Supervuoro Verkkolehti »

HP 2019

Viestejä
11,744
Kauden ainut Vallikentän harkkapeli on taputeltu kolailla oletettavalla ykköskokoonpanolla Koplaa vastaan. HP jäi sisäpelissä täysin telineisiin ja hävisi selkeästi HP - Kopla 0-2(0-3,0-3). Lyöntipeli oli aikalailla Ode Mäkelää lukujnottamatta aivan jäässä mutta silloin harvoin kun pallo osui niin tilannettakin rakentui. Mutta lähtökohtaisesti ei kyllä osunut. Onhan Kivipelto hyvä lukkari mutta oltiin kyllä huonojakin.

Ulkopeli oli sitten astetta paria parempaa. Kopla teki juoksunsa yhtä lukuunottamatta ns ottamattomilla välilyönneillä - toki aina voi kysyä olisiko superin ulkokentästä moiset tilat löytyneet. Se yksi oli sitten annettu häpläys - kotiin lisi pitänyt tehdä kolmas palo mutta pallo pomppi Lantiaiasella ja ja ei saatu paloa kun pallo ei kestänyt pesällä räpylässä, Kopla sitten tietty rankaisi ottamalla vielä ko etenijän välilyönnillä kotiin.

Töitä siis edessä, etenkin sisäpelissä. Sisäpelissä sinnepäin pelasi Ode Mäkelä ja Odeltakaan ei mikään vahva sisäpeli. Ykkös-kakkosvaihto oli vaikeaa oli mailassa kuka tahansa.

Ulkona erottui Late Aitala, oli oikeassa paikassa, pallo tarttui ja lensi. Tuisku Tuovinen linjassa liikkui hyvin ja oli oikeassa paikassa mutta harjoilemattomuus näkyi heitoissa ja sisäpelissä ja massaakin on reilusti enemmin kuin aiemmin - mutta jos se terävyys ja vauhti löytyisi - aika näyttää, mutta ulkopeliin kyllä toisi linjaan vahvuutta.

Viikon päästä sitten KSS Areenalla Koplan A-junnuja vastaan ja sitten pitäisikin saada kausi käyntiin.
 
Viestejä
11,744
HP on aika paljon kevään aikana maininnut että mailat ei kestä. Voisiko osasyy olla epäpuhtaissa osumissa? Vai meneekö kaikilla yläsarjojen joukkueilla kymmenkunta mailaa viikossa?

En osaa komposiittiteknologiaa tarpeeksi vaikka duunin takia aika läheltä pääseekin seuraamaan, mutta eikö ainakin osassa mailoja lyöntialue on erikseen vahvistettu. Täysivoimaiset lyönnit muualle aiheuttavat sitten helpommim vaurioita?
 
Viestejä
11,744
Varsinainen valopilkku jäi mainitsematta eilen. Yleisöä oli löytänyt Vallikentän lehtereille ihan mukavasti eli varovastikin arvioiden reilut 300.
 
Viestejä
3,498
Oliko päsymaksua? HP - KPL on niin harvinaista herkkua - ainakin tänä vuonna - , että sillä lienee ollut vaikutusta hyvän ilman kera pyhien välisenä luppopäivänä.
 
Viestejä
11,744
Ei ollut, moni kahvijonossa olisi kyllä ollut valmis moisen maksamaan. Aikalailla samat naamat kuin viimeiset 40 v tosin enemmin kouvolalaisia kuin yleensä.
 

Pussi

Täällä sanottiin että ulkopeli oli ollut hyvää? Eli kestikö vaihto ja takatilanteet hyvin?
 
Viestejä
1,019
Paikan päällä olleena totesin, että HP:n ulkopeli oli varsin tiivistä, KPL teki juoksunsa pääosin ” ottamattomina”. Liikkuvaa ulkopeliä, jolla kyllä pidetään ykkösessä juoksut vähissä. Sisäpelissä en ole nähnyt noin huonoa HP:tä. Kentälle meno ja tilanteiden siirrot olivat luokattomia. Ei noin juoksuja voi saada. Tuntui, että puristettiin mailaa liikaa, vaikka oli harjoituspeli. Osumat olivat usein huonoja ja nousivat ylös. Vaikka vastassa olikin hyvä ja liikkuva joukkue, tilanteita pitäisi saada. Mutta toisaalta minun silmääni kävi myös se, että hyvää potentiaalia on uudessa pelaajakaartissa, toivotaan rentoa otetta ja hyviä osumia ( ei mene myöskään mailoja rikki! ), niin eiköhän HP ole kärkikahinoissa. Yksi lisä harkkapeli olisi ollut vielä paikallaan.
 
Viestejä
11,744
Täällä sanottiin että ulkopeli oli ollut hyvää? Eli kestikö vaihto ja takatilanteet hyvin?

No jos vertaa vaikka viimekesäiseen vierailuun KSS-Areenalla niin ulkopeli kesti hyvin mutta eihän se silti mitenkään Koplaa haastanut. Kopla teki ekalla jaksolla melkein joka vuorossa juoksun ja tokalla jaksolla ekassa vuorossa kaksi ja muuten yhden. Ilman HP:n pompottelua olis jäänyt tokan jakson ekan vuoron juoksut kokonaan tekemättä koska kotiin olisi tullut kolmas palo jo ekassa Kotiutuksessa. Mutta kun Kopla sai kolmostilanteen niin kotiin lyötiin kuitenkin hyvillä tehoilla ja varmoilla välilyönneillä. Miksi pallo mahtui niin hyvin väliin voi olla pohdinnan paikka.

Enemmin murehtisin sisäpeliä.
 
Viestejä
11,744
Yksi lisä harkkapeli olisi ollut vielä paikallaan.

Ensi viikonloppunahan HP pelaa KSS-Areenalla Koplan haastajajoukkuetta vastaan jolle talvella hävittiin Ruonalassa. Ihan hyvä mittari.
 
Viestejä
1,019
Tiedän sen. Toivotaan, että saadaan tilanteita riittävästi ja päästää oikeasti harjoittelemaan sisäpeliä. Pääsiäisenä olisi voinut olla yksi peli lisää paremman tuntuman saamiseksi.
 
Viestejä
1,229
HP on aika paljon kevään aikana maininnut että mailat ei kestä. Voisiko osasyy olla epäpuhtaissa osumissa? Vai meneekö kaikilla yläsarjojen joukkueilla kymmenkunta mailaa viikossa?

En osaa komposiittiteknologiaa tarpeeksi vaikka duunin takia aika läheltä pääseekin seuraamaan, mutta eikö ainakin osassa mailoja lyöntialue on erikseen vahvistettu. Täysivoimaiset lyönnit muualle aiheuttavat sitten helpommim vaurioita?
Kyllä nykyiset mailat särkyy aivan ”ihanne” osumilla. Mailoja on mennyt kaikillla joukkueilla
 
Viestejä
917
Ei ollut, moni kahvijonossa olisi kyllä ollut valmis moisen maksamaan. Aikalailla samat naamat kuin viimeiset 40 v tosin enemmin kouvolalaisia kuin yleensä.
Oli tosiaan aika kivasti sakkia yläjuoksulta, veikkaisin että toista sataa oli ajellut katsomaan peliä. Ja mikäs sitä oli katsellessa nätissä kelissä. HP:n sisäpeli oli kyllä harmillisen tukkoista, ei meinannut tulla mitään. Puolivaloilla lyödyt pystärit ei uppoa, pitää olla menevyyttä lyönneissä jos niillä aikoo pelata tota kenttää vastaan. Mutta toiminee ykkösessä paljon paremmin.

Karhun varusteet (pl. räpylät varauksin) on paskoja. Harmi että niillä on monopoli. Väitän edelleen että olisi kannattavaa bisnestä jos joku firma tekisi toimivia palloja ja mailoja ja että niitä saisi käyttää. Ei ehkä ihan kovin business-idea mutta lienee tehtävissä niin että ei myöskään tappiolle jäisi.
 
Viestejä
3,498
Viestejä
11,744
Otsikon vierestä mutta haitanneeko tuo - hittimetsästystä ...

Sisarlajissahan noita mailanvalmistajia on ja varmaan osaamistakin kun näyttävät antavan 12 kuukauden takuun, tosin ei tietoa mitä kattaa. MBA:ssahan saa käyttää vain puumailoja mutta muissa sarjoissa ei taida rajoitteita olla tai ainakain komposiittimailjoa valmistetaan.

Vähäintään kahden toimittajan tilaan pitäisi kyllä päästä pääsarjatasolle.

MailaVelhosta ei nopealla vilkaisulla missään verkkokaupassa mainita valmistajaa.
 
Viestejä
917
Onhan meillä toinenkin valmistaja, Suomi-pesis:

SuomiPesis - Etusivu

Harrastetasolla käytetään heidän pallojaan, ei häpeä Karhun vastaaville, päinvastoin kestävyys minusta parempi. Mailojakin on käytössä mutta ne mitä olen kokeilleet on olleet vähän vanhakantaisesti suunniteltuja/tehtyjä, raskaita ja kärkipainoisia. Ei sovi tällaiselle narukädelle kun ei voima ja taito riitä. Miksi sitten noita ei käytetä on mulle vähän epäselvä, oiskohan niin että Karhulla ja superpesiksellä on jonkinlainen yhteistyökuvio mikä käytännössä estää tuon. Mutta tämä vain spekulaatiota ilman varmaa tietoa. Mutta tilanne on huono tällä hetkellä vaikka L-Tec sport asiaan onkin oman ilmoituksen mukaan reagoimassa. Ihmettelen että miksei reagoitu jo pari vuotta sitten kun noi valkoiset FG1:set tuli ja niitä rupes hajoamaan ihan tolkuttomasti. Etenkin kun käsittääkseni nyt kaikki noi on menneet takuuseen, ei voi olla hyvää bisnestä tehdä yhdellä maksulla maila useaan kertaan.

Sori, offtopic.
 
Viestejä
11,744
Kopla on julkaissut huomisen haastajaryhmän kokoonpanon HP otteluun. Merkillepantavaa kokoonpanossa ei ole kun lukee sen ajatuksella ...

HP:n kokoonpano tullee huomenna. Ottelu alkaa klo 16 KSS Areenalla.

Edit: kiitos @pesisprofessori :lle tarkennuksesta. Aivopieruilin Luoman veljesten suhteen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
89
Kopla on julkaissut huomisen haastajaryhmän kokoonpanon HP otteluun. Merkillepantavaa kait on, että Valtteri Luoma on kokoonapanossa vaikka onkin pelannut Mansessa B- poikien harjoitusotteluita.

HP:n kokoonpano tullee huomenna. Ottelu alkaa klo 16 KSS Areenalla.
Valtteri Luoma ei B poikien pelejä ole pelannut missään pariin vuoteen
 
Viestejä
212
Voi korjata jos olen väärässä, mutta eikös Mansessa B-poikien pelejä ole pelannut Jasperi Luoma? Valtteri Luoma ei tietääkseni ole enää B-poika ikäinen
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös