Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2018

Viestejä
479
Patova jokerina eli kielisi siitä että siellä saattaisi olla Ryde linjassa hänen tilallaan ja Brandt syöttämässä. Toki jos Brandt on kopparina niin Wahl siirtyisi sitten takaa linjaan ja Ryde lautaselle. Odotellaan mielenkiinnolla

Edit. Tahkon twitterin mukaan Brandt syöttää ja Rytkönen kakkosvahtina
 
Viestejä
527
Neljä ottelua takana ja paniikkinappula monella jo pohjassa. Muistakaamme, että Sirviön pelinjohtokaudella heikko kauden alku oli pikemmin sääntö kuin poikkeus. Tahkon kurssi kääntyi usein vasta juhannuksen tienoilla, ja joukkue porhalsi silti vastustamattomasti pudotuspeleihin, kerran lyönnin päähän pronssimitalista. Joten tålamod, tålamod, kuten länsinaapurit sanoisivat. Ei Roomaakaan päivässä rakennettu.
 
Viestejä
198
Totta tuokin mitä edellinen kirjoittaa.
Mutta joo. Tänään on tosiaan aika mielenkiintoinen kokoonpano. Rytkönen kakkospesällä. Itsellä ei ole käsitystä siitä minkä verran Ryde on tuota tonttia hoitanut. Enemmän ihmetyttää miksi ei ole lautasella?? Siihen rooliin hänet kuitenkin alunperin hommattiin. Käsi ilmeisesti on kunnossa, koska ulkona pystyy pelaamaan. Brandt lukkarina ei ainakaan minua ole vielä oikein vakuuttanut. Olisikohan hänestä koppariksi? Sitä tonttia on ainakin joskus pelannut. Saataisiin Wahl "yleisjokeriksi". MuttaMutta katsotaan miten illalla peli kulkee!! Toivottavasti saadaan yllättyä positiivisesti !!!
 
Viestejä
482
Neljä ottelua takana ja paniikkinappula monella jo pohjassa. Muistakaamme, että Sirviön pelinjohtokaudella heikko kauden alku oli pikemmin sääntö kuin poikkeus. Tahkon kurssi kääntyi usein vasta juhannuksen tienoilla, ja joukkue porhalsi silti vastustamattomasti pudotuspeleihin, kerran lyönnin päähän pronssimitalista. Joten tålamod, tålamod, kuten länsinaapurit sanoisivat. Ei Roomaakaan päivässä rakennettu.
Se ero tässä taitaa olla, että tuolloin Tahko alisuoritti materiaaliin nähden. Nyt nähty ei ole kaukana odotetusta tasosta.

Mitähän tuolla haetaan, että Wahl pelaa numerolla 8? Vierimaan ohella ainut jolla on yli 70%:n kärkkäriprosentit
 

Waldemar

Kokeilut jatkuvat... Connya voi tietysti kokeilla nro 2 mutta en usko että on pysyvä ratkaisu.

Onhan tuossa ongelmia ratkaistavaksi:
* Lukkarointi. Jotain ongelmaahan siinä on jos voitetun jakson jälkeen Ryde vaihdetaan pois ja nyt tulee 2vahdiksi
* Kotiutus. Mahlamäen pitää pystyä parempaan. Metu ok tähän saakka.
* Ykkösvaihto. Kyllä Ryde on mielestäni ainoa oikea nro 2.
* Pelinjohto. Vähän ollut hermoilevaa ja kokeiluja jo liiankin kanssa.
* Ulkopelipaikat. Hokin paikka linjassa koska liikkuvuus tulee siellä oikeuksiinsa.

Ehkä olisi paljon muutakin.
 
Viestejä
97
Totta tuokin mitä edellinen kirjoittaa.
Mutta joo. Tänään on tosiaan aika mielenkiintoinen kokoonpano. Rytkönen kakkospesällä. Itsellä ei ole käsitystä siitä minkä verran Ryde on tuota tonttia hoitanut. Enemmän ihmetyttää miksi ei ole lautasella?? Siihen rooliin hänet kuitenkin alunperin hommattiin. Käsi ilmeisesti on kunnossa, koska ulkona pystyy pelaamaan. Brandt lukkarina ei ainakaan minua ole vielä oikein vakuuttanut. Olisikohan hänestä koppariksi? Sitä tonttia on ainakin joskus pelannut. Saataisiin Wahl "yleisjokeriksi". MuttaMutta katsotaan miten illalla peli kulkee!! Toivottavasti saadaan yllättyä positiivisesti !!!

Rydehän oli KaMassa viime kaudella linjapelaaja, pois lukien loppukausi jolloin Ville-Veikko Ollille tuli jotain vaivaa tai kammo. On kyllä outoa että ei syötä tänäänkään..
 
Viestejä
1,465
Kyllä nämä pelinjohdon kokeilut aiheuttavat meikäläisellä päänsärkyä. Kummallista veivaamista. Toivotaan, että homma rauhoittuu ja pelaajat pääsevät sinuksi tehtäviensä kanssa. Nyt tuntuu, että hatusta vedetään nämä pelipaikat. Liikaa vaihdoksia pelistä toiseen. Peli kärsii moisesta. Pari voittoa tai ainakin jaksovoittoa antaisi hommaan lisää levollisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Olo on nyt kuin U2:n biisissä.
 
Viestejä
198
No niin. Tulihan niitä pisteitä vihdoinkin.

Eli IPVltä täydet kolme pinnaa. Se on hieno juttu. Pelkkää positiivista ei peli toki tarjonnut, sillä totuuden nimissä on sanottava, että kyllä vastustaja(kin) oli tänään aika sekaisin.

Muutama tärppi tai huomio illan pelistä.

1. Brandt oli tänään hyvä. En olisi lautaselle laittanut edellisten pelien perusteella mutta väärässä olin. Perussyöttö ei kovin paha edelleenkään mutta pysyi suht hyvin lautasella. Lisäksi tänään Atte heitteli ja onnistui ajoittain vaikeuttamaan kaverin sisäpeliä. Lisäksi pari linkkua osui hyvin oikeaan paikkaan. Viimeinen päätti koko ottelun. Löi myös tahkon avauspinnan. Päivän positiivisin esitys!

2. Niinsanotut pääkotiuttajat eivät loistaneet vieläkään. Mahlamäki toki pari pinnaa löi ja hienoilla lyönneillä löikin MUTTA vastapainona oli pari täydellistä epäonnistumisista. En oikein ymmärrä miksi sai kakkospalkinnon...pari hyvää vetoa mutta vielä pitää parantaa. Nikkaselle taas ei kotiutuksia tänään. Yritti puhkoa saumoja mutta tänään ei onnistunut.

3. Kahdella kärjellä pelaaminen. En tiedä oliko se alunperin tarkoitus mutta tuntui toimivan. Itse olen pitkään liputtanut kahdella kärjellä pelaamisen perään. Toki se vaatii sopivan materiaalin mutta tänään se onnistui. Molemmat kärjet onnistuivat luomaan tilanteita. Plussat siitä!

4. Ratkaisijat. Brandtin onnistuneen lukkaroinnin lisäksi voi sanoa, että tänään pelin ratkaisivat etenijät. Seitsemästä juoksusta vain kolme teki ns lyöjäpuolen mies. Loput paukutti Late, Conny ja Ryde. Noh vastaavasti kaverin kaikki juoksut löi Dahlström. Muista ei ollut apuja.

Nyt on siis voittotili avattu. Peli oli ajoittain jo ihan asiallisen näköistä mutta ipv ei ole vielä se suurin mittari. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa torstaina Oulun kimppuun. Voittoputki päälle!!!
 

Elk

Viestejä
886
Ilahduttavaa oli/on että joukkueen kokeneimmat Vierimaa ja Carlson ovat ottamassa sitä roolia, mitä kokeneille pelaajille kuuluukin. Vierimaa oli tänään erityisen hyvä ja kapteenin nauhan arvoinen. Carlson on selvästi parempi sisäpelissä kuin viime vuonna, jolloin hänelle pedattiin ennen kautta nroa 2 hihaan, mutta hän ei silloin siihen huutoon pystynyt vastaamaan. Esimerkkiä kokeneilta nyt tarvittiinkin ja tarvitaan eteenpäinkin. Parasta näytti olevan joukkueen lataus ja tsemppi. Myös sen soisi säilyvän ja näkyvän - myös kotikentällä. Mahlamäessä on erikoista se, että ne muutamat alkupelien kotiutukset (onko niitä 3 vai 4 ovat olleet tosi nättejä, mutta muut yritykset jotain ihan muuta. Brandtin lukkarointi alkoi tosiaan näyttää lukkaroinnilta. Kaukana ollaan tietysti sarjan parhaista, mutta hyvä edes näin. Ulkopelissä ei suuria virheitä tainnut tulla, mutta edelleenkin pallo polttelee yllättävän paljon verrattuna viime vuoteen. Imatra ei vastuksena tietysti kummoinen ollut, mutta olisihan tämäkin peli voitu menettää, jos ei oma peli ja peli-ilme olisi parantunut. Selvää kuitenkin on, että tämä taso voi riittää vielä Oulua vastaan, mutta ei muita, joten tason on edelleen noustava.

Niin, ja kuten nimim. Rakkaudesta lajiin kirjoittaa tuossa edellä, Tahkon pitääkin pelata kahdella kärjellä. Joukkue on tasainen, kuten olen moneen kertaan täällä kirjoittanut, ja kaikille pitää antaa mahdollisuus ja roolia. Vain ihan lievää ykköskärjen suosimista voi hyväksyä, jos sellainen löydetään - vielähän niin ei ole tapahtunut.
 
Viestejä
1,465
Tulihan se puhdas voitto! Helpotus on hirveä! Oliko kukaan Elkin ja RakkaudestaLajiin lisäksi paikalla ja voisi kertoa lisää ottelusta? Itse vaan mietin, että jos Brandt joutuu sekä lukkaroimaan, että kotiuttamaan päävastuullisesti, nin onko siinä liikaa homma yhdelle pelaajalle?
 
Viestejä
97
Nyt oli Tahkon peli huomattavasti parempaa, ei tehty helppoja virheitä (kopit nousi ja palon paikat käytettiin) Imatran peli oli hyvin samanlaista mitä Tahkolla kauden aikaisimmissa peleissä eli aika heikkoa mutta ei sen niin väliä. Ilahduttaa että Late otti roolia kapteenina upeasti. Päästiin myös oikeastaan ensimmäisiä kertoja kaudella johtoasemaan pelaamaan eikä tarvinnut väkisin punnertaa takaa. Brandt pelasi hyvin kun löysi syöttötuomarin linjan. Olen myöskin samaa mieltä että tulevaisuutta ajatellen on pelattava koko joukkueella koska se kehittää lahjakkaita pelaajia. Toki jos ei kulje kakkoskärki niin ei sieltä sitten väkisin tarvitse vaikka ennalta sovittu näin olisikin.
 
Viestejä
449
Laittelin muistiinpanoja pelin ajan ja puranpas ne nyt sitten tähän teidän kiusaksi:

1J1A: Näytti alkuun, että Brandt puppeloi koko tilanteen heti alkuunsa ja oikeastaan IPV:n avausjuoksu jäi vain huonon kaaripelin päähän. Ensimmäinen ukko vapaalla kentälle, seuraavaksi heikohko lyhyen haku, josta kakkostilanne. Seuraavalla sitten kahdella matalalla vapaataival kolmoselle ja tarjoili vielä kolmannenkin matalan siihen vuoroon, mutta kaaripa ei vedonnut tuota enää pois. IPV sai joka tapauksessa paineen päälle, mutta linja hoiti tilanteen kunnialla ja peli oli vuoron jälkeen 0-0.

1J1T: Vierimaa vapaalla kentälle, Carlson siirsi hienolla näpyllä etupesät täyteen. Rytkönen rakensi kolmostilanteen, mutta takavaihdosta toisella lyönnillä täysin turha palo. Patova kuitenkin järjesteli Nikkaselle kauden alun huomioon ottaen hienon tilanteen, yhden palon ajot. Nikkasen saumahaku ei onnistunut, mutta ajot jatkuivat. Seuraavana Brandt tuli ja löi kumuralla avauspinnan. Kopilla pesät tyhjiksi ja kakkoskärjestä kolmas palo

1J2A: Toisen vuoron alku alkoi sitten kolmella peräkkäisellä väärällä ja mies kakkosella ilman ainuttakaan lyöntiä. Myös neljäs syöttö oli väärä, mutta ilmeisesti säälistä vastustaja löi. Linja kuitenkin pelasti Dahlströmin lyöntivuorolla tilanteen, nappasi kaksi paloa ja siihen tyssäsi IPV:n sisävuoro.

1J2T: Kakkoskärjestä IPV pudotti Vartaman ja Wahlin kentälle, Kettunen ei lyönytkään koppia, vaan rakenteli palottomat ajot. Mählämäki löi merkistä kopiksi ja niinpä tilanne kuivui palon kera kasaan. Vierimaa pääsi harhalla kakkoselle, Rytkönen täytteli etupesät. Nikkaselta ensimmäisellä harvinainen läpilyöntiyrits, joka puolittain menikin läpi, mutta tyssähti kolmospuolen valliin ja vaihto jäi tekemättä. Kolmannella upea varsi ja toiset ajot sisävuoroon, paloja alla vain yksi. Brandtin toisella lyönnillä otettiin, mutta näppi oli aseeton. Hokkanen viimeisenä lyömään takatilanteeseen, taktinen väärä ja vuoro ohi.

1J3A: Vuoron alku oli jopa koko kauden tasapainoisinta Tahkoa. Mutta kärjen tylsyttämisen jälkeen alkoi pupeltaminen, joka kruunautui helppoon etukentän räpylävirheeseen, josta IPV sai takapesät täyteen ja lopulta ajot. Tarpeeksi monta kertaa kun puppeloi Dahlströmille ajot, omissa soi. Niukka pesäkilpa päättyi IPV:n eduksi.

1J3T: Nyt oli IPV:n vuoro tupeksia. Hokkanen vapaalla kentälle, Vartamalta hieno vaihto ja harhalla Hokkanen kolmoselle. Hämäläinen ja Wahl järjstelivät ajot Mahlamäelle. Mahlamäelle saa puppeloida ajoja, lopputuloksena kaksi takalaitonta ja yksi koppi, vielä palon kera. Tahkolle tuo tilanteiden rakentelu on niin helppoa, että voi tilanteita uhrata näinkin helposti vaikka palon uhalla. Ykköskärjestä Vierimaa epäonnistui ja pakkotilanteessa ollut Carlsson paloi, saman teki perässä Rytkönen.

1J4A: Tästä vuorosta on sitten pakko jakaa kehut Brandtille. IPV hyökkäsi heikkoa lyhyidenhakua vastaan, mutta Brandt teki kaksi peräkkäistä paloa lyhyistä ja petasi hyvää tilaisuutta jaksovoittoon tasatilanteesta 1-1.

1J4T: Ja jaksovoittoon Tahko tarvitsi tasan kapteenin suorituksen. Vierimaa löi kakkosluukusta läpi ja kiersi kunnarin. Näitä läpäreitä ei muuten missään nimessä kannata yrittää, niillähän voi voittaa vaikka jaksoja. Tahko oli kokonaisuutena jaksolla huono, IPV vain sattui olemaan vielä huonompi.

2J1A: Jakso alkoi Tahkon sisävuorolla, joka oli kohtalaista sekoilua alusta loppuun. Merkkivirheitä, takapaloja, huonoja lähtöjä ja kentällemenopalo.

2J1T: Ulkona Tahko sai taas IPV:n kärjen tylsytettyä, mutta viimeisenä lyöjänä ajoihin pääsi astelemaan Dalla, joka sitten teki sen jakson avausjuoksun. Näyttäisi, että 100% keskittymisestä menee ykköskärkeä vastaan pelaamiseen ja sitten perästä tullaan ja tehdään helppoja vaihtoja.

2J2A: Kakkoskärki teki jälleen loistavaa työtä. Hämäläinen lähti vaakamailalla hakemaan kentällemenoa ja onnistui, perässä Vartamalta upea, takaisin kotipesään pompannut kierteinen näppi ja Wahl järjesteli perässä Mahlamäelle pesät täyteen. Enää ei edes Mahlamäki sössinyt, vaan loi komeasti keskisaumasta koppareille asti ja juoksutili tasan. Perään vielä upea vaihto kovalla ja Patovalle uudet ajot. Patovan toisella tapahtui jotain erikoista. Ei ollut merkistä, muttei myöskään mailasta. Sekoilu päättyi sitten paloon. Myöskään Kettunen ei onnistunut jatkuneista paloista, mutta Vierimaa kaunisteli lukemia yhdellä juoksulla. Kova kolmossaumaan. Carlssonin lyöntivuoro oli taas täydellistä sekoilua. Toisella näppi, kun merkistä tulossa oli Mahlamäki. No, laittomaksi jäi, kolmannella IPV:llä oli paikat tehdä helppo palo, mutta heitto pari metriä ohi pesän ja tuloksena 3-1. Perään Rytkönen vielä kolmoskopparin edestä 4-1.

2J2T: Nopea ja simppeli ulkovuoro. Mitään mahdottomuuksia ei IPV:n kärki taaskaan saanut aikaan, mutta lopullisesti terä tylsty, kun Brandt otti heittelemällä kärpäsen kakkospesältä ja heti perään näpy etukentälle kopiksi ja vuoronvaihto.

2J3A: Vierimaa jatkoi siitä mihin jäi parilla edellisellä yrityksellä. Kolmospesän päältä läpi ja suoraan kakkoselle. Pari metriä pidemmälle jos olisi pallo vierinyt, toinen kunnari olisi ollut siinä. KC täytti vielä etupesät, mutta Rytkösen lyöntivuorolla tilanne kuivui kasaan. Rannepomppu ei riittänyt Vierimaan viemiseen, toisella näppi ja Carlson ei edennyt ja kolmannella koppi. Nikkanen, Brandt ja Patova järjestelivät vielä yhden palon takatilanteen Mahlamäelle, joka palasi takaisin vanhaan tuttuun ratkaisuun. Viimeisenä lyöjänä koppi ensimmäisellä ja tilanne kasaan.

2J3T: Hyvin päivän ottelua kuvastava vuoro. Tahko sai kaksi paloa tehtyä ja kentän tyhjäksi. Niin vain IPV pystyi rakentamaan kaksi erillistä kolmostilannetta, joista jälkimmäinen täydellinen Tahkon touhun kuva. Liukku kompastuu viimeisen lyöntinsä jälkeen. Lyönnin olisi voinut hakea kopiksi tai sitten siitä linjasta tehdä palon, mutta Tahkolla ei pää pysy mukana ja Liukku hetken kieriskelyn jälkeenkin ehtii lönköttelemään pesään. Dahlström rakensi tuosta sitten viimeisenä lyöjänä kolmostilanteen,muttei onneksi saanut miestä kotiin.

2J4A: Rytköselle paloton etutilanne. Purkaminen onnistuu osittain, mutta takapalo kakkoselle. Perässä Nikkasen vuorolla mailamies laskee useamman sekunnin liian myöhään mailan ja lopputuloksena helppo palo. Tahko taistelee vielä ajot, kun jokeripaidassa Vierimaa täyttää pesät. Mahlamäen kaksi ensimmäistä lyöntiä menevät 20 ja 25 metriä ohi kentästä, mutta kolmannella sitten tärkeä onnistuminen ja peli 5-1 ennen IPV:nviimeistä tasoittavaa

2J4T: IPV saa vielä paineen päälle ja onnistuu kaventamaan. Brandt ottaa ajoissa taktisen väärän oikeaan kohtaan, lyöjä joutuu lyömään ja kopiksi. Palo kotiin ja kolmoselta haava. Lopullinen ratkaisu tulee, kun jälleen ajoissa Brandt ottaa kärpäsen kotipesään.

Jos jotain yleisiä huomioita vielä:

Kas kummaa, kun Tahkon peli lähti aukeamaan, kun ruvettiin lyömään. Nyt nähtiin vain yksi kunnari, mutta Vierimaa löi toisenkin kerran läpi, Nikkanen kertaalleen ja muutenkin pari läheltä piti tilannetta. Näki jo eilen, että kovilla haastaminen jätti heti tilaa etukentälle, eikä jokaisen näpin pidä olla onnistuakseen täydellinen.

Brandt oli alussa todella epävarma, ensimmäisen jakson lopun onnistumiset nostivat itseluottamusta ja toisella jaksolla touhu oli jo aivan eri näköistä, kruununa tuo ottelun lopetus.
 
Viestejä
97
Bout ja Haukkalanpoika: Miltä Tahkon pelinjohto vaikutti? Oliko nuotit hallussa? Mikä kuva jäi?
No itse seurasin peliä fanikamerasta joten en pysty sanomaan niin tarkkaan, ei siellä nyt mitään sössimistä Haimin ja Niemelän toimesta näyttänyt olevan, tosin ei ollut myöskään yllätyksiä.
 
Viestejä
482
Brandt pelasi selvästi paremmin IPV:tä vastaan kuin Haminaa. Ei edelleenkään häikäisevä suoritus, mutta tarpeeksi. Olisi hauskaa tietää mitä hänen kohdallaan tapahtui näiden kahden ottelun välillä? Suorituksissa selvästi isompi ero kuin normaalisti hyvän ja huonon päivän välillä.

Tärkeät pisteet ja varmaan apina tai kaksi lähti joidenkin harteelta. Toivottavasti tämä oli kuitenkin vain "perus pelaamista" Tahkolta, eikä "hyvä suoritus".

Nyt pitäisi saada Hokkanenkin suorittamaan. Häneltä odotettiin kunnon läpimurtoa tällä kaudella, mutta tällä hetkellä hänellä on Tahkon heikoin kärkkäri-prosentti.
 
Viestejä
1,465
Hokkasen peliin olin viime kaudellakin hiukan pettynyt. Ei ole oikein pystynyt kehittymään pelaajana. Toivottavasti Hokkanen näyttää minulle olevani väärässä! Kyllä tämän voiton avain oli melko varmasti Vierimaan näyttämä kapteenin esimerkki. Hienoa Late! Huomenna tupa täyteen Pihkalassa! Musta tuntuu, että Brandt jatkaa lautasella!
 
Viestejä
482
Kokeiluja jatketaan (Jos ei pakottavia syitä ole):
-Vierimaa jokerina
-Kauppinen numerolla 9. Kettusta ei ringissä
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös