetoista vuotta myöhemmin, vai liittyykö siihen liian suuri turhien palojen riski?

Minä odotin kovasti sitä, että nyt viimein Tahko alkaa pelaamaan oikeasti ja rohkeasti kahdella kärjellä, kun Vikströmin ja Tuikan tulo olisi sen erinomaisesti mahdollistanut. Nyt tietysti Tuikan poistuminen tekee sen haasteellisemmaksi.

Muutoin noista kauden ennustuksista sanoisin, että kannattaa huomioida, että sijoista 5-8 pelattaessa Pattijoki ja Seinäjoki saavat lohkojaosta etua Tahkoon ja siihen neljänteen näistä sijoista pelaavaan, olisiko Imatra, nähden. Pattijoen lohkossa pelaavat Siilinjärvi ja Kempele, joita vastaan Pattijoella on neljä peliä. Lisäksi Pohjanmaan lohkon joukkueista Koskenkorvaa vastaan kaksi peliä. Seinäjoella nuo sitten toisin päin. Tahkolla (ja Imatralla) ei sen sijaan ole omissa lohkoissaan etukäteen selvästi heikompia joukkueita, vaan todennäköisesti tullaan pelaamaan paljon ristiin (Kouvolaa ja Joensuuta lukuun ottamatta). Nuo Kiteen muutokset heikentävät jonkin verran sitä, mutta ei tee siitä kuitenkaan vielä heittopussia. Mutta voihan noita muutoksia tulla vielä muihinkin joukkueisiin,
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös