Supervuoro Verkkolehti »

HP 2018

Viestejä
79
En nähnyt peliä kun osittain ruudusta . Aneemista. Hengetöntä. Jotain ydintä nyt puuttuu. Se alkukauden raikkaus. Toivottavasti ensi viikko muuttaa kaiken.
 
Viestejä
485
Eipä tästä jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. HP oli koko ottelun ponneton niin ulkona kuin sisälläkin. Joman sisäpeli oli eka jakson aneemista, mutta piristyi toiselle. Ulkona Joman räpylä sen sijaan piti koko ajan hyvin ja se selittää osittain HP:n vaatimatonta kolmostilanteiden määrää (3).

Tänään nähtyjen otteiden perusteella HP valuu sarjataulukossa alaspäin ja Jomalle tekee todella tiukkaa jatkaa mitaliputkeaan.
 
Viestejä
208
Juu pelissä yhteensä 3 kolmostilannetta, joista kaksi ensimmäisellä jaksolla. Kummallakaan kerralla ei päästy kunnolla yrittämään kotiutusta kun ensin otso otti kupperilähtöjä ja pallo ykkösvahdin hanskaan. Toisella kerralla otso irtosi vääräksi huudetulla matalalla syötöllä.
Ulkopeli oli ihan hyvää ekalla jaksolla, vai pitäisikö sanoa et joma oli huono mailassa. :unsure::unsure: Sateinen keli antoi kyllä varmasti haminalle mahdollisuuden ekan jakson voittookin, mutta niistä parista kolmostilanteesta olisi pitänyt onnistua 100%.
Joman pelistä sen verran että mielestäni sisäpelin tukkoisuus on kulminoitunut Jussilaan, joka ei eilenkään onnistunut ainakaan ekalla jaksolla. Pennasen olisi aika antaa jo mahdollisuus esim. Matias hänniselle numerolla kaksi.
 
Viestejä
485
... vai pitäisikö sanoa et joma oli huono mailassa.
...mielestäni sisäpelin tukkoisuus on kulminoitunut Jussilaan...


Minustakin Joma oli alussa huono mailassa eikä HP:ta päästy kunnolla edes haastamaan.
Jussila ei todellakaan ole tällä kaudella ollut Joman kantava voima, mutta ehkäpä vanha vertyy kauden edetessä.

Molemmille joukkueille toivon kuitenkin menestystä – Jomalle finaalipaikkaa (vaikka se tuntuu juuri nyt utopistiselta) ja HP:lle kampeamista pudotuspeleihin (sekin tuntuu tällä hetkellä aikamoiselta vuorelta ylitettäväksi).
 

taktinen huti

Oliko muuten missään tietoa että miksi Juha Toikka huilasi ennen Joma-pelin? Pelaako tiistaina?
 
Viestejä
11,744
Oliko muuten missään tietoa että miksi Juha Toikka huilasi ennen Joma-pelin? Pelaako tiistaina?

Reimarin mukaan jalkavaivaisia ovat ajuha Toikka, Joona Mäkelä ja Oskari Purmonen. Millon ukot ovat taas pelikunnossa siitä, en ole nähnyt mitään arviota mutta huomennahan tuon näkee ketä pelaa sillä kertaa.
 
Viestejä
351
Saisi olla ottelutaukoa tämänkin viikon aina Itä-Länsi-viikonloppuun asti. Niin mielenkiintoista kuin pesäpallo onkin on ollut mukavaa irrottautua koko asiasta useammaksi päiväksi.
 
Viestejä
11,744
Saisi olla ottelutaukoa tämänkin viikon aina Itä-Länsi-viikonloppuun asti. Niin mielenkiintoista kuin pesäpallo onkin on ollut mukavaa irrottautua koko asiasta useammaksi päiväksi.

Ja just nyt moinen sopisi HP:lle eri hyvin :p

Mutta ei voi mitään. Rosterin ohuus tiedettiin ja avainpelaajan/jien loukkaantuminen ohuissa kokoonpanoissa on yleensä aika fataalia pelin kannalta. Mutta nykyinen kokoonpano on hankittu/saatu kasaan ja sillä on päätetty pelata ja sen kanssa joudutaan menemään.

Vaikka mielelläänhän mä olisin nähnyt esim koko talven treenanneen Oskari Vihmasen kolmospesällä Aallon Vikin sijaan. Mutta niillä pitää mennä ketä on. Viime peleissä on ollut aika ohuelti ja silti ajoittain roikuttu mukana.
 
Viestejä
939
Tämähän menee HP:llä ihan viimevuotisen nousijan tahtiin. Ensin hyvä kolmannes (9 ottelua), jonka jälkeen vaikea jakso. Hamina on nyt pelannut neljä peliä ilman pistettäkään. Imatralla tuo kuiva kausi oli viime vuonna peräti kuuden ottelun mittainen.
 
Viestejä
464
pesispulla sanoi:
Mielestäni Haminan todellinen taso tuli esille eilisessä Kitee -pelissä. Joukkue on muille superin joukkueille tuntemattomana päässyt alkukaudesta yllättämään muita joukkueita. Voitot voidaan panna yllätysten piikkiin. Kun joukkue opitaan paremmin tuntemaan, tulee pistetili varmasti karttumaan verkkaisesti. Joukkueen materiaali ei riitä. Kaudesta tulee varmasti jatkossa joukkueelle vaikea.
 
Viestejä
3,498
Tämähän menee HP:llä ihan viimevuotisen nousijan tahtiin. Ensin hyvä kolmannes (9 ottelua), jonka jälkeen vaikea jakso. Hamina on nyt pelannut neljä peliä ilman pistettäkään. Imatralla tuo kuiva kausi oli viime vuonna peräti kuuden ottelun mittainen.

Nyt on jonkun verran viitteitä siitä, että Tokkarin mielipide HP:n pisteiden keruusta saattaa jopa jossain määrin toteutua. Toki siihen ei alunperin kuulunut millään muotoa mahdollisten loukkaantumisten ja kapean rosterin vaikutus. Tokkarin mielipiteen ja itse itselleni kehittämän ja sittemmin tilastoilla pätemättömäksi todistetun teorian mukaan HP:n pistesaalis tulee koko kaudelta olemaan n. 21 pistettä. Tuon määrän kasaamiseksi HP:n tulisi saada pisteitä 3 - 7 ottelusta. 21 pistettä toisi todennäköisimmin runkosarjassa sijan 13 ja hyvin pienellä todennäköisyydellä sijan 12 eli karsintaa pukkaa. Veikkaan, että HP saavuttaa 2 - 3 voittoa ja muutamia irtopisteitä. 12. sija olisi arvokas siksi, että se antaa kotiedun ja mahdollisesti seuralle enemmän tuloja. Vastustajaksi karsinnoissa HP:n sijoituksesta riippumatta tullee SiiPe, KeKi tai Manse. Pahoja kaikki, koska käsitykseni on, että ykkösen kärjen taso on parempi kuin Oulun eli aika lähellä muita superin peräpään joukkueita. Milläköhän lailla Posti tällä hetkellä treenaa? Yhden superin kärkipään tasoisen pelaajan täsmähankinta voi kääntää usean tiukan jakson omaksi hyväksi ja jatkopallojen kautta pistesaalis voi loppukaudesta olla sen ansiosta ehkä 5 pistettä korkeampi. Iso luku joka tapauksessa.
 
Viestejä
11,744
Nyt on jonkun verran viitteitä siitä, että Tokkarin mielipide HP:n pisteiden keruusta saattaa jopa jossain määrin toteutua. Toki siihen ei alunperin kuulunut millään muotoa mahdollisten loukkaantumisten ja kapean rosterin vaikutus.

Loukkaantumiset harjoituksissa ja otteluissa kuuluvat urheiluun ja jos lähdetään kapealla rosterilla niin sekin on tietoinen valinta. Kumpikaan ei siis oikein minusta käy syyksin tyyliin, että oltaishan me muuten mut ku ne loukkaantumiset ja ei meillä ole ukkoja. Niillä pelataan ja keitä on ja HP:ssa on ajateltu että nykykokoonpanon pitäisi riittää. Se mitä olen Vallikentällä ja KSS-Areenalla tänä vuonna nähnyt otteluja - yhteensä 12 tai 13 en ole ihan varma nyt - niin se voi hyvinkin riittää. Kärkijoukkueiden takana tuo suorittaminen on yllättävän ailahtelevaa jopa yksittäisen pelin sisällä. Ykkösen kärkijengit eivät todellakaan jää siitä kauas.

Milläköhän lailla Posti tällä hetkellä treenaa? Yhden superin kärkipään tasoisen pelaajan täsmähankinta voi kääntää usean tiukan jakson

Kuulemani perusteella HTT:lla ei ole varmaa havaintoa Postista. Se tiedetään, että talven on harjoitellut fysiikkaa ihan hyvin ja kait pääsääntöisesti Haminassa ja on fyysisesti hyvässä kunnossa. Ja sitten HP on myöntänyt silloin toukokuussa, että Ville on ollut joukkueen mukana mutta sen jälkeen tuntuu kuin kukaan ei olisi nähnyt tai kuullut mitään tai jos niin ei kerro.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
11,744
Onnistuin sitten hukkaamaan jo kirjoittamani HP:n päivän ottelusta joten tuupataan tähän uusi.

Tällä viikolla HP kohtaa sitten kaksi kertaa KoU:n. Ensin tänään Vallikentällä ja sitten torstaina Sähkökoje Areenalla Ilmajoen Koskenkorvalla. Joukkueet ovat 14 kierroksen jälkeen sarjataulokossa peräkkäin 14:ssä pisteessä sijoilla 11 ja 12 HP:n olleessa edellä useamman kolmen pisteen voiton ansiosta.

Kossun kokoonpanosta Vallikentän yleisölle tutuin lienee HP:ssakin vuokralle pelannut Eero Kuitunen. Kuitunen lähteestä riippuen joko siirtyi (siirtolista) Koplasta Kossueen tai meni sinne vuokralle (Koplan WWW-sivut). Niin tai näin fanikameran perusteella pohjalainen puuro on stydimpää koska kundi on aikalailla skrodimman oloinen kuin ennen. Eeron rooli on Kossussa ollut ulkopelipainoitteinen. Viimeisestä neljästä ottelusta Kossu on saalistanut kaksi pistettä Lipolta ja hävinnyt puhtaasti Koplalle, SoJy:lle ja ViVe:lle.

Kymen Sanomien printti/maksumuuriversion mukaan HP:lta on edelleen sivussa Juha Toikka ja Joona Mäkelä. Purmosesta ei mainittu, mutta oletan Oskarin kuuluvan samaan kategoriaan. Mäkelän paluuta odotellaan ehkä ensi viikolla ja Jullin kuntoa katsotaan päivä kerrallaan. HP:n neljä viimeistä ottelua - KiPa, JyJu, Kopla ja JoMa- ovat kaikki päättyneet puhtaaseen tappioon.

0-0:stahan nämä alkavat ja niillä pelataan ketä on. Pisteet kelpaavat varmaan molemmille joukkueille. Ottelu alkaa klo 18 ja Ilmatieteen laitos povaa hienoa pesiskeliä. Puolipilvistä ja lämoöä 20 asteen nurkille. Ottelu taitaa olla Tuudun pääpeli kierrokselta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,661
IS-Veikkaajan pelivihjeet vihjasi kovasti Postia JoMan riveihin. Ainakin keväällä oli kai käynyt itseään Joensuussa testaamassa, mutta silloin ei miehen kunto ollut likikään Superin vaatimalla tasolla. Miten lie nyt?
 
Viestejä
11,744
IS-Veikkaajan pelivihjeet vihjasi kovasti Postia JoMan riveihin. Ainakin keväällä oli kai käynyt itseään Joensuussa testaamassa, mutta silloin ei miehen kunto ollut likikään Superin vaatimalla tasolla. Miten lie nyt?

Postiahan sanoi itse Kymen Sanomille vai oliko se Reimarille toukokuussa, että ei pysty pelaamaan. Selkä periaatteessa leikkauksen jäljiltä ok mutta pelinomainen suorittaminen ei suju ja siinä jutussa Posti myös sanoi, että voi olla että koko kausi menee ohi. Nyt kun kausi alkaa olla jo aika pitkällä niin luulisi, että ei se ainakaan ole ollut liian korkeasta palkkapyynnöstä - kun ei ole sopimusta missään niin ei tule mitään tilillekään - kiinni vaan että ei olla pelikuntoinen.

Ja onhan JoMaan paljon vaikeampi mahtua kuin HP:hen. Kunnossa olleessaan uskuisin Postin kuitenkin aika moneen superin joukkueeseen pelillisesti mahtuvan.
 
Viestejä
11,744
Kymen Sanomien printti/maksumuuriversion mukaan HP:lta on edelleen sivussa Juha Toikka ja Joona Mäkelä. Purmosesta ei mainittu, mutta oletan Oskarin kuuluvan samaan kategoriaan.

Näin se vaan menee, ettei kantsisi liikaa olettaa. Purmonen näytäisi olevan ennakkokokoonpanossa mukana tänään. Hyvä homma, että joku saadaan poiskin sairastuvalta.
 
Viestejä
11,744
Juuri huomasin saman. Teksti-TV:n mukaan Antti Kiiskinen SoJy:stä HP:hen ottelukohtaisella vuokrasopimuksella. Eikös tuo ollut vuokralla SoJysta KeKissä viime kauden? HP:n sivujen mukaan toistaiseksi. Asian voi sanoa niin monella tavalla.

Pesiksenmaailman pelaajakortin mukaan rooli on tainnut olla enempi ulkopelissä. Mutta jos on tänä vuonna mahtunut räpylään SoJy:n niin eiköhän tuo mahdu räpylään HP:henkin vaikka rooli ei ole ollut iso SoJy:ssa eikä SoJy:n alkukausi ole ollut lentoa.

Tarkoittanee Viki Aaltoa pois räpylästä ja ehkä myös kokoonpanosta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
351
IS-Veikkaajan pelivihjeet vihjasi kovasti Postia JoMan riveihin. Ainakin keväällä oli kai käynyt itseään Joensuussa testaamassa, mutta silloin ei miehen kunto ollut likikään Superin vaatimalla tasolla. Miten lie nyt?

Ja mikähän hinku JoMa:lla olisi puolikuntoiseen pelaajaan? Minusta se omenakori on jo aika täysi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös