Supervuoro Verkkolehti »

Heavy rock

kontiola

Kiitos Observer. Tässä on todellakin jotain juurevaa. Mutta samalla riittävästi särmää. Melodista, mutta menoa ja meininkiä. "Menoa ja meininkiä" tuo aina mieleen Savon sulttaanin Henri Litmasen. Siltä kysyttiin Joman videoklipissä viime tai toissa talvena "mikä musiikki sytyttää sinut pelin aikana?": "Eipä sillä niin väliä, kunhan on menoa ja meininkiä."
 
Viestejä
2,807
Vanhoista klassikoista voi tehdä myös hyviä uusia versioita. Mainion Heartin versio on kunnianosoitus katsomossa istuville Led Zeppelinin jäsenille, edesmenneen rumpalin poika (Jason Bonham) on pönttöjä hakkaamassa. Katsomossa vilahtelee tunnettuja kasvoja.

 
Viestejä
464
Sallin kaikki musiikkimaut, mutta nykyisissä pesiskatsomoissa minua ärsyttää nämä hevityyppiset soundit puhumattakaan räpistä. Deep Purple in Rock vielä meni, mutta muuten hevi tai hardrock saa vaihtamaan radiokanavaa. Valitettavasti radio Nostalgiakin on mennyt raskaammalle linjalle ainakin puolen päivän molemmin puolin. Vanhempi rock, beat ja rautsikka olisivat makuun ja onneksi niitä kuulee joskus vielä palloilukatsomoissakin. Saarikentällä kajahti komeasti Topi ja Agentskin.
Koripallohalleissa soi 70-80 -luvuilla ainakin Helsingissä ja Kotkassa hieno vanhempi soul. Sen rytmi sattuu hyvin korikseen. Ja soulista vielä James Brown erikoisen hyvin nyrkkeilymatseihinkin.
Huumoriakin saa olla mukana. Haminassa soitetiin aikoinaan SiiPelle Lentävää kalakukkoa ainakin kun savolaisten peli jotekin notkahti.
 
Viestejä
995
Rock'n'Rolf and Running Wild. Kyllä ne saksalaisetkin tän taitaa.



 

LBC

Viestejä
3,605
Vanhoista klassikoista voi tehdä myös hyviä uusia versioita. Mainion Heartin versio on kunnianosoitus katsomossa istuville Led Zeppelinin jäsenille, edesmenneen rumpalin poika (Jason Bonham) on pönttöjä hakkaamassa. Katsomossa vilahtelee tunnettuja kasvoja.



Ai niin,jäin oikein miettimään tätä.

No, aina on hienoa osoittaa kunnioitusta ja tehdä omia versioita. Mutta oma porukka omilla versioilla on aina kovempi juttu. Toisaalta tämä biisi on oikeasti vaikea minulle. Maailman paras, mutta puhkisoitettu, vaikka kuinka versioisi.
 

kontiola

Kaikille hevihemmoille voi kyllä suositella Metsäjättiä - Metallican keikka ja kaikki! Tai niin no, miten sen nyt ottaa... täällä Joensuussa kyllä vielä jotenkin ilkenee leffaan Joma-maskissa hankkiutua. Muualla voi olla vähän fifty-sixty, kun on tämä Tilanne päällä. Mutta kai se myös jonnekin Elisa Aitioon tai muuallekin tulee.
 

LBC

Viestejä
3,605
Esikuva kuuluu vielä ehkä läpi, mutta ei haittaa. Kova kaveri, haaveilee ammattikitaristin urasta :D

Tiluttelut hiiteen, melodiset soolot kunniaan!
 
Viestejä
739
Ei nyt kovasti ole tullut kuunneltua Slayeria, mutta kun Joulu lähestyy, niin tässä siihen sopivaa "herkkää tulkintaa" hauskasti miksaten.
 

LBC

Viestejä
3,605
Ei mitään kysymyksiä siitä, kuka näistä on paras. Helppo valinta.



Ei ku torille!
 
Viestejä
4,349
Olihan tämä aikamoinen päivä ja uutinen.

1609780696842.png

1609780677887.png
 
Viestejä
995
Olihan nuo loppuvuoden kitaristien menetykset melkoisia. Ensiks meni Eddie ja sitten melkein perään Suomen oma kitaralegenda Alexi Laiho.

Harvoin on kenenkään itselleni sinänsä tuntemattoman ihmisen kuolema kolahtanut näin kovasti kuin nyt Alexin kohdalla kävi. Myllylän ja Nykäsen Matin ohella ainoita, jonka kohdalla tuli tämmöisellä kylmällä paskiaisellakin kyynel silmään. Viimeisen kuukauden aikana on kyllä tullut luukutettua Bodomia kovaa ja korkealta aivan kuten entisaikoina.

Siitä on aika lailla parikymmentä vuotta aikaa, kun muistan Bodomin ensi kerran kuulleeni. Siitä hetkestä eteenpäin on ollut selvää, minkä tyylistä musiikkia mä haluun kuunnella. Sillä tiellä ollaan nyt ja aina. Muutamaan otteeseen pääsin Bodomin kuulemaan livenä. Viimeisen kerran reilu vuosi sitten viimeisellä kiertueella rytmikorjaamolla moshpittiä myöten, perrrkele.

Alexihan oli käsittämättömän taitava kitaristi, mutta ennen kaikkea äärettömän lahjakas säveltäjä. Pahaltahan se tuntuu, kun tietää ettei Bodomia pääse enää ikinä kuulemaan livenä. Alexi Laiho oli yhtä kuin Children of Bodom. RIP Alexi, musiikki elää ikuisesti.

 
Viestejä
917
1614587824848.png


Veti hiljaiseksi. Onneksi tuli käytyä katsomassa tuo päätöskeikka. Joulukuun alun paluukeikka Tavastialla jäi väliin (vaikka oli liput) kun ei löytynyt kaveria matkaan.

Muutenkin rock/hevi on se mitä tulee kuunneluta eniten. Mutta menee muutkin paitsi iskelmä. Ja räppi. Ja varmaan tosi moni muukin. Eli en voi julistaa että kuuntelen kaikkea kun en oikeasti niin tee, monihan tälleen kertoo mutta totuus on aina vähän rajoittuneempi. Kotimaista aika paljon, viimeksi pyörinyt Kingston Wallia levylautasella. Tosiaan vinyyleitä tulee kuunneltua paljon, enemmin kuin netistä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös