Supervuoro Verkkolehti »

HP (Haminan Palloilijat) 2023

Viestejä
11,773
Vai veikö Kiri toisen jakson 0-1? No joka tapauksessa esitys ei sisällä ollut häävi. Päivän aikana HP teki kahdessa vuorossa 8 juoksua, muuten oli aikalailla tuhertamista. Mutta harkkapelihän tämä oli. Nuoret kyllä yleisesti ottaen esiintyivät lupaavasti. Hyvä kun on väkeä kasvamassa. Toivon mukaan saadaan kuitenkin kokeneempaa kaartia mukaan ensi viikonloppuna.

Juu kyllä vei, ja korjasin jo tekstiin kun sattui olemaan vielä aikaa. Jaksotuloshan oli oikein juoksut eivät.

HP teki joo kahdeksan juoksua ja molemmissa otteluissa enemmin juoksuja kuin vastustaja mutta eipä tuo sisäpeli mitään rallattelua ollut.
 
Viestejä
11,773
Kalmari mukana mikä hyvä homma ja hyvä homma myös antaa Huttuselle paikka lautasella. Elias on käsittääkseni kevään varusmiespalveluksessa joten mitenkään täysin varmaa ei voi olla pääseekö hän kaikkiin alkukesän otteluihin mukaan. Pesävahteja näyttää ekalla jaksolla olevan reilusti :unsure:

Heme ja Lese edelleen sivussa.
 
Viestejä
11,773
Rämet ja Peltonen tänään myös sivussa, onko terveystietoja kenelläkään?

Rämet ja Peltonen myös varusmiespalveluksessa. Käsittääkseni KarPr:ssa kun Elias on maasotakoulussa, jossa taisi eilen olla valapäivä. Voi siis olla ihan lomajuttujakin.
 
Viestejä
11,773
HP - KPL II 2-0 (4-1,1-0), ymmärtääkseni se toisen jakson päättänyt kolmas palo tuli ennen Koplan tasoitusjuoksua.

Poissa HP:lta tänään Heikkilä, Leskinen, Rämet, Peltonen ja pelinjohdosta Mäkinen. Viuhkaa hoiti viime viikonloppuna poissa ollut Häkämies. Kuten ennakkokokoonpanot kertoivat Kalmari oli ekan jakson jokerina ja toisella jaksolla räpylässä jolloin Elias Lahti siirtyi jokeriksi ja Mico Huttunen lukkariksi. Poissaolevia paikkasivat räpylässä Perttu Toikka, Mico Huttunen, Akseli Toikka ja Leevi Tuutti sekä jokereissa Mikael Harju.

Koplan kokoonpanosta en osaa sanoa muuta kuin Vainiolukkarina ja Likander kopparina.

HP oli kokolailla numeroiden verran ottelussa edellä, etenkin takatilanteen puolustus oli hyvää.


Mico Huttunen pelasi hyvän toisen jakson lautasella vaikka eka vuoropari taisikin vähän jännittää. Sisälläykköskärjen kakkosvaihto oli hankalaa, Huttunen oli selkeästi siinä roolissa vaikeuksissa ja onnistumiset jäivät vähiin. Kuitenkin toisen jakson neljännen alkuun tarvittavat onnistumiset alustivat jaksovoiton tuoneen juoksun. Kaapo Kalmari väläytti ekalla jaksolla, että rajaläpärit ovat yhä lihasten hermotuksissa muistissa, lisäksi Joosua Rätöltä tärkeitä onnistumisia, osa räpylän kautta mutta lyönti on riittävän hyvä jos se ei tartu ulkopelaajan räpylään ja palo jää tekemättä.

Koplan kotiuttajokeri löi mallikkaasti ja hönestä on varmasti Koplalle iloa kun täysimittainen kenttä tekee lisää tilaa lyönneille. Hallipelit kuitenkin hallipelejä ja pitää muistaa, että Ruonala on alamittainen miesten kentäksi.

Hyvä HP! Kesää kohti vain.
 

Mr. Orange

Toni Laakso yllättää kaikki ja tulee syksyllä takaisin Vallikentälle ja nostaa Haminan ylös!
Kyllä #pystärikumura on asialla kyllä.

Tässä on hyvän draaman ainekset kasassa kyllä.

Toikka ja Laakso pelilöihin mukaan. Liponkaatoon.
 
Viestejä
1,021
Selkeä ja erinomainen tavoite HP:lla. Nyt tarvitaan enää erinomainen toteutus. Vahvistusta odotellaan, ehköä sellainen löytyy viime tipassa kauden aikana. Neljän joukkoonkin on tällä hetkellä tunkua. Tasainen sarja tulossa, joten toivoa sopii, että vahvistusta saadaan jo ennen kauden alkua. Ei muuta kuin hyviä treenejä pojille ja terveyttä kanssa.💪
 
Viestejä
11,773
Tossa kun katsoo IPV:n ilmoitusta tältä päivältä niin väistämättä tulee mieleen, että kolmas koppari olisi kiva juttu joukkueessa.
 
Viestejä
1,478
Kopparikokemus on juu aika olematonta Rouhainen&Kiri -parin ulkopuolella.

Viime kauteen verrattuna on kyllä hyvä siltä osin, että tärkeimpien sisä- ja ulkopeliroolien suhteen joukkueen tilanne on selkeä. Viime kesänä kipuiltiin aivan liikaa, kun parasta sisäpelikoostumusta ei oikein löytynyt selvän kärkietenijän puutteen vuoksi.

Päivystävä koppari olisi kiva, mutta kaikkea ei näillä resursseilla varmaan voi saada.
 
Viestejä
1,021
Kun seura on asettanut tavoitteen noususta, vahvistusta kyllä tarvitaan. Ja ehkä on niin, että se ” päivystävä” ei riitä.😊
 
Viestejä
11,773
Kun seura on asettanut tavoitteen noususta, vahvistusta kyllä tarvitaan. Ja ehkä on niin, että se ” päivystävä” ei riitä.😊

Kiri on vuotta kokeneempi ja valmiimpi eikä ne viime vuonna pelatit pelit räpylässä mitään katastrofeja minusta olleet. Kassa ei taida riittää koko joukkueen kasaamiseen ulkoa mutta silti se kolmas koppari olisi minsuta kyllä hyvä saada. Tai sitten joukkueen kolmas koppari on Heiskanen joka olisi kyllä sitte saanut olla koko kauden joukkueen mukana.
 
Viestejä
1,478
HP:n miehillä ei ole liikaa omia nuoria, jotka voisivat ihan lähitulevaisuudessa olla osa superpesisjoukkuetta. El. Lahti on jo osoittanut olevansa aika valmis superpesikseenkin, mutta sen jälkeen ei ole ihan ilmiselvää nimeä ilmoilla.

Kiri pelasi viime vuonna ihan hyviä otteluja takakentällä, ja nyt on hyvä paikka antaa kestävämpi kasvualusta. Superpesikseen kelpaavat kopparit ovat aika tiukassa, eikä sellaisia ole ollut helppo hommata Haminaankaan. Näen tässä hyvän sijoitusmahdollisuuden kestävään koppariratkaisuun tulevaisuudessa.

Todella nuorihan Kiri vielä on, ja mitä vain voi tapahtua kehittymistä ajatellen.
 
Viestejä
1,021
HP: lla on nyt jo hyvä joukkue, mutta TODELLA hyväksi se tulee, jos linjaan löytyy liimanäppi, jolla on hyvä heittokäsi. Pidän tätä tärkeämpänä kuin takakenttää. Ongelma taitaa olla se, mistä se löytyy.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös