Supervuoro Verkkolehti »

Huuhkajat

Viestejä
1,477
Jää varmasti myös EM-kisahistoriaan yhdeksi karmaisevimmista ja sitten kuitenkin toivoa ja hyvyyttä ja hyvää tahtoa ympärilleen luovaksi. Vaikea oli aluksi käsitellä nähtyä kotona, studiossa ja paikan päällä olleilla kommentaattoreilla. Myös Yle ja BBC ovat pahoitelleet tapahtuneen liian yksityiskohtaisesti näyttämistä. Ehkä siinä olikin kömpelyydet ja asiat, jotka olisi voitu tehdä paremmin.

Onnellinen loppu, luojan kiitos... Tanskan ja Suomen joukkueiden, koko katsomon käytös ja eritoten Tanskan kapteenin Simon Kjaerin toiminta ovat asioita, jotka muistan lopun ikäni.

Huonostikin olisi voinut käydä. Ei olisi tällaista muistoa kannettavaksi silloin.

Ai niin, Suomi voitti. Sivuseikka, mutta onpahan sekin nyt koettu.
Oma näyttöpääte sammui tuossa kohtaa, kun elvytystä otettiin lähikuvaan. Miun silmiäni ei tuossa tilanteessa enää tarvittu, kun kaikki tarvittava apu jo oli paikalla.

Tanska ei hallinnastaan huolimatta juurikaan saanut oikeasti vaarallisia laukauksia Suomen maalille asti. Suomella taas syötöt sekä haltuunotot olivat huolimattomia, vaikka Tanskan painostaminen ylhäältä toki vaikutti näihin asioihin. Venäjää vastaan tulee varmasti tasaväkisempi ottelu, ja Suomikin saanee useamman maalintekopaikan.
 
Viestejä
2,836
Huuhkajilla tärkeä peli ens viikol mm-karsinassa Kazakstan vastaa on jo pakko voiton paikka, mikäli halutaan elättellä toiveita Qatar mm kisoihin pääsystä. Ja Kazakstan peli jälkee ei vastus helpotu kun Ranska tulee vastaa. Pukki ei oo heilutellu verkkoja toivottavasti saa itse luottamuksensa kuntoon maju peleis. ainoat suorittajat on hradecky ja arajuuri.
 
Viestejä
1,477
Huuhkajilla tärkeä peli ens viikol mm-karsinassa Kazakstan vastaa on jo pakko voiton paikka, mikäli halutaan elättellä toiveita Qatar mm kisoihin pääsystä. Ja Kazakstan peli jälkee ei vastus helpotu kun Ranska tulee vastaa. Pukki ei oo heilutellu verkkoja toivottavasti saa itse luottamuksensa kuntoon maju peleis. ainoat suorittajat on hradecky ja arajuuri.
Toivottavasti karsinnat menevät putkeen, joskin Qatarin kisat jäävät kyllä joka tapauksessa katsomatta pelasi Suomi tai ei. Sen verran Fifa on kisojen myöntämisen myötä haistattanut minkäänlaiselle urheilullisuudelle.
 
Viestejä
2,836
Toivottavasti karsinnat menevät putkeen, joskin Qatarin kisat jäävät kyllä joka tapauksessa katsomatta pelasi Suomi tai ei. Sen verran Fifa on kisojen myöntämisen myötä haistattanut minkäänlaiselle urheilullisuudelle.
Toivotaan. Huomenna on pakko voiton paikka Kazakstanista. Ja kyllä tämä varmasti syö itse kukin mielenkiintoa kun UEFA myönsi kisat Qatarille. Orjatyövoimaa ja kaikkea miten UEFA ei siihen vieläkään ole puuttunut.
 
Viestejä
2,836
Suomi voitti Bosnia. Mahtava voitto ja kiitos Huuhkajat. Tiistaina riittää piste Ranskaa vastaan varmistamaan kakkospaikka ja karsimaan toisen lohkon kakkosta vastaan mm-kisa paikasta.
 
Viestejä
956
Ranska voitti myöhäisottelussa Kazakin ja voitti sarjan. Kakkospaikasta kamppailee Suomi ja Ukraina, ennen viimeistä ottelua SUomella on 2p enemmän kuin Ukrainalla. Ensi tiistaina Suomi kohtaa kotipelissä Ranskan ja Ukraina vieraissa B-H:n. Vastustajille ottelu on merkityksetön joten Suomella on sikäli etua.
Tasapisteisiin päädytään vain jos Ukraina voittaa ja Suomi pelaa tasan. Tällöin ratkaisu haetaan maalierosta joka nyt on Suomella 10-8 ja Ukrainalla 9-8. Ekaksi katsotaan tehdyt-päästetyt tilanne ja jos molemmilla on sama eli +2 sitten ratkaisee se kumpi on tehnyt enemmän maaleja.
 
Viestejä
956
Vielä tämä lisäys. Jos Ukraina voittaa ja Suomi pelaa tasan ja maaliero on sama (10-8, 11-9, 12-10 jne molemmilla) niin sitten katsotaan kaksikon keskinäiset ottelut joiden perusteella Ukraina jatkoon. Ukrainassa tasapeli mutta reilu kuukausi sitten Helsingissä Ukraina voitti Suomen 1-2.
Tasapisteissä Suomi voi mennä jatkoon ja niin käy jos Suomen maaliero on vaikka 11-9 ja Ukrainan 10-8. Joka tapauksessa tasapeli Ranskaa vastaan tuo vain heikon lisätuen nykytilanteeseen ja ei auta tilanteissa joissa Ukraina voittaa pelinsä vähintään kahdella maalilla. Myöskin maaliton tasapeli Ranskaa vastaan on arvoton.
 

LBC

Viestejä
3,621
Onhan sekin sentään jotain, että viimeisessä lohko-ottelussa on vielä panosta ja voidaan spekuloida jatkoon pääsystä. Kanerva on melkoinen valmentaja kyllä, kun miettii mistä alhosta sitä maajoukkuetta alettiin nostamaan. Ja tulevaisuus vaikuttaa siltä, että tällä tasolla mennään eteenkin päin.

Tosin, kovia joukkueita on tulossa pudotuspeliin - tai toivottavasti tietenkin peleihin - siitä eteenpäin, jos nuo viimeiset matsit jatkopaikan antavat. Vai meneeköhän ne jatkolohkot ihan arvonnoilla, en ole perehtynyt? Suomella on ainakin pisteitä vähemmästä päästä, vaikka Ranska löysäilisikin tappion stadikalla. Arvalla voisi tulla vielä mahdollisuuksiakin.
 
Viestejä
94
Asiaton käytös.
Itse lopetin Huuhkajien kannattamisen siinä vaiheessa kun joukkue alkoi polvistelemaan jonkun mustan ylivallan puolesta.
 

Mr. Orange

Itse lopetin Huuhkajien kannattamisen siinä vaiheessa kun joukkue alkoi polvistelemaan jonkun mustan ylivallan puolesta.
Neljänkymmenen neljän viestin neropatti. Ei huano. 44 on huomattavasti enemmin kun esi. 34.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös