Supervuoro Verkkolehti »

Alajärven Ankkurit 2021

Viestejä
99
Tällä hetkellä tilanne on se, että paikka ylemmissä pudotuspeleissä vaatii jo muiden joukkueiden apuja. Toisaalta ero sarjan häntään on sellainen, että suhteellisen paineetta voi loput pelit pelata.
Muuttaako vaihdos tuloksellisesti mitään, sitä ei pysty etukäteen sanomaan. Se on varmaa, että ainakin se vapauttaa energiaa toimintaan.
Suurin apu vaihdoksesta on Santerille, jonka olemuksesta on näkynyt selkeä tuskastuminen. Hän on kuitenkin äärettömän tärkeä tekijä joukkueelle ja seuralle.
 
Viestejä
126
Eikö ankkurien kannatas kosiskella Taneli Lassilaa ens kaudeksi :unsure:

Varmasti kannattaisi, pitkä talvikin vielä aikaa saada käsi huippukuntoon, mailassa ja jalalla ollut aina hyvä. Ykkösessä olisi varmaan taas kärkimiehiä.
Muistelisin että jo 2018 olisi kuulunut juttua että kävi mansen lisäksi neuvotteluja myös aa kanssa. Sopimusta ei jostain syystä syntynyt vaan meni manseen, pelasi siellä huippukauden ja oli isossa roolissa nostamassa mansea superiin.
 
Viestejä
99
Tämän päivän peliä ei voi ykkössarjatasoiseksi voi kutsua. Ikävä on sanoa tosiasiat. Muutamia yksittäisiä yksittäisiä onnistuneita lyöntejä, muuten suomisarjatason touhua.
Sisäpeliä pelataan käytännössä yhdellä kärjellä mikä on järjen köyhyyttä kahden lyöjäjokerin takia.
Vielä on aikaa muutama kierros nostaa tasoa. Erityisesti kokenut osasto olisi syytä pelata ensi vuoden pelipaikastaan.
 
Viestejä
150

Paikoiten on hyviä suorituksia, mut aika alokasmaisia virheitä tulee vähän väliä. Jaatinen tuonut pelinjohtajana yllätyksellisyyttä toimintaan eikä olla täysin ennalta arvattava joukkue pelissä. Tuo Kahden kärjen käyttö olis kyllä otettava käyttöön. Toivottavasti myös sairastupa kapenee esim lukkari Pyryn osalta piakkoin.
 
Viestejä
15
Tämän päivän peliä ei voi ykkössarjatasoiseksi voi kutsua. Ikävä on sanoa tosiasiat. Muutamia yksittäisiä yksittäisiä onnistuneita lyöntejä, muuten suomisarjatason touhua.
Sisäpeliä pelataan käytännössä yhdellä kärjellä mikä on järjen köyhyyttä kahden lyöjäjokerin takia.
Vielä on aikaa muutama kierros nostaa tasoa. Erityisesti kokenut osasto olisi syytä pelata ensi vuoden pelipaikastaan.
Täytyy kuitenkin nostaa hattua Anttonille, Jamill
e ja Jerelle, neljäs peli putkeen.
Su ykköspesis AA - Laukaa
Ma Nuorten superia Tahko - AA
Ti Nuorten superia Pumu - AA
Ke ykköspesis AA - APV
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
99
Suurimmat alisuorittajat odotusarvoonsa nähden ovat Koivusalmi, Yli-Sissala ja Penninkangas. Nimet joiden pitäisi pelata päivästä toiseen sellaisella tasolla, että muutaman muun huono päivä ei näy tuloksissa.
 
Viestejä
99
Tärkeät kolme pistettä. Edelleenkään peli ei silmiä hivele. Keltikankaan tulo on tuonut tietynlaista ryhtiä joukkueeseen.
Tällä hetkellä näyttää hyvinkin vahvasti siltä, että Ankkurit pelaa itsensä 4 joukkoon, sillä Kannuksen mehut on puristettu pihalle, Simolla on valtavia ongelmia loukkaantumisten kanssa ja Lohikin taitaa palata tavallisten kuolevaisten joukkoon.
Jaatisen alaisuudessa on ehkä lievästi joukkueen ilme parantunut. Sisäpelissä on kyllä roimasti varaa parantaa ja toivottavasti näin käy.
 
Viestejä
464
Ilmeisesti Tikkakosken ja Savikosken menetykset

Näyttäisi Kannuksen liito katkenneen Tikkakosken ja Savikosken menetyksiin.
 
Viestejä
2
Suurimmat alisuorittajat odotusarvoonsa nähden ovat Koivusalmi, Yli-Sissala ja Penninkangas. Nimet joiden pitäisi pelata päivästä toiseen sellaisella tasolla, että muutaman muun huono päivä ei näy tuloksissa.
Vai niin...
Yli-Sissala on tilastoissa varsin hyvillä sijoilla, esimerkiksi 2-välin vaihtoja on eniten sarjassa. Myös prosentit kohdallaan, mikäli niitä haluaa tutkia.
Penninkankaallakin kärkilyöntejä on ihan mukava määrä, ja omaa vaihtajana suuren läpilyöntiuhkan, mikä voi parhaillaan kääntää yksittäisiä jaksoja.
Koivusalmen rooli on muuttunut puhtaasta etenijästä tälle kaudelle, kun myös vaihtotilannetta on tullut. Ei ole aivan helppo siirtymä ja puhutaan muutenkin nuoresta pelaajasta edelleen. Lisäksi kaveri on pelannut vain 13 ottelua. Tähän kun lisää vielä sen, että edessä juoksevat miehet vaihtuvat tämän tästä, kun kärjen ja jokereiden osalta vaihtuvuus on ollut suurta, niin kelpo suorituksia siihen nähden.
Ulkopelissä on heitelty ukkoja sinne tänne sammuttelemaan tulipaloja. Osalle ollut täysin vieraita pelipaikkoja. Osa pelaajista on ollut välillä takana, välillä edessä ja välillä jopa lautasen ääressä.
Pesäpallo on joukkuepeli, ja kolmella miehellä ei voi pelata tai kentän jokaista reikää tukkia. Sellaisia avuja ei ole kenelläkään. Yksikään pelaaja ei ole pelannut virheetöntä kautta, mutta yhtä (tai kolmea) syyllistä on turha etsiä.
 
Viestejä
484
Ankkurithan ei ole juurikaan pelannut tuolla viime kaudella hyvin toimineella ykköskärjellä, Koivusalmi on ollut armeijassa ja Penninkangasta peluutettu paljolti muilla numeroilla kuin kakkonen. Ulkopelissä ei tosiaan ole permanenttia myöskään kyetty ylläpitämään ja kaiken kukkuraksi lukkaripeli on ollut kokonaisuutena sarjan heikoimpia. Siihen nähden se että Ankkurit vielä nousisivat neljän sakkiin kertoisi kuitenkin jonkinmoisen laajenman potentiaalin olemassaolosta.
 
Viestejä
99
Vai niin...
Yli-Sissala on tilastoissa varsin hyvillä sijoilla, esimerkiksi 2-välin vaihtoja on eniten sarjassa. Myös prosentit kohdallaan, mikäli niitä haluaa tutkia.
Penninkankaallakin kärkilyöntejä on ihan mukava määrä, ja omaa vaihtajana suuren läpilyöntiuhkan, mikä voi parhaillaan kääntää yksittäisiä jaksoja.
Koivusalmen rooli on muuttunut puhtaasta etenijästä tälle kaudelle, kun myös vaihtotilannetta on tullut. Ei ole aivan helppo siirtymä ja puhutaan muutenkin nuoresta pelaajasta edelleen. Lisäksi kaveri on pelannut vain 13 ottelua. Tähän kun lisää vielä sen, että edessä juoksevat miehet vaihtuvat tämän tästä, kun kärjen ja jokereiden osalta vaihtuvuus on ollut suurta, niin kelpo suorituksia siihen nähden.
Ulkopelissä on heitelty ukkoja sinne tänne sammuttelemaan tulipaloja. Osalle ollut täysin vieraita pelipaikkoja. Osa pelaajista on ollut välillä takana, välillä edessä ja välillä jopa lautasen ääressä.
Pesäpallo on joukkuepeli, ja kolmella miehellä ei voi pelata tai kentän jokaista reikää tukkia. Sellaisia avuja ei ole kenelläkään. Yksikään pelaaja ei ole pelannut virheetöntä kautta, mutta yhtä (tai kolmea) syyllistä on turha etsiä.

Kysymys on pelaajista, jotka ovat pelanneet useamman vuoden Superpesistä ja isolla roolilla.
Sellaisten miesten pitäisi pelata yli 75 % onnistumisprosenteilla Ykkössarjassa.
Penninkankaan läpilyönti uhka on vitsi. Montako läpilyöntiä tänä vuonna tullut? Se, että lyö lujaa pitkin nurmikoita ei luo uhkaa.
Aikaa on vielä tasoa nostaa.
 
Viestejä
1,822
Kannus on menettänyt parhaat pelaajansa, mutta se ei tee Ankkureita yhtään vahvemmaksi. Juniorityö on tainnut olla ihan pers..stä jo vuosien ajan. Onhan siitä aikaa, kun Saukon serkukset, Iivarinen, Kivipelto & kumppanit voittivat Suomen mestaruuden A-pojissa. Ilman hyvää juniorityötä ei voi menestyä muualla kuin paikkakunnilla, missä rahalla voi korvata laiminlyödyn juniorityön.
 
Viestejä
3,179

Mitähän Viuhkamies mahtaa tietää Ankkurien juniorityöstä? Ei näköjään yhtään mitään.
 
Viestejä
424
Kannus on menettänyt parhaat pelaajansa, mutta se ei tee Ankkureita yhtään vahvemmaksi. Juniorityö on tainnut olla ihan pers..stä jo vuosien ajan. Onhan siitä aikaa, kun Saukon serkukset, Iivarinen, Kivipelto & kumppanit voittivat Suomen mestaruuden A-pojissa. Ilman hyvää juniorityötä ei voi menestyä muualla kuin paikkakunnilla, missä rahalla voi korvata laiminlyödyn juniorityön.
Ankkurien nuorten superin joukkue on pelannut useamman vuoden putkeen mitaleista. Edustuksen joukkue koostuu lähinnä omista kasvateista. C-pojat sai juuri pronssia valtakunnan leiriltä. Viuhkamiehellä on kova vaatimustaso juniorityölle.
 
Viestejä
123
Kannus on menettänyt parhaat pelaajansa, mutta se ei tee Ankkureita yhtään vahvemmaksi. Juniorityö on tainnut olla ihan pers..stä jo vuosien ajan. Onhan siitä aikaa, kun Saukon serkukset, Iivarinen, Kivipelto & kumppanit voittivat Suomen mestaruuden A-pojissa. Ilman hyvää juniorityötä ei voi menestyä muualla kuin paikkakunnilla, missä rahalla voi korvata laiminlyödyn juniorityön.
Nyt on tainnut jäädä viuhkamiehellä ränni päälle viikonlopun jälkiiltä.
2019 B pojat sm pronssi
2020 B pojat jatkopeleissä ja Sotkamo tiputti jatkosta sekä eteni selvään mestaruuteen ati ja jollei muisti petä niin suht tiukkaakin oli. Sotkamossa pelas 4-5 miesten suomenmestaria.
2020 C pojat sm 5, D pojat sm 4
2021 C pojat sm pronssi
2021 B näyttäisi menevän jatkopeleihin nuorella joukkueella.
Varmasti muitakin hyviä sijoituksia jotka jäi tuosta huomiotta.
Juniori joukkueita paljon niin eipä toi nyt ymmärtääkseni aivan huonosti ole mennyt parina viime vuotena..
 
Viestejä
1,390
Taitaa Mansen juniorityö olla ollut ihan perseestä jo vuosien ajan, niin siellä luullaan, että muuallakin ollaan yhtä surkeita.

Ankkureiden kohdalla asia on tosin päinvastoin. Mitaleita Ankkureilla on muutamaan viime vuoteen enemmän kuin mitä Mansella koko sen historian aikana.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös