Supervuoro Verkkolehti »

HP 2018

Viestejä
11,744
Jos johtokunta antaa Hoville liian vähän pelimerkkejä, niin aika vaikea on menestystä hakea. Olen ymmärtänyt, että Hovi on saanut seurassa aikaan hyvä asioita. Putoamiselle pitää ilmeisesti joidenkin mielestä löytää pääsyyllinen. Onko se Hovi vai johtokunta vai kuka?


Sosiaalisen median luonteeseen kuuluu suhteellisen alhainen ristillenaulitsemisen kynnys. Siellä tapahtuvaan tuomitsemiseen kannattaa pitää sordiinoa mutta ei se silti tarkoita sitä, että se porina siellä olisi täysin arvotonta.

En osaa sanoa onko seurassa sisällä mitään tarvetta löytää syyllisiä. Porukkaa siinä veneessä on käsittääkseni sen verta vähän kuitenkin, että kaikki tietävät montakin asiaa jotka olisi voinut itse kukin tehdä paremmin. Eiköhän siellä ymmärretä, että parhaansa mukaan kaikki tekivät ja tulos vaan ei riittänyt. Otetaan opiksi ja uuteen nousuun vaan.

Ilman Hovin rekrytointia viisi kuusi vuotta sitten HP olisi uskoakseni todella huonossa hapessa tällä hetkellä. Juniorimäärät ovat kait kaksin- ellei yli kolmenkertaiset vuoden 2010 tilanteeseen verrattuna. Seuran toiminta muutenkin järjestäytyneempää. Vallikenttää on faceliftattu resurssien rajoissa jne. Tietty kaikella on aikansa, mutta vaikea kuvitella että Mako saa syyllisenä lähteä jos seurasta lähtee. Toivottavasti ei lähde.

Kyllähän Juha Toikka olisi vahvistus erittäin monelle joukkueelle.

Näinpä. Itse toivon, että ei lähde mutta ymmärrän kyllä urheilijan kannalta jos lähtee.
 
Viestejä
1,441
Siinä vaiheessa kun Pitkänen tuli Haminaan, hänen mahdollisuutensa vaikuttaa kurssiin olivat melko vähäiset. Jos joukkueen (ehjänä olevien pelaajien) taso ei riitä niin se ei riitä. Ei Ojanperäkään, jota pidän kaikesta huolimatta kovana pelinjohtajana, ole saanut kovin kummoista jälkeä aikaan Alajärvellä.

Näin jälkeenpäin on turha jossitella, mutta ajatusleikkinä voi aina miettiä, miten HP:llä olisi mennyt, jos Pitkänen olisi ollut alusta pitäen HP:n pelinjohtaja. Kuulemieni juttujen mukaan Pitkänen kontrolloi Koplassa pelinjohtajana ollessaan tiukasti pelaajien talviharjoittelua. Hakkia ja Mäentaustaa piti kuulemma vahtia, etteivät nämä yli-innokkaina treenaajina omin päin harjoitellessaan vetäisi itseään ylikuntoon tai rikkoisi itseään muuten. Joitain muita taas piti patistella toisin päin. Pidän mahdollisena, että mikäli Pitkänen olisi ollut alusta pitänen HP:n pelinjohtaja, pelaajia ei olisi tippunut niin paljon telakalle kauden aikana.
 
Viestejä
2,625
Kova into tuntuu eräillä olevan laittaa kaikki Pulin syyksi. Ilman Pulia HP ei edes noussut Superiin, vaikka useamman kerran sitä yritti. Toki esimerkiksi IPV on onnistunut pitämään miehet kasassa ainakin vähän paremmin ja säilynyt kahdesti peräkkäin sarjassa.
 
Viestejä
1,441
Mielestäni tässä on turhaa ketään yhtä syyllistä tippumiseen hakea. Lähinnä pohdin vain, mitä ehkä olisi ehkä voitu tehdä rajallisilla pelimerkeillä paremmin, ettei lopputulos olisi ollut HP:n kannalta näin murheellinen.

Todettakoot vielä, että yksi asia mikä hankaloittanee aina nousijajoukkueen kasaamista on se, että siinä vaiheessa kun nousu varmistuu, suurella osalla pelaajista on jo lukkoon lyödyt sopimukset seuraavasta kaudesta. Pahassa tapauksessa osa omista parhaista pelaajista on jo varmuuden vuoksi sopinut paikasta superiin jonkun toisen seuran kanssa. Esim HP menetti viime kaudella Eskelisen ja Ahosen.
 
Viestejä
11,744
Kova into tuntuu eräillä olevan laittaa kaikki Pulin syyksi.

En tiedä keitä nämä eräät sinusta ovat. Mutta en nyt heti tunnista tästä threadista, että jollain olisi tarve löytää syyllisiä ja että kaikki olisi Pulin syytä, mitä se kaikki nyt ikinä onkaan. Kyllä maailmaan puhetta mahtuu anna joidenkin räksyttää.

Vaihtoehtoisia todellisuuksia ei ole olemassa joten ei voi tietää miten niissä olisi käynyt ja sillä ei ole oikeastaan mitään väliä. Tässä todellisuudessa HP putosi ja pelaa ensi kaudella ykköspesistä jos ja kun saa joukkueen kansaan. Mutta tästä vuodesta on saatu paljon kokemusta ja opittu asioita tulevaisuutta silmälläpitäen ja se kannattaa hyödyntää.

Syylliset jos sellaisia on on musta hiukka sivuseikka.
 
Viestejä
2,625
En tiedä keitä nämä eräät sinusta ovat. Mutta en nyt heti tunnista tästä threadista, että jollain olisi tarve löytää syyllisiä ja että kaikki olisi Pulin syytä, mitä se kaikki nyt ikinä onkaan. Kyllä maailmaan puhetta mahtuu anna joidenkin räksyttää.

Eräät = esimerkiksi seurajohto ja Jaska ja kaikki = tippuminen (sekä tietysti hyytyminen kauden edetessä). No, helpompihan se on heittää paska naapurimaakunnan suuntaan, mutta fakta on, että Pulliaisen johdolla HP nousi ja Pitkäsen johdolla putosi. Muu on tosiaankin tyhjää lässytystä ja spekulontia.

Tässä todellisuudessa HP putosi ja pelaa ensi kaudella ykköspesistä jos ja kun saa joukkueen kansaan. Mutta tästä vuodesta on saatu paljon kokemusta ja opittu asioita tulevaisuutta silmälläpitäen ja se kannattaa hyödyntää.

Pahoin pelkään, ettei noita oppeja ihan heti päästä hyödyntämään. Tosin olihan tuo edellinenkin nousu yllättävä ja SiiPe osoitti, että karsintojenkin kautta voi yhä nousta.
 
Viestejä
8
Sijais-Leijan kanssa olen samalla linjalla, yleinen värinä tällä palstalla tuntuu olevan että Pitkästä nyt ei ainakaan voida syyttää, mutta Pulliaista nyt aina voi. Jokainen voi tilastot molempien johtamista peleistä itse tarkistaa, jälleen fakta puhukoon.

Spekulointiin lisää löylyä se, että HP:n johtokunta ei ole millään tavoin osoittanut suoraselkäisyyttä myöntämällä olleensa väärässä tilanteessa, jossa vapauttivat Pulliaisen pelinjohtotehtävistä.
 
Viestejä
11,744
Eräät = esimerkiksi seurajohto ja Jaska ja kaikki = tippuminen (sekä tietysti hyytyminen kauden edetessä). No, helpompihan se on heittää paska naapurimaakunnan suuntaan, mutta fakta on, että Pulliaisen johdolla HP nousi ja Pitkäsen johdolla putosi. Muu on tosiaankin tyhjää lässytystä ja spekulontia.

Sinusta Puli on Etelä-Karjalan ruumiillistuma? Itse Etelä-Karjalassa syntyneenä en ihan asiaa niin näe. Seurajohto erotti Pulliaisen kesken kauden ja syyksi kerrottiin huono urheilullinen menestys. Itse en ainakaan huomannut, että samassa yhteydessä olisi nostettu erityisesti Pulin kotipaikkaa esiin. En ole myöskään huomannut, että erottamisen jälkeen seura olisi erityisesti missään kommentoinut lisää erottamista. Saati, että seura olisi kommentoinut, että putoaminen oli eroitetun pelinjohtajan syy. Mutta en ole kyllä katsonut kaikkia lehdistötilaisuuksia ja lukenut kaikkia lehtiä. Jos niin on toimittu niin onhan se kummallista ja ainakin taitamatonta.

Oliko erottamisen kerrottu syy sitten ainut syy niin en tiedä mutta valmentajapesteihin tuollainen erottamisen riski kuuluu ja ne ovat aina vähän omituisia tilanteita kesken kauden tapahtuessaan. HP:han on nyt lähivuosina vaihtanut pelinjohtajaa kahdesti kesken kauden, joten jotainhan siellä kait porisee. Omaa luokkaansahan Suomessa tuossa on sitten Veikkausliigan SJK.

Mä sanoisin että 2018 HP putosi ja kauden aikana toimi pelinjohtajana Pulliainen ja Pitkänen. Mutta annetaan asian olla. Pudottu mikä pudottu ja tässä todellisuudessa kävi niin ja se ei muutu.

Puli tosiaan nosti pelinjohdollaan HP:n superiin ja uskoakseni siitä ymmärretään olla seurassa ja paikkakunnalla kiitollisia - en ole ainakaan muuta kuullut. Ja sitä edellisen kerran kun niin kävi pelinjohtajana oli Bragge eli jos HP haluaa nousta superiin niin pelinjohtaja kannattanee hakea Imatralta.


Pahoin pelkään, ettei noita oppeja ihan heti päästä hyödyntämään. Tosin olihan tuo edellinenkin nousu yllättävä ja SiiPe osoitti, että karsintojenkin kautta voi yhä nousta.

Vaikka jatkosarjoista luovutaankin niin kait suora nousu ja putoaminen kuitenkin säilyy. Ja mikä estää hyödyntämästä superissa opittua ykköspesiksessä?
 
Viestejä
2,625
Sinusta Puli on Etelä-Karjalan ruumiillistuma? Itse Etelä-Karjalassa syntyneenä en ihan asiaa niin näe. Seurajohto erotti Pulliaisen kesken kauden ja syyksi kerrottiin huono urheilullinen menestys. Itse en ainakaan huomannut, että samassa yhteydessä olisi nostettu erityisesti Pulin kotipaikkaa esiin. Oliko kerrottu syy sitten ainut syy niin en tiedä mutta valmentajapesteihin tuollainen kuuluu ja ne ovat aina vähän omituisia tilanteita kesken kauden tapahtuessaan. HP:han on nyt lähivuosina vaihtanut pelinjohtajaa kahdesti kesken kauden joten jotainhan siellä kait porisee. Omaa luokkaansahan Suomessa tuossa on sitten Veikkausliigan SJK.

No mä sanoisin että 2018 HP putosi ja kauden aikana toimi pelinjohtajana Pulliainen ja Pitkänen. Mutta annetaan asian olla. Pudottu mikä pudottu ja tässä todellisuudessa kävi niin ja se ei muutu.

Aika harva taisi veikata HP:n putoamista Pulin saadessa potkut. Missään nimessä en ole Pulia Etelä-Karjalan ruummillistumaksi väittänyt, mutta eteläkarjalainen hän on silti.

Vaikka jatkosarjoista luovutaankin niin kait suora nousu ja putoaminen kuitenkin säilyy. Ja mikä estää hyödyntämästä superissa opittua ykköspesiksessä?

Itse kyllä muistelen, että suora nousu juurikin poistettiin pariksi vuodeksi, mutta kerranko sitä väärässä on. Haminassa kannattanee silti toivoa Mansen voittoa torstaina, sillä Ankkureilla lienee luvassa suurempia vaikeuksia kasata kova joukkue Ykköseen kuin Mansella.

Superpesishän on kuulemma ihan oma maailmansa, ja Ykkösestä Haminassa on ennestäänkin paljon kokemusta. Ei suorittaminen sielläkään muistaakseni kovin tasaista ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
11,744
Itse kyllä muistelen, että suora nousu juurikin poistettiin pariksi vuodeksi, mutta kerranko sitä väärässä on. Haminassa kannattanee silti toivoa Mansen voittoa torstaina, sillä Ankkureilla lienee luvassa suurempia vaikeuksia kasata kova joukkue Ykköseen kuin Mansella.

Tuon tiedotteen mukaan kaksi runkosarjan viimeistä pelaa keskenään pudotuspelit ja hävinnyt putoaa suoraan ja voittaja menee karsimaan ykkösen porukan kanssa samoin kuin runkosarjan kolmanneksi viimeinen:
"Runkosarjassa 13. ja 14. sijoittuneet joukkueet pelaavat paras viidestä -järjestelmällä ottelusarjan
sarjapaikasta. Häviäjä putoaa Ykköspesikseen ja voittaja jatkaa superpesiskarsintaan miesten Ykköspesiksen 2. sijoittunutta joukkuetta vastaan. Toisessa superpesiskarsinnan otteluparissa Superpesiksen runkosarjan 12. sijoittunut joukkue kohtaa Ykköspesiksen 3. sijoittuneen joukkueen. Ottelut pelataan paras viidestä -järjestelmällä ja kotietu on Superpesiksen 12. sijoittuneella joukkueella sekä Ykköspesiksen 2. sijoittuneella joukkueella. Otteluparien voi ttajat pelaavat Superpesiksessä ja otteluparien hävinneet joukkueet Ykköspesiksessä seuraavalla kaudella"​
Eli ykkösen voittaja nousee suoraan ja kakkonen ja kolmonen karsii superin joukkueen kanssa. Miten ykkösen sijat 1,2,3 ratkotaan niin sitä tuossa ei kuvata ja tossahan lukee, että voi vielä muuttua.
 
Viestejä
2,625
Sittenhän ei tarvitse olla kuin muita divarijengejä parempi. Manse on varmaankin pahin vastus, jos se ei onnistu ylihuomenna nousemaan.
 
Viestejä
11,744
Sittenhän ei tarvitse olla kuin muita divarijengejä parempi. Manse on varmaankin pahin vastus, jos se ei onnistu ylihuomenna nousemaan.

Näin juuri, joku nousee divarista ensi vuonnakin ja hyvä niin. Pesäpallon kannalta toivon että suora putoaminen ja nousu säilytetään tulevaisuudessakin koska suljettu sarja on minusta aika turmiollista lajille.

Mutta kuka se on niin kunhan nyt saadaan se joukkue ensin kasaan ja kun muidenkin jengit ovat kasassa niin sitten voi arpoa mihin kohtaan sarjataulokkoa olisi rahkeita.
 
Viestejä
939
No, suljettu sarjahan ei faktisesti ole sellainen, jossa on jonkinlainen karsintasarja, vaikka suoraa nousua ei olisikaan. Käytännössähän se sitä on.

Itsekin olen kyllä suoran nousun kannalla. Enkä oikein pidä tuosta mallista, jossa kaksi viimeistä karsii keskenään. Enpähän olisi halunnut tänä kesänä nähdä Haminan ja Oulun välistä taistelua putoamisesta.

Mielenkiintoista nähdä, millaisen joukkueen Hamina saa ensi kaudelle.
 
Viestejä
11,744
No, suljettu sarjahan ei faktisesti ole sellainen, jossa on jonkinlainen karsintasarja, vaikka suoraa nousua ei olisikaan. Käytännössähän se sitä on.

Itsekin olen kyllä suoran nousun kannalla. Enkä oikein pidä tuosta mallista, jossa kaksi viimeistä karsii keskenään. Enpähän olisi halunnut tänä kesänä nähdä Haminan ja Oulun välistä taistelua putoamisesta.

Mielenkiintoista nähdä, millaisen joukkueen Hamina saa ensi kaudelle.

No tämän palstan edeltäjissä on väläytelty välillä sarjan sulkemista tason parantamiseksi, en ihan ymmärrä logiikkaa ja harvoinhan sitä kait kärkiseurojen kannattajat ovat ehdotelleet.

Toi suoran putoajan karsiminen tulnee ensi kauden sarjamuodon pakottamana. Kun ei ole alempaa ja ylempää jatkosarjaa niin suoraan pudottaminen olisi kait kohtuutonta kun ei ne paikalliskierrokset kait mitenkään automaattisesti tasaisisa olisi.
 
Viestejä
939
Toi suoran putoajan karsiminen tulnee ensi kauden sarjamuodon pakottamana. Kun ei ole alempaa ja ylempää jatkosarjaa niin suoraan pudottaminen olisi kait kohtuutonta kun ei ne paikalliskierrokset kait mitenkään automaattisesti tasaisisa olisi.
Ok. Tuo on kyllä totta.

Lieveilmiönä on se, että jumbo saattaa ruveta valmistautumaan tuohon karsintaan hyvissä ajoin.
 
Viestejä
11,744
Ok. Tuo on kyllä totta.

Lieveilmiönä on se, että jumbo saattaa ruveta valmistautumaan tuohon karsintaan hyvissä ajoin.

Totta tuokin. Mutta kun niitä otteluja näköjään pitääväkisin saada kaikille sinne kolmenkymmenen pintaan ja ilmeisesti noi jatkosarjat eivät sitten kelpaa ja kolminkertainen sarja suora mestari ei ole mahdollista jostain käsittämättömästä syystä niin minkäs teet.
 
Viestejä
3,498
"yleinen värinä tällä palstalla tuntuu olevan että Pitkästä nyt ei ainakaan voida syyttää, mutta Pulliaista nyt aina voi. Jokainen voi tilastot molempien johtamista peleistä itse tarkistaa, jälleen fakta puhukoon. "

Ei ole ollut mitään yleistä värinää. Ainoa, joka on pitänyt aihetta yllä, olen minä. Kauhistelin, kun pj vaihdettiin ja Pitkänen uskalsi tarttua, ilmeisesti Hovin kaverina haasteeseen. Toin esille sen pelon, että jos käy kylmät, niin pelastajayrittäjäksi lupautunut haukutaan eli totesin: Voi Eko, mihin pääsi työnsit. Tähän asti ei kuitenkaan ole haukuttu, paitsi nyt lainaamani teksti oli ensimmäinen siihen suuntaan. Omasta puolestani totean, että vikaa ei ollut kummassakaan pj:ssa.
 
Viestejä
8
Itsellänikään ei ole missään vaiheessa ollut tarkoitus haukkua kumpaakaan pelinjohtajaa, päinvastoin. Onhan tällä palstalla kyllä saanut osansa arvostelusta Hovi ja osa pelaajistakin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös