Supervuoro Verkkolehti »

HP (Haminan Palloilijat) 2023

Viestejä
11,744
Kyllä kelpaisi joo, ei ole tainnut kopelaajasta kuulua oikein edes huhuja jatkamisesta tai lopettamisesta?

Hemen takaetenemiset olisivat voineet olla paremmat mutta kait siihen vaikutti osin se kärkimiehen sakkaus kauden alussa, ei ollut aina ihan priimat jalat joten vaihdoissa lyötiin vaikeita ekalla ja laittomia tuli liikaa. Joka johti sitten itsensä uhraamiseen kolmannella, mutta tilaa parantaa viime kaudesta on. Hemellä on kyllä mielestäni hiukka aiheetta takapalomaine, mutta viime kausi ei kyllä ollut hyvä.
 
Viestejä
1,471
Rättö on kyllä oleellisen tärkeä osa nousuhaaveita ajatellen. Ikäisekseen hän on erityisen kylmäpäinen ja suoritusvarma kotiuttaja ainakin ykköpesikseen.

Hemellä oli vaikeuksia päästä kärjen takana kentälle, mutta osaltaan sitä selittää selvän kärjen puuttuminen. Jatkuvasti samaa etenijää vaihdettaessa yhteispeli sujuu helpommin ja kaikki tietävät, mitä/miten pitää lyödä. Jos Rouhiainen saa kaivettua suunnilleen saman tason kuin viime kerralla HP:ssa, helpottuu Hemenkin pelaaminen huomattavasti.
 
Viestejä
11,744
Aikatluja, @Rambo tiedätkö onko Ruonalassa siirrettävät katsomot tänä talvena?


1674500671461.png
 
Viestejä
1,019
No niin, kausi pyörähtää käyntiin viikonloppuna edustusjoukkueilla. Ennenaikaisten veikkausten perusteella tällä foorumilla näyttää siltä, että HP on kauden ylivoimainen suosikki ykköspesiksen runkosarjassa. No jokainen voi mielessään miettiä, onko astelma hyvä joukkueelle. Ykkösen sarja tulee joka tapauksessa olemaan aikaisempia kausia mielenkiintoisempi ja erityisesti tasaisempi. HP:n on kuitenkin syytä pitää pää kylmänä suosikkiasemassa. Treeniä ja treeniä vaan ja rentoa menoa kentällä. Jos vaikka saataisiin vielä joku(nen) lisävoimakin vielä kevään aikana tai jopa kauden aikana.

Minun kirjoissa Kopla ja Kiri2020 eivät kuulu pahimpiin vastustajiin, joten voitot molemmista ovat odostusarvoja viikonloppuna, toki peleillä ei ole niin kovin suurta merkitystä. Pääasia että saadaan pelituntumaa ja vaihtelua raakaan harjoitteluun. Kauden päävastustaja tulee pohjoisesta. Simon Kiri on vahvistunut. Puijo on edelleen vahva. Neljännestä paikasta taistelevat Kama ja Oulu.

Tsemppi kauteen HP💪
 
Viestejä
598
Minun ajatuksissa suosikkiasema muuttui Tonon lopetuspäätökseen, toistan toisten jo aiemmin kertomia mielipiteitä että Joosualle tarvitaan ruokaa, jota Tono olisi tarjonnut. Olisiko taikurin hatussa vielä jotain ylläriä josta jotkut ovat pähkäilleet???
 
Viestejä
11,744
Ainakin yksi HP:n kokoonpanoon ja tarpeisiin sopiva profiilipelaaja on mielestäni ilman sopimusta/lopetusuutista tai sitten moinen on mennyt multa ohi.

Mutta aika näyttää ja nykyjoukkue on tosi lupaavan oloinen mutta kesä näyttää ja Ruonalan ahdas halli antaa jotain viitteitä, erityisesti Kiri 2020:aa odotan mielenkiinnolla sunnuntain vastustajaksi. Jos mennään niinkuin normaalisti Koplalta otetaan pataan ja sitten toiseen peliin parannetaan.
 

LBC

Viestejä
3,605
Havitellaanko - vai haaveillaanko - täällä oikein kirkkaampien salien kania? onhan noita joita kuita, jos lasketaan mukaan jatkoa harkitsevatkin, mutta onko realistisia?
 
Viestejä
11,744
Ei mitään käsitystä minkälaisia suunnitelmia seuralla on, loogisesti ajatellen Laakson lopettaminen vapauttaa rahaa pelaajabudjettiin ja Laakson lopettamisuutisen yhteydessä joulukuun 10. päivän Kymen Sanomissa Hovi sanoi seuran aloittavan korvaavan pelaajan etsimisen mutta mitään aikataulua ei kuulemma ole - näin siis joulukuun alussa.

Joukkueessa on 14 nimeä, joista hmm viisi (vai enemmin) pelasi viime kaudella poikien superia joko HP:ssa tai Tahkossa ja ainakin kolme taitaa pelata tänäkin vuonna. Viime vuonna mukanaolleet pelaajat ovat vuoden kokeneempia ja nuorissa pelaajissa se voi tarkoittaa merkittävää kehitystä joten siinä mielessä näyttää hyvältä, mutta se kehitys jää nähtäväksi se ei tule ilmaiseksi.

Nimilistassa on ymmärtääkseni vain kaksi kopparina pelannutta, joten se on minusta ohkaisella ja siihen olisi ainakin itsellä mielessä hyvin sopiva nimi joka toimisi sisäpelissäkin, mutta en kyllä ala sen takia hengitystä pidättämään luulem muutamalla muullakin palstalaisella olevan mielessä sama nimi. Realismista ei mitään käryä siis itselläni haave mutta toivottavasti seura havittelee.

Nykyisellä joukkueella ykkösen ylemmät pudotuspelit on täysin saavutettavissa oleva asia - varusmiespalveluksista huolimatta - sitten siellä päätyyn meneminen on pienistä asioista kiinni niinkuin viime vuonna nähtiin. Minusta joukkue on siis tällaisenakin vahva, mutta kolmas koppari (ja yläswrjakokemuksella) tekisi joukkueesta vahvemman loukkaantumisia ajatellen.

Kymen Sanomien kommentin perusteella oletan, että joukkueeseen liittyy vielä ainakin yksi pelaaja, mutta milloin se jää nähtäväksi.
 
Viestejä
11,744
Vahvasti nuorisokaartia tänään kokoonpanossa. Ilmeisesti sairastelua joukkueessa, niillä pitää pelata ketkä ovat terveenä, tähän aikaa vuodesta ei ole tarvetta riskejä ottaa.



Stramikin löytyy, toivottavasti verkko kestää stabiilina, eilen Ruonalan kaareva peltikatto tms teki tepposet. Uusi ilmiö Ruonalassa.

 
Viestejä
11,744
Eka jakso HP:lle 4-1. Koplalla tosi ikävä jakso. Gardemeister (?) sai 1-2 taipaleella pallon lyönnistä suoraan päähän, säilyi tajuissaan, mutta varmaan lähti käymään keskussairaalassa. Lisäksi räpylässä ollut Ville Pesu sai jonkinasteen reisivamman 1-2 taipaleella. Toivottavasti kumpikaan loukkaantuminen ei ole vakava.
 
Viestejä
11,744
Toisella jaksolla Kopla paransi etenkin ulkona ja teki sisällä tarvittavan. Ottelu tasan 1-1 (4-1,1-2). Molempien sisäpelissä sakkaamista.

Junnuketjulta ihan hyvä esitys, mielenkiintoista nähdä miten Kiri 2020 ottelua loppuiltapäivästä menee.
 

Mr. Orange

Ohhoh.

Hieno teksti, hienoin täällä pitkään aikaan.

Kaikkea hyvää ja paljon voimia Tonolle ja kaikille samassa junassa joskus tai vaikka tänäpäivänä matkustaville!

Uskon kyllä, että on mahdollisuus tajuta valo. On niin paljon hyvää.
 
Viestejä
1,471
Ensimmäinen jakso tuli katsottua aamulla, harmilliset loukkaantumiset osuivat Koplalle, vaan onneksi kauden alkuun on aikaa parannella. Päähän taisi tulla osuma aikalailla kohtisuoraan, kun kuului niin napakka äänikin. Toivottavasti kypärä suojasi pahimmilta vaurioilta.

KPL antoi ensimmäisellä jaksolla aika paljon lahjoja räpylästä, mutta paljon oli HP:n onnistuneita lyöntejäkin. Ulkopelissä tuli kovia onnistumisia, ja ulkopeli tullee ensi kesänä olemaan totutun vahvaa. Ensimmäisen ottelun perusteella El. Lahti vaikutti olevan sähäkässä kunnossa lautasen ääressä.

Hyvin nuoret pelasivat!
 
Viestejä
11,744
HP - Kiri 2020 1-1 (4-1,0-1). Aamuisesta kokoonpanosta oli Akseli tullut räpylään ja Leevi jokeriksi. Samalla ekan jakson lyöntijärjestyksessä Mico Huttunen oli tullut kakkoseksi ja Elmo Peltonen siirretty kakkoskärkeen.

Se ei toiminut juurikaan paremmin kuin aamuinen järjeetys. Ekan jakson juoksut lyötiin kahdella palolla yhdessä vuorossa järjestyksessä 9 Akseli Toikka, 1 Teemu Rouhiainen ja kierrosta myöhemmin 8 Erik Lahti yhdellä lyönnillä kaksi. Kun ulkopeli piti/Kiri oli heikko sisällä se riitti hyvin jaksovoittoon.

Toiselle jaksolle Peltonen kakkoseksi niinkuin aamulla ja muutakin muutakin säätöä oli ja sisäpeli ei toiminut senkään vertaa. Kirin Lassila sai pakotettua HP:n vaihtolyönnit Carlsonille ja kolmostilanteet olivat harvassa. Kirillä niitä oli vielä vähemmin, mutta kotiutukset olivat laadukkaampia.

Tavallaan ihan kuin olisin kuullut tämän ennenkin, mutta kauden alkuun on vielä 3,5 kuukautta joten paljon ehtii tehdä, mutta asiaan pitää kiinnittää huomiota. Pitää muistaa, että Ruonala on reilusti alimittainen kenttä miehille joten kiveenhakattuja johtopäätöksiä ei ehkä kannata tehdä. Tämän päivän molempien ottelujen ulkopeli oli kuitenkin tammikuuksi ja hajakokoonpanoksi varsin valmiin näköistä.

Kevätkauden harjoittelu voi olla koko joukkueena haastavaa kun varusmiespalveluksessa ovat kait ainakin Elias Lahti, Elmo Peltonen ja Ville Rämet, ehkä muitakin.

Kiristä vaikea sanoa paljoakaan. Lassila on fysiikaltaan hyväkätinen lukkari eikä syöttötyöskentelykään ollut hassumpaa. Carlsonilla on iso rooli linjassa ja ulkokentillä Matikalla samanlainen varmaan takana. Noihin nimiin myös sisäpeli paljon kulminoituu.

Kesää kohti sitten vaan. Viikon päästä junnuturnauksen päätteeksi HP kohtaa taas Kopla II:n, jos silloin olisi tänään poissaolleita rivissä ja toisia nimiä poissa.



Edit: korjattu Kirille jaksovoitto.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,019
Vai veikö Kiri toisen jakson 0-1? No joka tapauksessa esitys ei sisällä ollut häävi. Päivän aikana HP teki kahdessa vuorossa 8 juoksua, muuten oli aikalailla tuhertamista. Mutta harkkapelihän tämä oli. Nuoret kyllä yleisesti ottaen esiintyivät lupaavasti. Hyvä kun on väkeä kasvamassa. Toivon mukaan saadaan kuitenkin kokeneempaa kaartia mukaan ensi viikonloppuna.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös