Supervuoro Verkkolehti »

HP (Haminan Palloilijat) 2021

Viestejä
11,744
IPV oli parhaalla miehistöllään kotihallissaan, kun taas HP:ltä puuttui kolme avainpelaajaa, joten jos tästä nyt mitään voi päätellä, niin taitaa teillä olla paremmin pullat uunissa.

No kausi ei ole vielä alkanutkaan. Paljon ehtii vielä tapahtua.

Tuo kolme avainpelaajaa sivussa on kyllä mielenkiintoinen tilanne. Tämänpäivän kokoonpanoa kun katsoo niin kaksi väistyvää pelaajaa on helpohkosti tunnistettavissa, mutta kuka on se kolmas vai onko sellaista!?

Ei ole vähään aikaan HP:ssa ollut tilannetta että pelaavaan kokoonpanoon on tyrkyllä 13 nimeä niin, että kaikkien ollessa pelikuntoisia joku joudutaan jättämään syrjään. Ja se 14. pelaajakin on pelannut superia räpylässä kaksinumeroisen luvun ja haastaa pelipaikkansa haltijaa. Sen jälkeen kyllä mennäänkiin junioriosastolle, jossa on kyllä ihan lupaavia pelaajia mutta silti junioreita.

Mutta haastajahan HP mielestäni sarjassa on ja ei sitä superin kokemusta ylenmäärin ole.
 
Viestejä
1,019
Haastaja hyvinkin, muttei altavastaaja. Pelinjohdolla on ” ongelma”, kun Sasu saadaan rinkiin. Sisällä lienee Sasu keskipalkissa. Tosiaan joku pelimies jää väkisin kokoonpanon ulkopuolelle. Mutta muistetaan historia, loukkaantumisia tulee ja onpa hyvät rotaatiomahdollisuudet.
 
Viestejä
11,744
Harkkapelissä tuntuman haku tärkeintä. KySan mukaan pj oli tyytyväinen ja uskoo vahvasti HP:n kykyihin tulevana kesänä. Heme lämmittelyssä loukannut itsensä.

Katsos joo. Hemen loukkaantumista ei eritelty - hyvä vai huono merkki. KySan juttu on avoin joten laitoin linkin tohon alle. Seuraava hallipeli sitten Cupissa Mansea vastaan.

 
Viestejä
1,019
Seuraava matsi onkin sitten revanssi parin vuoden takaa😛. Ei taida Mansen pojat siitä paljon muistaa. Ai niin, onhan seuran nimi kuitenkin entinen😉
 
Viestejä
11,744
Onko tietoa Jani Ahosen tilanteesta kun ei ole ollut kokoonpanoissa?

Piti varmaan olla Hemen räpylävuoro ja ehkä oli ajateltu että ei tarvita jalkoja jokerina tai ei haluttu älyttömästi ukkoja mukaan tms. Hemehän oli sivussa KiPa pelistä.

Sitten kun pelataan ns oikeita pelejä on vaikea kuvitella, että jokerikolmikko olisi eilisen kaltainen, vaikka onhan tuo joukkue nopea HP:n kokoonpanoksi, mutta ei se taida niin nopea olla.
 
Viestejä
1,471
Pelissä oli hyvää omaan silmään aika paljonkin, vaikka tässä vaiheessa on kyllä paha tehdä päätelmiä. Alkuun kärkimiehet hakkasivat aika jääräpäisesti pystäriä 0-tilanteessa, myöhemmin pelissä Rouhianen kokeili hieman vaihtelevamminkin. Vaihdot kulkivat ihan kohtalaisesti, ja kakkoskärjestäkin taisi joku tilanne syntyä.
Lukkarilta lähti lupaavia kotiutusyrityksiä; kahdesta lyödystä jälkimmäinen tuli polttajan avustuksella. Oli kai liian kova kiinni otettavaksi.
Hangasmaalta lipsahti muutama vahinkoväärä, yksi vapaataivalkin 2-3 pesävälille. Tekeminen lautasen äärellä näytti hiukka räväkämmältä, heittokädessä olisi vielä kehitettävää.
Allekirjoittaneella on edelleen usko tuloksellisestikin hyvään kesään.
 
Viestejä
1,822
Seuraava matsi onkin sitten revanssi parin vuoden takaa😛. Ei taida Mansen pojat siitä paljon muistaa. Ai niin, onhan seuran nimi kuitenkin entinen😉
Kyllä Mansen pojat muistaa hyvin tuon ottelun, joka pelattiin kotkalaisella potkupallokentällä. Ylimielinen HP ja ylimielinen kenttäkuuluttaja poisuivat ottelun jälkeen häntä koipien välissä. Manse nousi Superiin.

Aika usein käy niin, että nousijajoukkue tekee pelaajahankintoja turvatakseen sarjassa säilymisen uudessa sarjassa. Manse on onnistunut siinä HP:ta paremmin, kun siitä ei tullutkaan hissijoukkuetta HP:n tapaan.;););)
 
Viestejä
1,471
Tuonne pesisjuttujen puolelle oli laitettu Elmon artikkelia superin etukentistä. HP:n osalta juttua oli aika niukanlaisesti: Sasulle povattiin isoa roolia, Erikille todettiin ensi kauden olevan näytönpaikka ja Hangasmaan lyhyiden noutamista ei luettu vahvuudeksi.

Kokonaisuutena ei HP:n etukentästä ollut mainintaa, ja joukkueet taisivat olla artikkeliin järjestetty ennemminkin oletetun sarjasijoituksen kuin etukenttien paremmuuden mukaan.

Imatraa vastaan Koskelainen oli merkitty sieppariksi, vaan eipä tullut seurattua tarkemmin otteita. Varmaan katsomisrutiini on hieman kateissa parin kuukauden tauon jälkeen.
 
Viestejä
1,019
Etukenttä on ehdottomasti avainasia menestykseen. Liikettä kyllä oli etumiehillä IPV:tä vastaan, mutta pallo pitää saada pesille myös. Jää nähtäväksi, miten onnistutaan. Sasun pelikunto ja heittokäsi nähdään kesän kynnyksellä.
 

Mr. Orange

Oliko Hemellä kyseessä nivunen vai olkapää vai mikä?

Entäs S. Toikka, onko odotettavissa että pystyisi räjähtävään suoritukseen kauden alussa?
 
Viestejä
11,744
Ei tainnut lehtitarina kertoa ja kun paikalla ei voinut olla. Ehkä joku imatralainen silti oli.

Sasusta kait edelleen puhutaan että tavoite on olla pelikunnossa kauden alussa ja eihän sen pitäisi kait mahdotonta olla.
 
Viestejä
1,471
Puolisen vuotta taitaa olla arvio toipumiselle akillesjännevamasta, joten kuntoutuksen sujuessa ongelmitta pitäisi jalan olla kunnossa kauden aluksi. Odotellaan.
 

Mr. Orange

Noo, kyllä varotoimenpiteeseenkin yleensä joku juurisyy on.
Juu, kyllähän MieVaan on askan ytimessä ja siinäpä huoli.

Se on vähän ehkä sillä lailla, että se kakkosvaihtoehto-kokoonpano on hyvä olla tulilla jo ennen kauden alkua. (vrt. kuka valmis ykköselle kuka sieppariksi, ketkä laitetaan kärkeen loukkaantumisten sattuessa...)

Mutta kyllä Eki hoitaa etukentän molemmat tontit - hei viime vuoden paras pelaaja!
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
1,471
Toivottavasti tuleva kausi tulee loukkaantumisten osalta sujumaan yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Sinänsä nyt joukkueessa tosiaan on hyvä tilanne, kun pelaajia voi terveenäkin kierrättää ilman valtavaa tason pudotusta. Loukkaantumisten ehkäisemiseen luulisi olevan paremmin keinoja, kun ei tarvitse normaalitilanteessa puolikuntoisia pelaajia laittaa "pakon edessä" kentälle.
Toivon mukaan pelaajat saavat nauttia kesän otteluista, eivätkä ainakaan vanhat vammat palaisi kummittelemaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös