Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2018

Aaamupostin juttua

Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Joni Rytkösen siirto Hyvinkäälle on varma, Sami Joukaista ei vahvisteta.

AAMUPOSTI | Kankaanpään Mailan Joni Rytkönen on Hyvinkään Tahkon uusi superpesislukkari Juha Puhtimäen ilmoitettua siirtymisestään muualle, STT:n tietojen mukaan Joensuuhun.

– Rytkösen kanssa on tehty kaksivuotinen sopimus, Tahko ry:n puheenjohtaja Janne Rättö vahvistaa.

– Muiden uusien kanssa ei ole sopimuksia tehty. Sen sijaan nykyisistä niiden kanssa on tehty uusi sopimus, joiden sopimus oli nyt katkolla eli Riku Hokkasen, Teemu Nikkasen ja Lauri Vierimaan.

Rätön mukaan Tahkolla on vireillä muitakin neuvotteluja, joista tiedotetaan tarkemmin muutaman lähiviikon sisällä. Muun muassa pelinjohtaja Sami Sirviön sopimus loppui tähän kauteen, joten pelinjohtoonkin saattaa tulla muutoksia.

Sen sijaan Rättö ei halua kommentoida Elmo-lehden huhua, jonka mukaan myös Kankaanpään lyöjäjokeri, Riihimäen Pallonlyöjissä ja Tahkossa uransa alkuaikoina pelannut Sami Joukainen (tällä kaudella 56 lyötyä) olisi tehnyt Tahkon kanssa sopimuksen.

– Joukainen on huhupuhetta, enkä kommentoi sitä tässä vaiheessa.

Kun Ville Kero lopetti uransa, Tahko joka tapauksessa tarvitsee lyöjäjokeria.

– Näin voi tulkita. Meillä on paljon muutakin, josta voisi tiedottaa, mutta kahden viikon sisällä palaamme asiaan.

Superpesiksessä on käynnissä kunnon siirtoruletti, sillä muun muassa nelinkertainen lyöjäkuningas Jere Dahlstöm vaihtaa Koskenkorvan Imatran Pallo-Veikkoihin. Kauden 2015 lyöjäkuningas Ossi Meriläinen puolestaan siirtyy Kempeleestä Pattijoen Urheilijoihin.

Hyvinkääläinen Juha Korhonen jatkaa Kouvolan Pallonlyöjissä, joka saa STT:n tietojen mukaan pelinjohtajakseen Alajärven Matti Iivarisen.
 

u

Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Rättö kommentoi, joten taitaa pitää paikkansa että oy lopettaa?
 

Kummisetä

Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Nopea kärki jota Ryde vie eteenpäin ja Sämpy paukuttaa avaralla kentällä palloa muuntajalle. Tahko varma playoffi joukkue!!
 
Viestejä
479
Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Ryde siis julkaistiin, hyvä niin. Mutta erityisen loistavaa on Nikkasen, Vierimaan ja Hokkasen jatkot. Loistavaa. Hokkanen talveksi pomppureeniin ja kakkosta hihaan kesällä, Rytköselle 3 ja tahkolla on aivan h*lvetin nopea kärkikolmikko
 

LBC

Viestejä
3,605
Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Kuka muuten on kakkoslukkari? Patova?
Rytkönen on pelannut koko kauden lukkarina kai viimeksi 2013.
Nyt kyllä Kankaanpäässä loppukausi meni hyvin, ja oliko edes alkukaudella loukkaantumisia? Sen puoleen Rydellä on parempi kausi takana Hyvinkään kannalta.
 

kammopommi

Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Tikittävä aikapommi lautasella, syytä löytää vara.
 

tahko pihkala

Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Onnistuiskohan tahkolla tällänen kärkikolmikko: 1.Late 2.Ryde 3.Hokki ? Musta ainakin ryden on oltava tossa päävaihtajana ja etenemässä numerolla 2. Hokki vois hakata vaikka pomppua kakkosrajaan koko talven.
 
Viestejä
198
Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Maksava katsoja sanoi:
Ryde siis julkaistiin, hyvä niin. Mutta erityisen loistavaa on Nikkasen, Vierimaan ja Hokkasen jatkot. Loistavaa. Hokkanen talveksi pomppureeniin ja kakkosta hihaan kesällä, Rytköselle 3 ja tahkolla on aivan h*lvetin nopea kärkikolmikko

Jotain tämän suuntaista mietin itsekkin. Todella tärkeitä sopimuksia nuo kaikki. Late on huippu kärki, Hoksulla myös hyvät jalat ja Nikkanen ehlä koko joukkueen kovin lyöntimies.

Kärki vois tosiaan mennä näin.

1. Late. Ei mitään muuta vaihtoehtoa.
2. Hoksu. Kaveri pelasi vaihtajana jo junnuna Vihdin pallossa. Vähän vaan monipuolisuutta ja ehkä (ihan)vähän sitä pomppuakin.
3. Rytkönen. Ei toki Putten veroinen mailamies mutta mailamies kuitenkin.
4. Nikkanen. Saatais Teemulle vähän enemmän kotiutus paikkoja, olis potentiaalia ihan sarjan kärkipäähän numerolla lyövistä.

Jees. Numeroita 5-9 en lähde arvailemaan mutta tosta vois oikeasti tulla ihan kova kärki.
 
Viestejä
449
Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Itse asiassa nyt kun hieman tarkemmin pyörittelin tilannetta, odotan jo todella suurella mielenkiinnolla tulevaa ensi kautta. Vuosia Tahko oli kaukana sarjan nopeimmasta joukkueesta ja jonkun tasoinen tulppa löytyi yleensä jostain. Joko yksinkertaisesti aivan liian hidas pelaaja (Rantanen, Rantatorikka jne) tai sitten vain sisäpelitaidoiltaan kaveri, josta Sirviö teki käyttökelvottoman (Kuosa sai enemmän vastuuta JoMassa varsinkin kauden alussa) tai sitten vain oli yksinkertaisesti aivan liian huono. Havainnollistan ajatustani pienen kokoonpanosommitelman muodossa. Ei siis mikään ehdotus lyöntijärjestyksestä, vaan tarkoitus on vain havainnollistaa etenemisvoimaa:

1. Vierimaa
2. Rytkönen
3. Hokkanen
4. Nikkanen
5. Patova
6. Carlson
7. Kettunen
8. Vartama
9. Harjuvaara (Harju)
J. Wahl
J. Joukainen
J. ????? / Harju (Harjuvaara)

Katsokaapa tuota kokoonpanoa. Ei tarvitse ottaa aivan hirveitä paineita lyöntijärjestyksen jäämisestä huonoon kohtaan, koska joukkue on oikeasti todella nopea. Kärkinelikko nyt tuskin kommentteja tarvitsee. Patova pelasi a-pojissa tolpat hihassakin jokusen pelin, mutta pystyy myös ajoittaisiin kotiutuksiin kumuralla, miksei pienilläkin. Ykköskärjen voi joko päättää Patovaan tai aloittaa hänestä. Hieman tilanteesta riippuen kakkoskärjen voi jakaa vielä jokereiden avulla ainakin kahdeksi miniyksiköksi. Carlson pystyy hädän hetkellä yrittämään vaihtoa (vaikka onkin nykyään todella heikko, mutta ehkä uusi valmennus voi tuoda jotain). Kettunen näytti jo olevansa multipelaaja, vaikka toki etenemispuolella selkeimmät vahvuudet. Vartamalla on koko porukasta eniten lunastamatonta potentiaalia mailan varressa, eikä kyseessä ole hidas pelaaja. Harjuvaara taisi voittaa suomarin etenijätilaston, vaikka on junnuissa profiloitunut enemmän lyöjäksi. Vaikka Puttea tulee todella kova ikävä, niin eipähän tarvitse miettiä puolta vuoroa etukäteen pelkkää lyöntijärjestystä.

Jos Tahko löytäisi 1) Jyskyä paremman ykköskotiuttajan 2) Jyskyn rinnalle toisen vastaavan, jengi olisi todella potentiaalinen. Toki myös riskejä on. Joka tapauksessa varsinaista etenijäjokeria ei kyllä kannata roikottaa ensi kaudella mukana, ellei sitten tilanne ole se, ettei potentiaalisia ja halpoja lyöntipuolen miehiä löydy. Siinäkin tapauksessa peluuttaisin mieluummin sitten Harjua kopparina ja Harjuvaaraa jokerina. Tietty "sotkamolainen" ajatusmalli kiehtoo, vaikkei toki porukassa ole yhtäkään esim. Piiponniemen tasoista etenijää.
 

Elk

Viestejä
884
Vs: Hyvinkään Tahko 2018

RakkaudestaLajiin sanoi:
3. Rytkönen. Ei toki Putten veroinen mailamies mutta mailamies kuitenkin.

Loppujen lopuksi eroa ei taida olla kovinkaan paljon. Toki kärkilyöntimäärissä Puhtimäki oli omilla luvuillaan, mutta kärkilyöntiprosentti (runkosarjassa) Puhtimäellä (sija 2) 76,14 ja Rytkösellä (sija 7) 73,17. Rytkösen taakse jäivät mm. Haapakoski, Jussila, Hartikainen, Kanala ja moni muu.

Eli sisäpelin kannalta Puhtimäen lähtö ei oikeastaan paremmin olisi voinut paikkautua. Toki kotiuttajalyöjien tarve korostuu entisestään, kun Puhtimäellä sitäkin roolia jonkin verran oli. Ulkopelin kannalta vasta ensi kesä näyttää plus-miinus -saldon.
 
Viestejä
234
Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Elk sanoi:
RakkaudestaLajiin sanoi:
3. Rytkönen. Ei toki Putten veroinen mailamies mutta mailamies kuitenkin.

Loppujen lopuksi eroa ei taida olla kovinkaan paljon. Toki kärkilyöntimäärissä Puhtimäki oli omilla luvuillaan, mutta kärkilyöntiprosentti (runkosarjassa) Puhtimäellä (sija 2) 76,14 ja Rytkösellä (sija 7) 73,17. Rytkösen taakse jäivät mm. Haapakoski, Jussila, Hartikainen, Kanala ja moni muu.

Eli sisäpelin kannalta Puhtimäen lähtö ei oikeastaan paremmin olisi voinut paikkautua. Toki kotiuttajalyöjien tarve korostuu entisestään, kun Puhtimäellä sitäkin roolia jonkin verran oli. Ulkopelin kannalta vasta ensi kesä näyttää plus-miinus -saldon.
Rytkösellä kaksi kolmannesta kärkkäreistä on ykköselle menoja, joka helpottaa aika paljon pinnojen ottamista.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin Rytkönen ehdottomasti paras paikkaaja Puhtimäelle, vaikka ei ihan heti ainakaan mailan varressa samaan pystyisikään. Potentiaalia Rytkösellä on niin mailan varressa, kuin lautasellakin vaikka ihan päätyyn asti. Periaatteessa Rytkönen tulee hyvin samanmoisilla eväillä, kuin Puhti aikanaan tahkoon. Mailassa hyvä, mutta lautasella hieman epävarma... toki toivon mukaan tämän ongelman Rytkönen jo selättänyt.
 

Kärki

Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Toimii, mutta kukaan ei lyö miestä kotiin ja käy niinkuin Kamalle tänä vuonna, tilannetta tulee mutta juoksuja ei.
 
Viestejä
526
Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Kärki sanoi:
Toimii, mutta kukaan ei lyö miestä kotiin ja käy niinkuin Kamalle tänä vuonna, tilannetta tulee mutta juoksuja ei.

Tätä minäkin pelkään. Ei auta vaikka kärki juoksisi kuin Ben Johnson, jos ykköstykkinä on vanha ja raihnainen Joukainen. Laiva ajaa väistämättä karille. Toki joku potentiaalisista lyöjäpuolen kavereista (Harjuvaara, Harju, Kettunen) voi parantaa lyötyjen saldoaan ensi kaudella, mutta sen varaan ei kannata tuulentupia rakentaa.
 
Viestejä
3,498
Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Minulla on ollut käsitys, että Tahkon viime kesän joukkuetta pidettiin yleisesti hitaahkona. Muuttaako yksi Rytkönen sen sitten nopeaksi? Rytkönen ja Puhtimäki lienevät yhtä nopeita. Vähintään Tahko tarvitsee nopean jokerin. Hahmotellussa lyöntijärjestyksessä kolmen kärki on nopea, mutta onko Hokkanen riittävän hyvä kolmoseksi?
 

Mites

Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Onko Wahlille paikkaa ulkopelissä? Mun mielestä selkeä kakkostilanteen päävaijhtaja on Wahl. Jotenkin Hokin vaihtolyöntiratkaisut ei etenkään loppukaudesta vakuuttaneet, vaikka nopeampi etenijä onkin. Ennemmin kakkoskärkeen.

Jos Wahl ei mahdu ulkopeliin, no problem: jokerina etutilanteeseen (kun ryde ykkösellä ja late kakkosella), pesät täyteen ja Metu purkamaan ajoa kolmoset hihassa.
 

Rampe

Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Wahlia ei voi laittaa ykköskärjen vaihtajaksi.Teki tolkuttoman paljon etenemispaloja kesällä.
 
Viestejä
198
Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Tilastoniilo sanoi:
Minulla on ollut käsitys, että Tahkon viime kesän joukkuetta pidettiin yleisesti hitaahkona. Muuttaako yksi Rytkönen sen sitten nopeaksi? Rytkönen ja Puhtimäki lienevät yhtä nopeita. Vähintään Tahko tarvitsee nopean jokerin. Hahmotellussa lyöntijärjestyksessä kolmen kärki on nopea, mutta onko Hokkanen riittävän hyvä kolmoseksi?

Itse näkisin Hoksun ennemmin kakkosena kuin kolmosena. Toki lyöntiratkaisuja täytyy monipuolistaa ja opetella ehkä vähä uusiakin lyöntejä jne, mutta silti näkisin että sopis paremmin kakkoseksi. Rytköselle sit kolmoset hihaan. Wahl on toki parhaimmillaan oikein näppärä vaihtaja, mutta ei ihan yhtä nopea kuin Late, Hoksu ja Rytkönen. Mielestäni hän sopii hyvin vaihtaja jokeriksi, joka hätätilassa myös etenee.
 

pena

Vs: Hyvinkään Tahko 2018

Joo kyllä tuo Joukaisen mahd. tulo aluksi hirvitti. Jos tulee, niin rakentaisin hänelle sellaisen roolin, että ottaisi osin valmennusta vastuulleen nimenomaan lyöjäpuolen nuorten lupausten kasvattajana. Tämän lisäksi fyssari/PT taustalla voisi ehkä osallistua osin valmennukseen, sekä ehkä jopa miettiä muuta roolia taustoilla ensi kauden jälkeen, joka sitten ehkä pelipuolella sitten viimeistään saisi viimeiseksi jäädä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös