Supervuoro Verkkolehti »

Fera Rauma 2022

Viestejä
11
Täällä on varmaan Länsi-Suomen tilaajia. Mitä Lehtinen sanoo jutussa pelaajapalkkioihin liittyen?

Haluaisi palkkioiden olevan julkisia, jotta saisi kilpailutettua itsensä.

”Niin pesäpallostakin, mutta summia Lehtinen ei lähde kertomaan. Tosin hän ehkä haluaisi.
– Olisi kiva tietää yleisesti, mitä pelaajat tienaavat. Osa on sanonut, että heitäkin ärsyttää, kun summista ei voi puhua, Lehtinen toteaa.
Pesäpalloliitto tekee vuosittain palkkakyselyn, mutta sen tulokset eivät ole julkisia.
Pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Jani Kangasaho avasi summia tammikuussa STT:n haastattelussa sen verran, että totesi superpesispelaajien tienanneen ennen koronaa keskimäärin miehissä 13 000 euroa ja naisissa 3 500 euroa.
– Kun niistä summista ei puhuta, ei voi kilpailuttaa itseään sopimusneuvotteluissa. Se on vähän tyhmää, Lehtinen tokaisee.”
 
Viestejä
2,565

Kiinnostava ja rohkea ulostulo Lehtiseltä.
 
Viestejä
509
Sori aihe karkaa pois ketjun aiheesta, mutta on kyllä kiinnostava.
Mitä mahtaa tarkoittaa että "summista ei voi puhua"? Sitäkö, ettei ihmiset kovin mielellään palkastaan puhu?

Kertoohan tuo pelaajayhdistyksen keräämä keskiarvo jotain, mutta voisihan sitä pikkuisen tarkempaakin tilastoa julkaista kun se pelaajia hyödyttäisi neuvotteluissa.

Ihmettelen kyllä edelleen miten pienillä summilla naiset vetää pitkän kauden läpi. Mutta ehkä sitä yleisöä ei käy ja sponssirahaa ei vain ole tarpeeksi, että pystyisi maksamaan paremmin. En tiedä.
 
Kompromissi voisi olla se, että pelaajayhdistys keräisi tiedot luottamuksellisella kyselyllä, ja julkistaisi tulokset tuloluokkiin ryhmiteltynä tyyliin 15.000-20.000 5 pelaajaa, 10.000-15.000 20 pelaajaa, 5.000-10.000 60 pelaajaa, 0-5.000 100 pelaajaa.

Tämän tiedon varassa kukin voisi sitten mielessään sijoittaa itsensä oikeaan luokkaan sopimuksesta neuvotellessaan.

Näin toimii tietääkseni futiksen ja kiekon pelaajayhdistykset edistääkseen palkkakehitystä.
 
Viestejä
2,565
Vaikka Fera-ketjusta tuleekin nyt naispesiksen palkkaketju tämän yhden Fera-pelaajan avautumisen vuoksi, niin tämän päivän IS:ssä on mielenkiintoista vertailukohtaa keskusteluun jääkiekon puolelta:

Michaela Pejzlova pelaa HIFK:ssa ja opiskelee neurotieteitä - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

" – Tiesin, että naisena jääkiekosta ei tule ammattiani, koska emme saa palkkaa. Täytyy siis hoitaa koulu hyvin ja löytää ammatti, josta saa hyvän toimeentulon.

PELAAMINEN HIFK:ssa on naisten liigajoukkueen pelaajille maksutonta. Ulkomaalaispelaajille tarjotaan myös asunto. "

Kyllä pesispelaajat saavat olla onnekkaita verrattuna jääkiekkoon. Jääkiekossa kärkitason pelaajan "palkka" on se, että saa seuralta asunnon, eikä joudu itse maksamaan jäävuoroista yms. mitään.
 
Viestejä
147
Nostellaanpa vähän Feran ketjua. Ilona Hakoniemi piti lähes koko illan Lapuan joukkuetta pilkkanaan, mutta lopulta kokemuksella saivat pari pistettä ja Fera jäi yhteen. Lahtinen on myös tasaisen varma suorittaja sekä sisällä, että ulkona. Tässä olisi loistavaa aihiota, kun saataisiin pelaajia sitoutettua pidemmäksi aikaa ja tehtyä nousua huipulle. Ja kun sitä ei tavoistaan pääse, niin nostan yhden negatiivisenkin asian esiin. Jokeriosastolla on yksi pelaaja, joka nykykunnossaan ei auta joukkuetta oikein mitenkään. Tänään sentään peluutettiin oikein vaihtajana, ei kotiuttajana.
 
Viestejä
14

Joukkueessa on kyllä muitakin onnistujia kuin Hakoniemi ja Lahtinen mutta valitettavasti myös epäonnistumisia pelistä toiseen jokeriosaston ulkopuolella... kakkoskärjen pari ensimmäistä pelaajaa pääsee kentälle mutta sen jälkeen tulee joko palot tai tahattomat kopit, mutta pelinjohto ei järjestystä muuta.
 
Totta. Olisi tuossa voinut nostaa esiin mm. Tanhua, Es Kesti, Puolakka onnistujina. Kuten kirjoitin, jollain ilveellä pitäisi saada runko pidettyä kasassa pidempään. Olisi mukava nähdä mihin asti tällainen ryhmä kehittyisi yhdessä.
 
Viestejä
147
Raumalaisilta on muuten nähty seitsemässä pelissä putkeen kunnari. Saa nähdä onnistuuko Joensuun ulkokenttä katkaisemaan tämän putken. Muutenkin aika iso peli tänää kyseessä 5. sijan suhteen. Seinäjoen tekeminen näyttää siltä, että suunta alas.

Rauman peli on kyllä näyttänyt hyvältä muutenkin. Kestillä on alkanut tulla puhtaita osumia ja pinnatili karttunut. Tänään taas sopimus julki pelin aikana.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös