Supervuoro Verkkolehti »

Etelälohko Suomensarja 2020

Viestejä
1,290
Loimaa nousi ykköseen. Lohi pisti toisessa ottelussa kampoihin, mutta rahkeet eivät enää superissa riittäneet. Loimaakin kyllä ehkä kaipaa jotakin vahvistusta pärjätäkseen ykkösessä.

Nämä kehut menevät itälohkon puolelle, mutta olipahan tunnelmallinen paikka tuo legendaarinen Koskenharju jälleen. Sopivasti mekastusta, runojakin lausuva kuuluttaja, vanhan viinan katkua ja fanikulttuuria sekä kaikkiaan kunnon vanhan liiton meininki. Ja hyvät makkarat.
 
Viestejä
39
Joko tippujan paikalle ja Joko juniorit säilyi , on totta että touhu on lähinnä säälittävää seurattavaa , kuitenkin Joko-junnut perustivat oman seuran koska vanhan emoseuran vetovastuussa olevien toiminta ei heitä tyydyttänyt koska se ei ollut juniorilähtöistä vaan tuota tänä vuonna 100% nähty "veden kanto kaivoon" touhua. Kyllä jokioisilla yksi seura riittää mutta vetovastuu pitää olla terveellä pohjalla ja junioreissa se ainakin on. En mainitse nimiä mutta tietyt ovat "terrorisoineet" vuosikausia toimintaa vanhassa emoseurassa, paljolti juniorien perustaminen lähti junioreiden vanhemmista kun moiseen kyllästyivät.
Joo no eipä sillä paikallisuudella paljoa ole merkitystä mikäli jälki on tuollaista. Jo syksyllä kehuskeltiin sillä kuinka joukkue on jo kasassa ja kauden päätyttyäkin Kenttäaho mainosti että kuukauden sisällä on ensi kauden joukkue koossa. Mitä ihmettä ne teki koko ton offseasonin kun se ei näkyny missään? Ulkokenttä vuosi kuin seula ja sisäpeli oli täynnä ihmeellisiä merkkivirheitä sekä yksinkertaisesti vain surkeita lyöntisuorituksia. Lähtökohdat oli sellaset että ois pitäny pestä muut ja kirkkaasti kun joukkueen runko on ollu sama jo pari vuotta.

Sen sijaan junnut jäi selkeästi viimeiseksi lyödyissä juoksuissa (ja mikäli veteraani Mäntyvaara olisi lopettanut jo täksi kaudeksi niin niistäkin olisi viidesosa jäänyt tekemättä) eikä se 200 päästettyä juoksuakaan mikään kaunis luku ole. Kauden edetessä katsomossa tuntu kasvavan näkemys siitä että olis mielekästä nähdä myös onnistuneita suorituksia. Kenttäahon ja Lehtosen johdolla siihen tuskin tullaan ainakaan tätä vauhtia pääsemään.

Muutamia täsmähankintoja ensi kaudeksi ja viuhkan varteen henkilö joka on menestynyt muuallakin kuin junnupesiksessä niin tulosta saattaisi tullakin. Luulisi olevan myös kasvavien junnujen etu, että pääsisi pelaamaan tulosta tekevässä joukkueessa tuollaisen itsetuntoa musertavan joukkueen sijaan.
 
Viestejä
16
On mennyt Jokioisten koetuksella putkeen, ovat kuulemma jättäneet suuria määriä pelaajille maksamatta kulukorvauksia. Näillä uutisilla hyvä lähteä kasaamaan uutta joukkuetta edes maakuntasarjaan, saatikka jos hakevat kabinetti päätöksellä sarjapaikkaa suomisarjaan ensi vuodelle. Kettunen veti hyvin vihkoon tämän johtokunnan kanssa
 
Viestejä
1,822
On mennyt Jokioisten koetuksella putkeen, ovat kuulemma jättäneet suuria määriä pelaajille maksamatta kulukorvauksia. Näillä uutisilla hyvä lähteä kasaamaan uutta joukkuetta edes maakuntasarjaan, saatikka jos hakevat kabinetti päätöksellä sarjapaikkaa suomisarjaan ensi vuodelle. Kettunen veti hyvin vihkoon tämän johtokunnan kanssa
Hahah, nämä "kuulemma" ovatkin "oikeita" uutisia.
 
Viestejä
16
viuhkamies, kyllähän ne pelaajat sen itse taitavat tietää jos jää saamatta korvauksia ja yleensä ne niitä myös kertovat muille eteenpäin.
 
Viestejä
16
että uskooko "oikeita" uutisia vai niitä faktoja mitä etelä-suomen pojat/pelaajat ovat kertoneet.
 

Hjk

Ainakin pk seudulla asustavalle luokkaa mks tason pelurille on jo lupailtu suomaripaikkaa, eli eiköhän kabinettinousu ole taas edessä
 

Pesä ja pallo

Lisäilkäähän vaikka nimiä näihin väitteisiin niin ei ole pelkkää turhaa jauhantaa.
 

Katsoja123

Mitä tapahtunee jokioisten junnuille kun lehtonen lähti loimaalle ja joukkue heikentyi selvästi?
 
Viestejä
20
Seuraava juniori saa lisää vastuuta! Näin se hyvä junioriseura toimii ja tuottaa pelaajia ylemmille sarjatasoille.
 

Loimington

Voisiko ”joku” muuttaa tuon otsikon vuodeksi 2020.

Suurin muutos lienee, että Pöytyä saattaa tulla Loimaan tilalle. Siellä on ainakin perustettu B-pojat sekä Suomensarja joukkue.
 

Heba

Jos ensi kesänä olisi viimeinkin Pumun vuoro nousta ykköspesikseen.

Tuskin, sillä vaatisi huomattavan määrän ihmisiä taustalle. Tämä ei siellä tunnu onnistuvan vuosi toisen perään, vaikka puheita on. Ja pelaajatuotanto on täysin Häkkilän varassa, joka ei hänkään loputtomiin asti kykene olemaan joukkueen ykköstähti.
 

Pesä ja pallo

Sinulla Heba on tästä asiasta ilmeisesti enemmänkin tietoa? Kiinnostaisi tietää lisää tulevasta joukkueesta?
Tuskin, sillä vaatisi huomattavan määrän ihmisiä taustalle. Tämä ei siellä tunnu onnistuvan vuosi toisen perään, vaikka puheita on. Ja pelaajatuotanto on täysin Häkkilän varassa, joka ei hänkään loputtomiin asti kykene olemaan joukkueen ykköstähti.
 
Viestejä
16
Jokioisten Koetuksella joukkueen kasaaminen kuulemma käynnissä ja Hyvinkään pelaajille jo lupailtu isoja summia kulukorvauksia, että Jokioisille menisi pelaamaan. Maksaisi edes vanhoille pelaajille korvaukset ennenkuin lupailee uusille pelaajille tähdet taivaalta.
 

Hkblöö

Alkaa olla aika puuhastelun maku koko mss etelä sarjan ympärillä. Onneksi Loimaa nousi.
 
Viestejä
26
Koetus 2020:

Jere Halttunen (Ikaalinen)

Ville Harju (Hamina)

Mika-Matti Heinonen (PuMu)

Jere Handolin (PuMu)

Miro Tiala (välivuosi)

Miki Leppäniva (Tahko 2/A-p.)

Antti Hampori (Pöytyä)

Teemu Matikainen (Tahko 2)

Tim Kröckel (Espoo Pesis)

Niko Markkula

Täysin käsittämätöntä pelleilyä , ei nytkään yhtään miestä edes lähipaikkakunnalta , tällä ei urheilun kanssa mitään tekemistä ja rahansa jäävät saamatta. Ilmasto kiittää kun kaikki ajelee ympäri Suomea Jokioisille , täyttä paskaa tää touhu , pesäpalloliittokin saisi tämmöiseen puuttua.
Toivottavasti sponsorit myös tämän ymmärtävät.
 
Viestejä
1
"Omat pojat" siirtyivät Loimaalle, jäljellejääneet olisivat voineet tulla toki alkuperäiseen Koetukseen, mutta vaikuttaa siltä,
että väkisin halutaan pitää Suomensarjajoukkue, ehkäpä juniorijoukkueiden kustantamana.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös