Supervuoro Verkkolehti »

HP (Haminan Palloilijat) 2022

Viestejä
3,498
Lakulta ihan puhdasta vittuilua, nähdäkseni kukaan aktiivisista HPn kommentoijista ei edes toivo nousua tällä kaudella kaudet 23-24 on sitten asia erikseen kun on saatu rakennettua pohjat mahdolliselle nousulle.
Kyllä Ankkureilla ja Alajärvellä on nyt paikka nousta ja pysyä. Tulossa kun on nykyisen joukkueen lisäksi vielä loistavat C-pojat. Toista kertaa ei vaan enää saa seurajohtoon päästää ukkoja, jotka eivät ymmärrä taloushallinnosta mitään ja karkoittavat osaavat ja toimivat tekijät
Näitä varmasti ihan vilpittömästi esitettyjä visioita, mutta jotka todellisuudessa ovat enemmänkin harhakäsityksiä ja tuulentupia, esitetään yllättävän usein milloin minkin seuran kannattajien toimesta: HP, AA, KiPa... Totuus on se, että ilman kovia satsauksia tavoite koko ajan karkaa. Toisesta päästä leivotaan nuorista pelimiehiä ja toisesta päästä menetään valmiita pelimiehiä toisiin seuroihin. Valmistuvat pelimiehet - puhumattakaan jo valmistuneista - eivät jaksa odottaa vuosikausia, jos vuottakaan, että pääsevät pelaamaan ylimmällä tasolla ja siellä nimenomaan muistakin kuin jäämäsijoista. Valitettava fakta on, että HP:nkin on saatava nostettua budjettinsa pysyvästi muutama satatonnia isommaksi, että visio noususta ja ylimmässä sarjassa kohtuullinen menestyminen olisivat mahdollisia. Ei toki mahdoton rasti, mutta vaatiihan se organisaatiolta paljon. Ensimmäiseksi on tietenkin rakennettava se osaava organisaatio. Sitä en tiedä, millainen on HP:n nykyinen organisaatio ja onko siellä kaikki tarvittava osaaminen esim. myynnissä ja markkinoinnissa.

Mielestäni HP:lla on kaksi vaihtoehtoista järkevää tulevaisuuden kuvaa. Toinen on se, että ollaan lähinnä nuorten harrastusseura ja pelataan ykkössarjan kärkeä nykyiseen tapaan sekä hyväksytään se, että pelaajia menee ja tulee. Tämäkin malli tuntuu haminalaisille kelpaavan yleisömääristä päätellen. Toinen on se, että satsataan pysyvästi joka vuosi nykyistä enemmän ja ollaan vähintään superpesiksen keskikastia. Vaarana on, että ollaan siinä välimaastossa eli satsataan, muttei riittävästi ja sen seurauksena ajaudutaan vaikeuksiin tyyliin SiiPe.
 
Viestejä
11,744
Mennään taas ihan freestyle mutulla, koska tarkkaa tietoa ei ole, eikä oikein intoa hankkiakaan vaikka melko varmasti pienellä vaivalla vastauksia/tietoa saisikin.

Seura on käsittääkseni valinnut superin selkeästi tavoitteekseen niinkuin visiossaan linjaa ja käsittääkseni tavoite on sekä miehissä, että naisissa näin. Millä aikataululla niin uskoakseni ollaan pettyneitä jos kolmen vuoden sisään ei Haminassa pelata superia.

Katsojamäärät ykkösen mittapuussa ovat miehissä ja naisissa hyviä, mutta edellisistä superivierailuista tiedetään, että merkittävästi enemmin katsojia tulisi jos pelattaisiin superia. Joten en sanoisi, että haminalaiset ovat nykytilaan tyytyväisiä. Mitä tulee ykkösen yleiseen katsojamäärätasoon niin kysymys kait kuuluu miksei useampi seura ole HP:n ja Lipon tasolla katsojamäärissä ja HP:kin itseasiassa tuskailee kun ei olla sillä tasolla mitä ykkösessäkin on oltu.

Raha on uskoakseni ratkaistavissa, superikausina on käsittääkseni käytetty viisinumeroinen summa enemmin rahaa kuin ykkösessä eikä sitä ole tarvinnut tehdä lainalla. Miten lähellä ollaan sitä, että eka numero on ollut kakkonen eikä ykkönen en tiedä. Mutta Kotka-Hamina seutu on riittävä talousalue sekä jalkapallon että pesiksen pääsarjajoukkueille. Mutta ei se ilmaiseksi tule.

Organisaatio voisi aina olla parempi. Superissa olisi rahkeita paremmin saada enemmin palkkaihmisiä koska vaikka töitä olisi enemmin niin voisi kuitenkin isomman liikevaihdon turvin maksaa parempaa palkkaa.

Kahden edellisen visiitin ongelma on ollut saada sellainen joukkue joka uusii sarjapaikan. Iso osa joukkueesta kootaan jo edellisen kauden aikana ja merkittävien vahvistusten kanssa ehdollisen sopparin saaminen on uskoakseni haasteellista. Kun ollaan jo superissa niin luulen joukkueen vahvistamisen olevan astetta helpompaa. ~80 000 asukkaan talousalue ja Helsinkiin reilusti alle 2h moottoritietä.

Merkittävä haaste on Vallikentän olosuhteet. Ne katetut katsomot pitäisi nyt vaan jotenkin saada, muuten sää vaikuttaa turhan paljon katsojamääriin. Huoltokäytävä Bastionin puolelle antaa jo hyvät mahikset toisenlaiseen kenttämyyntiin sekä VIP-tarjontaan. Museoviraston ja etenkin kaupungin kanssa pitäs vaan päästä eteenpäin. Miljöö itsessäänhän on erinomainen.
 
Viestejä
464
Tilastoniilolta ja MieVaan-nimimerkiltä erinomaisia analyyseja ja pohdintoja HP:n tilanteesta. Mielestäni Haminaan on mahdollista rakentaa superissa ainakin kohtuullisen hyvin menestyvä joukkue. Kotka-Hamina -talousalueen koko riittää, lajikultttuuri ja yleisöpohja ovat vahvia - HP olisi menestyessään sarjan parhaita yleisöjoukkueita, juniorityö on saatu hyvälle mallille jne. Hamina on myös yllättävän otollinen paikka myös sijainniltaan.
Sekin on totta, että toisesta päästä tulee lupaavia pelaajia ja toisesta päästä niitä menetetään menestyvimpiin seuroihin. Tästäkin selvitään, jos oma "tuotanto" on kunnossa ja HP säilyy asiansa hoitavan seuran maineessa - mitä se on nyt - ns. reppumiehille, joita ilman muuta tarvittaisiin nousun koittaessa. En pitäisi ihmeenä, mikäli Koplan erinomaisen kakkosjoukkueen pelaajistakin joku nähtäisiin jo ensi kaudella oranssinutussa.
Minusta ei ole oleellista nouseeko HP jo tämän kauden päätteeksi miesten superiin. Tärkeämpää olisi se, että nouseva joukkue pystyisi pelaamaan jatkossa muustakin kuin sarjapaikasta. Elias Lahti on nyt juniorituotannon kirkkain helmi, mutta ehkä muutaman vuoden kuluttua porukassa on 2-4 muutakin omaa kovaa nuorta pelaajaa.
HP:n naisten hyvin mahdollinen nousu superiin tuo isot haasteet seuralle. Jo 2-3 muualla superia pelaavan oman kasvatin houkutteleminen takaisin oranssipaitaan olisi hyvä alku joukkueen vahvistamiselle.
Sellainenkin skenaario on käynyt mielessä, että Kymenlaaksossa on jatkossa kaksi menestyvää superin joukkuetta: KPL miehet ja HP:n naiset. Tämä saattaa tuntua haihattelulta HP:n osalta, mutta erinomainen juniorityö saattaa kantaa yllättävänkin pitkälle.
 
Viestejä
209
Näitä varmasti ihan vilpittömästi esitettyjä visioita, mutta jotka todellisuudessa ovat enemmänkin harhakäsityksiä ja tuulentupia, esitetään yllättävän usein milloin minkin seuran kannattajien toimesta: HP, AA, KiPa... Totuus on se, että ilman kovia satsauksia tavoite koko ajan karkaa. Toisesta päästä leivotaan nuorista pelimiehiä ja toisesta päästä menetään valmiita pelimiehiä toisiin seuroihin. Valmistuvat pelimiehet - puhumattakaan jo valmistuneista - eivät jaksa odottaa vuosikausia, jos vuottakaan, että pääsevät pelaamaan ylimmällä tasolla ja siellä nimenomaan muistakin kuin jäämäsijoista. Valitettava fakta on, että HP:nkin on saatava nostettua budjettinsa pysyvästi muutama satatonnia isommaksi, että visio noususta ja ylimmässä sarjassa kohtuullinen menestyminen olisivat mahdollisia. Ei toki mahdoton rasti, mutta vaatiihan se organisaatiolta paljon. Ensimmäiseksi on tietenkin rakennettava se osaava organisaatio. Sitä en tiedä, millainen on HP:n nykyinen organisaatio ja onko siellä kaikki tarvittava osaaminen esim. myynnissä ja markkinoinnissa.

Mielestäni HP:lla on kaksi vaihtoehtoista järkevää tulevaisuuden kuvaa. Toinen on se, että ollaan lähinnä nuorten harrastusseura ja pelataan ykkössarjan kärkeä nykyiseen tapaan sekä hyväksytään se, että pelaajia menee ja tulee. Tämäkin malli tuntuu haminalaisille kelpaavan yleisömääristä päätellen. Toinen on se, että satsataan pysyvästi joka vuosi nykyistä enemmän ja ollaan vähintään superpesiksen keskikastia. Vaarana on, että ollaan siinä välimaastossa eli satsataan, muttei riittävästi ja sen seurauksena ajaudutaan vaikeuksiin tyyliin SiiPe.

Loistavaa analysointia. Nyt Hamina on ollut useamman kerran peräkkäin hissiliikkeessä että jotain on tehty väärin. On ollut hyviä pelimiehiä joukkueessa mutta ei kuitenkaan tarpeeksi laatua. Eli ei oikeasti olla menty eteenpäin.Katsoin tuossa viimeistä C-poikien leiriä niin siellä HP oli mutta pelisarjassa ei ole Vesselin poikien jälkeen jatkuvuutta sensijaan naispesäpallon puolella taitaa olla aika hyvin asiat. Katsojien kannalta onhan se mukavaa jos joka toinen vuosi ollaan superissa .En ole asiantuntija mutta ajattelisin että seuraava nousu kun tapahtuu olisi Tilastoniilon esiin tuomat asiat kunnossa.
 
Viestejä
747
Minusta ei ole oleellista nouseeko HP jo tämän kauden päätteeksi miesten superiin. Tärkeämpää olisi se, että nouseva joukkue pystyisi pelaamaan jatkossa muustakin kuin sarjapaikasta.
Tässä ollaan pesiksen "maailmankaikkeuden ytimessä"! On ollut raastavaa seurata HP:n vuosikymmenestä toiseen jatkuvaa hissiliikettä. Nyt pitäisi joukkueelle ja seuran pelaajapolulle rakentaa sellainen perusta, että se kestäisi seuraavat 20 vuotta.
 

MRO

Viestejä
201
Varsinkin HP:n tyttöpesis voi tällä hetkellä erinomaisesti. Kolme peräkkäistä ikäluokkaa tänä kesänä SM-mitaleilla. Jos vaan intoa riittää treenaamiseen ja kehittymiseen, niin tuolta voi joidenkin vuosien päästä olla tulossa paljonkin hyviä omia kasvatteja edustusjoukkueeseen. Naisten joukkueeseen on syytä satsata ihan siinä, missä miesten joukkueeseenkin.

Toivoa sopii, että haminalainen yleisökin heräisi jossain vaiheessa vielä suuremmin joukoin tulemaan naisten peleihin. Miesten peleissä käy edelleen karkeasti laskien puolet enemmän katsojia.
 
Viestejä
747
Entäs sellainen skenaario, että JOS [miesten] HP onnistuisi nousun jollakin ihmeellä kairaamaan, niin paikkaa EI OTETTAISI vastaan? Koska... joukkue... onko se vielä valmis, tarkoitan: riittävän vahva tai onko se mahdollista vahvistaa niin että se myös PYSYISI Superissa enemmän kuin yhden "hikisen kauden".

Nimittäin muutkin, mm. Mr Orange, ovat jo todenneet että laatu on tärkeämpää kuin nopea nousu.
 

MRO

Viestejä
201
Miesten joukkuetta pitäisi tästä nykyisestään vahvistaa todella paljon, että superissa säilyminen olisi realismia. Ei tule oikein mitään osa-aluetta joukkueesta mieleen, jonka kanssa voisi sanoa, että riittää taatusti superissa.

Toisaalta on sekin totta, että ne vähätkin superin tasoiset pelaajat (Muuruvirta, Laakso) herkästi lähtevät joukkueesta, jos nousua ei tule.
 
Viestejä
11,744
Tänään tulee vastaan ykköspesiksen tämänhetken kuumin joukkue Alajärven Ankkurit. Kannattaa kaikkien tulla Vallikentälle arvioimaan millaisia vastuksia jatkopeleissä on edessä jos sinne saakka päästään. Perjantaina hävittiin PuPelle ja nyt tulee uusi mittari.

Hyvä HP, tsemppiä HP

1659865165687.png
 
Viestejä
11,744
Miesten joukkuetta pitäisi tästä nykyisestään vahvistaa todella paljon, että superissa säilyminen olisi realismia. Ei tule oikein mitään osa-aluetta joukkueesta mieleen, jonka kanssa voisi sanoa, että riittää taatusti superissa.

Toisaalta on sekin totta, että ne vähätkin superin tasoiset pelaajat (Muuruvirta, Laakso) herkästi lähtevät joukkueesta, jos nousua ei tule.

no tämänvuotinen joukkue onkin ykköspesikseen koottu tavoitteena ylemmät jatkopelit. Superin joukkueen saati superissa säilyvän joukkueen pitäisi olla merkittävästi vahvempi.
 
Viestejä
3,498
Se täytyy vielä sanoa, että toivottavasti HP ei "joudu" tilanteeseen, että superissa pelaavat sekä miehet että naiset. Jos haihattelusta puhutaan, niin se se vasta on haihattelua, jos uskotaan, että HP voisi pelata molemmissa sarjoissa vähintään keskitasolla ja että talous sen kestäisi. Seuraan pitäisi palkata uusia ihmisiä ja talkooväkeäkin tarvittaisiin ehkä lisää (mm. lisämyyntipisteitä kentälle). Sponsorimyynnin pitäisi kasvaa todella paljon nykyiseen nähden ja yleisömääriäkin pitäisi kasvattaa. Yleisölle tulee helposti ähky, kun pelejä on jatkuvasti sekä Vallikentällä että Ruudussa. En olisi uskonut, että Kouvolassa käy ykkösen mielenkiintoisissa peleissä vain kourallinen katsojia. Oletin, että katsojia olisi ollut peleistä riippuen 200 - 500. Kouvolassahan takavuosina naiset nousivat superiin, mutta paikasta luovuttiin. Siitä hyvin moni loukkaantui ikihyviksi, mutta uskon, että ratkaisu oli oikea. Tilanne on vaikea, jos noustaan pelaamalla ja sitten ei otetakkaan paikkaa vastaan. Pelaajat eivät sitä ymmärrä, vaan monet joko lopettavat tai vaihtavat seuraa.
 
Viestejä
11,744
Aika näyttää. Jotenkin tuo Tahkokin näyttää tilanteen hanskaavan. Mutta organisaation pitää vahvistua se on selvä jos niin käy. Se, että Kopla aikanaan päätyi toiseen ratkaisuun on Koplan ratkaisu. HP on seurana nyt viime vuosina pari kertaa harjoitellut superissa oloa ja en usko, että seurassa on harhakuvitelmia siitä mitä se vaatii. Naispesiksen vaatimuksiinkin on ollut näkyvyys kun sen verta paljon tehtiin yhteistyötä Pesä-Ysien kanssa.

Kotka-Hamina seutukunta on talousalueena kyllä sen kokoinen, että elättää kesälajeissa vaikka sen viisi pallopelien pääsarjajoukkuetta (jalkapallox2, pesäpallox2 ja JeFu) ja talvilajeissakin useamman kuin nykyiset hmm kolme (?). HP:n pitää vastata omalta osaltaan seutukunnan odotuksiin ja jos se vaatii sekä miehissä, että naisissa superin joukkueet niin niin se sitten on.

Mutta herkkyyttä pitää olla ja muutoksiin pitää reagoida.
 
Viestejä
1,019
Erittäin hyviä kommenteja ja analysointia HP:n tilanteesta. Niistä sitten vaan tekemään seuran toimesta oikeita ratkaisuja. Ei se helppoa ole.

Ensimmäisenä tässä tulee ensi kausi ja hyvää joukkuetta tarvitaan silloinkin. En nyt tarkalleen muista, mutta taitaa joukkueessa olla ainakin kaksi vuokramiestä. Jos vielä menetetään muutama kantava pelaaja, tilanne on haastava ensi vuonna. Nuoria toki kasvaa, mutta en oikein jaksa uskoa vielä, että riittävää kehitystä tapahtuu nuorissa. Ensi kaudestakin tulee näillä näkymin ”keskikastin” kausi. Sen sijaan jos saataisiin Muuru ja Tono kiinnitettyä ensi kaudeksi, uskon silloin parempaan. Toki joitain vahvistuksia tarvitaan silloinkin, erityisesti kärkimieheksi ja vaihtajaksi sisäpeliin.

Tänään pelataan tärkeä matsi. Toivotaan tuulista säätä. Se madaltaa Toivolan tolpat.
 
Viestejä
11,744
No mä sanoisin, että näkymää ei oikein ensi kaudelle vielä ole. Sopimuspelaajia 2023 taitaa olla vain Elias Lahti, Ville Rämet ja Konsta Saarilehto. Toivottavasti jotain on pöytälaatikossa mutta muita ei ole mielestäni vielä julkaistu. Oletettavasti ensi vuonnakin kuitenkin miesten joukkue on ykkösessä (todennäköistä) tai ylenpänä.
 
Viestejä
4,096
Kotka-Hamina seutukunta on talousalueena kyllä sen kokoinen, että elättää kesälajeissa vaikka sen viisi pallopelien pääsarjajoukkuetta (jalkapallox2, pesäpallox2 ja JeFu) ja talvilajeissakin useamman kuin nykyiset hmm kolme (?). HP:n pitää vastata omalta osaltaan seutukunnan odotuksiin ja jos se vaatii sekä miehissä, että naisissa superin joukkueet niin niin se sitten on.

Potentiaalia olisi kyllä mutta jotain haasteita kuitenkin on ollut löytää sieltä talousalueelta ne vahvat tukijalat, kun viime vuosina HP, KTP ja nyt viimeisimpänä Kotka Eagles ovat vierailleet pääsarjassa tipahtaakseen saman tien divariin. Kaikki pelaavat toisiksi ylimmän sarjatason kärkipäässä mutta sen viimeisen panostuksen tarvisi että saa kilpailukykyisen joukkueen pääsarjaan pysyäkseen siellä vähän pidempään.
 
Viestejä
11,744
Ensimmäisen kauden haaste voi olla ne pääsarjatason sopimukset. Ehdolliset sopimukset voivat olla ulkoa tulevien osalta kalliita koska pelaaja ottaa siinä riskin että on ilman sopimusta jos nousua ei tapahdu ja suurin osa pääsarjatason soppareista jo tehty.

näin mutuna ja rahaahan sen korjaa, ehkä?
 
Viestejä
1,019
Onhan tässä pieni ristiriita, kun toiminnan pitäisi olla tavoitteellista, mutta näkymää ei ensi kaudelle vielä ole🙄. No toivottavasti soppareita on jo pöytälaatikossa.
 
Viestejä
11,744
Nyt antautaan jo pelikirja oma. Tän jakson kääntäminen vaatisi jo superonnistumisia
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös